Kuva: pakiwa/Fotolia
30.10.2017 Suhdeklinikka

Voiko yhteenmuutto romuttaa suhteen?

[b]KYSYMYS: Olen ollut kohta 3,5 vuotta yhdessä poikaystäväni kanssa. Ensin asuimme erillään omien vanhempiemme luona ja nyt alkusyksystä päätimme muuttaa yhteen asumaan toiseen kaupunkiin. Hän tekee pitkää työpäivää. Se on…

30.10.2017 Taikaelämää

Ep4: Mitä tapahtuu, kun uskaltaa olla haavoittuva?

Vahvinta on uskaltaa tunnustaa, että ei ehkä sittenkään ole niin vahva kuin on esittänyt. Haavoittuvuuden ja riittämättömyyden tunne voi nousta esiin mitä moninaisimmissa tilanteissa. Uskallatko olla keskeneräinen, heikko ja epävarma?…

Tiesin, että jos puhuisin, minua ei uskottaisi.
30.10.2017 Kahelin kapina

Väärin masentunut

Depressiopäiväkirjan kirjoittaja on minulle tuttu, ja masennus on viime aikoina ollut muutenkin paljon tapetilla. Ajattelinkin siis kertoa oman tarinani. Masennus hiipi pikkuhiljaa. Siihen vaikutti monta asiaa. Viidennestä luokasta lähtien tunsin…

30.10.2017 sininsutinat

Itseilmaisu

Itsensä ilmaiseminen on jokaiselle luonteenomaista ja teemme sitä päivittäin. Itseään voi ilmaista sanallisesti ja sanattomasti. Ilmeet, kehon asento, vaatetus, ehosteet ja kehon koristeet ilmaisevat muille kantajansa ajatuksista. Ensivaikutelman voi luoda…

Samppanjaa sunnuntain kunniaksi!
30.10.2017 TableOnline.fi

Kapteeni käskee syömään!

Aurajoen rantaa myötäilevä Linnankatu on mielestäni jokilaivojen lisäksi Turun parasta antia. Katu on laadukkaiden ravintoloiden helminauhamainen keskittymä, jonka varrelta löytyy varmasti jokaisen makuun sopiva ravintolaelämys. Ensimmäistä kertaa päädymme upean ja…

29.10.2017 Suhteet & seksi

Pariutumisen kohtaanto-ongelma

Suomalaisten työttömyysaste sulaa hitaasti, vaikka talouskasvu on viimein vauhdissa. Samaan aikaan kymmenettuhannet työpaikat ovat tyhjillään. Kohtaanto-ongelmia ei ole vain työmarkkinoilla, vaan suomalaiset parisuhdemarkkinat toimivat myös huonosti. Miksi ihmiset eivät löydä…

29.10.2017 Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Erottaja

Suomen yleisin ero on luultavasti avioero, vai pitäisikö sanoa ihmissuhde-ero. Se mikä joskus oli jotain, ei ole enää mitään ja siksi on parempi jakaa lusikat ennen kuin ne lentävät jommankumman…

Mitä pelkään ehkä eniten elämässäni? Olla oma itseni.
29.10.2017 Toinen mahdollisuus

Sukupolvien ketjun katkaisu.

Kun ihminen kasvaa herkimmät vaiheensa ympäristössä, missä vallitsee kolmen kohdan sanaton sopimus: "Älä puhu. Älä tunne. Älä luota." hän kasvaa aistimaan ympärillä olevien ihmisten olemusta, eleitä ja varsinkin tunteita, peilaten…

29.10.2017 sininsutinat

Kahlaten kuivalle maalle

[b][i]Elämän karikot opettavat ja antavat suuntaa. Ihmismieli on jännä kun vaikeuksia kohdatessa herää usein negatiivisia tunteita ja tuntuu ylitsepääsemättömältä kun asiat eivät mene niin kuin haluaisi. Vastoinkäymiset ovat välttämättömiä kehitykselle…

28.10.2017 haluantreffeillenot

Miehet…

Olin vastannut myöntävästi treffikutsuun. Tapasimme läheisessä kuppilassa. Mies näytti nörtiltä, ja yritti esittää jotain mitä ei ole. Hän kertoili työstään ja muka upeasta elämstään. En kuunnellut puoliakaan. Olin kyllästynyt jo…