28.1.2018 nzj

Ikirouta

Harmainen sumun massa laskeutuu ylleni, täyttää mieleni ja ajatukseni pimeään. Kylmyyden koskettaessa jäseniäni, sisimpäni värähtää, kuin taistellakseen vastaan, ikiroudan kiemurrellessa sen ympärille. Kevään ensisäteiden valaistessa kasvojani, lämpö kiemurtelee pitkin hyisiä…

28.1.2018 Suhteet & seksi

Kuka on pikadeittien voittaja?

Pikadeittitulokset ennustavat paremmin tulevaa parisuhdetta kuin useimmat tutkimukset. Erilaisissa kyselyissä ja tutkimuksissa ihmiset kertoilevat kyllä mieltymyksistään ja preferensseistään, mutta livedeiteillä ihmiset joutuvat oikeasti päättämään kiinnostaako toinen vai ei. Pikadeitit ovat…

Katsoessani taaksepäin elämää, saatan huomata menneisyyteni vaikuttavan vielä nykyisyydessäkin.
28.1.2018 Toinen mahdollisuus

Läheisriippuvuus – Tunteet on, en ole tunteeton.

Viimekertainen kirjoitukseni herätti yllättävänkin paljon ajatuksia ihmisissä. Yllättynyt olen lähinnä siitä, kuinka avoimesti ihmiset puhuvat omista kokemuksistaan läheisriippuvuuteen liittyen. Sen vuoksi ja juuri siksi, ajattelin jatkaa aiheesta vielä hieman. Itselleni…

28.1.2018 Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Nakuna matata

Hiljattain nousi kohu kuvasta, jossa vanhempi kylpee lapsensa kanssa. Kaikki vain siksi, että se ladattiin nettiin ja tosikot näkivät. Kuinka paljon vastaavanlaisia kuvia ihmisiltä mahtaa löytyä lipaston laatikoista vanhan mallista…

27.1.2018 Tere Sammallahti

Kituva presidentti-instituutio pitäisi lopettaa

Presidenttikilpailun seuraaminen on viime vuosikymmenet ollut meille äänestäjälle rattoisaa kuin rabies. Jokainen ehdokas uskaltaa olla ehkä yhdestä asiasta eri mieltä muiden kanssa. Loput vaaliteemoista sitten kuorutetaan itsestäänselvillä latteuksilla, esimerkiksi tyyliin:…

Parempi kaupunkielämä on monia asioita. Toinen tykkää juosta, toinen kävellä. Mistä parempi kaupunkielämä koostuu?
27.1.2018 Ilon kautta

Mitä parempi kaupunkielämä oikeastaan on

Parempi kaupunkielämä koostuu kolmesta sanasta: parempi kaupunki elämä. Parempi on eri kuin huonompi. Jos pyrimme koko ajan paremmaksi, niin meidän on tehtävä töitä sen eteen. Pienimmässä mittakaavassa tämä on sitä,…

27.1.2018 SYÖ

SYÖ! Turku: Stockmannilla luotetaan laajaan tarjontaan

[b]Hansassa sijaitseva Kitchen & Café Stockmann on vanha tuttu turkulaisille, mutta SYÖ!-kampanjan ensikertalaisia. [/b] Jokainen nälkäinen seurue on joskus törmännyt ongelmaan, jossa yksi haluaa pastaa, toinen wokkia, kolmas burgerin ja…

Ilkka Lavas ja Tom Laine pohtivat työnhaun muutosta.
27.1.2018 Duunielämä

LinkedIn Mestarit paljastavat kiertueella onnistuneen työnhaun salaisuudet

LinkedIn mestarit Tom Laine, Juho Toivola ja Aki Ahlroth järjestävät kapinan pönöttäviä HR-tapahtumia kohtaan ja järjestävät HR Mestarien kiertuekeikan [url=https://duunitori.fi/rekrytointi/artikkeli/mestarit-lavalla/]Tavastialla 28.2.2018[/url]. Suomen LinkedInin verkottunein Mestari [b]Tom Laine[/b] vieraili Cityn toimistolla…

25.1.2018 SYÖ

SYÖ! Helsinki: Tuhti kasa uutuuksia esittelyssä

Vuoden ensimmäiset [url=https://www.city.fi/syo]SYÖ!-viikot[/url] tuovat mukanaan ennätykselliset 17 uutta ravintolaa Helsingissä. Näiden mestojen kautta SYÖ! on entistä monipuolisempi, kansainvälisempi ja laajemmalle levinnyt. Tsekkaa listalta, mikä uutuuksista värähdyttää viisariasi. [b]Bangkok 9[/b] Kaivokadun…