1.8.2017 Blog Heiskane_

Ennen oli laivat puuta ja miehet rautaa… hiiohoi.

Lomalla on mukava olla. Ei huolet paina eikä rasitu polla. Osa edellisestä oli lainattua jostakin vanhasta biisistä. Luulen tosin että monilla koululaisilla alkaa puntti jo tutista ja opettajilla myös, koska…

1.8.2017 TableOnline.fi

Korttelin keidas Bar Cón

Olen Korttelin avautumisesta saakka odottanut ennättäväni vierailemaan Bar Cónissa, siitäkin huolimatta, ettei espanjalainen ruokakulttuuri ole minulle se kaikista tutuin. Siksipä tilanteen salliessa pyysin Espanjassa asuneen seuralaisen mukaani tutustumaan Bar Cónin…

Kuva: laszlolorik / Fotolia
31.7.2017 Suhdeklinikka

Puhumista voi opetella

[b]KYSYMYS: Olen 21-vuotias tuleva äiti. Lapseni isän kanssa olen ollut yhdessä vajaan vuoden ja suhteemme on alusta asti voinut hyvin, lukuunottamatta kommunikaatio-ongelmia. En jostain syystä osaa puhua tunteistani miehelleni, enkä…

Urbaaneissa ympäristöissä on nautittu urbaanista taiteesta. Kuvassa Finnmarkin alueelta Altasta kalliomaalauksia.
31.7.2017 Ilon kautta

#Suomi100 -matkailu, #Suomi1000 -matkailu ja #Suomi10000 matkailu

Miten urbanisaatio on muuttanut Suomea 100:ssa vuodessa? Entä 1000 vuodessa? Entä 10000 vuodessa? Näihin kysymyksiin saa vastauksen kun käy katsomassa historiallisia kohteita. Elämää 10000 vuotta sitten Suomessa oli 10000 vuotta…

30.7.2017 Suhteet & seksi

Joka toisella on seksiongelmia

Seksologien tutkimuksia on syytetty ongelmakeskeisyydestä ja liioittelusta. Siksi tutkijat halusivat testata väestötasolla seksielämän ongelmien yleisyyttä. Yllättävän monella on erilaisia vaikeuksia, selviää The Journal of Sexual Medicinen huhtikuun 2017 numerosta. Australiassa…

30.7.2017 hikotusta ... sivumerkkejä

Johan jysähti!

[b]Erityisopettajan varoittava puheenvuoro[/b] ensimerihätään: – Meillä kaikilla on jonkinasteinen ADHD – varsinkin tuolla ohjaajalla ja noilla näyttelijöillä! = [i]"Jos käyt siellä Joensuussa päin"[/i], lauloi Pohjois-Karjalan poika [b]Esa Pakarinen[/b]. Nyt olisi…

Deata voittaa pelkonsa Appchieven kanssa!
30.7.2017 Appchieve – Seikkaile ja saavuta

Huikeaa saavuttamista ja pelkojen voittamista

On ilo jakaa kun ihminen ylittää itsensä ja kokee jotain sellaista, jota ei ajatellut koskaan kokevansa tai uskaltavansa kokea. Saimme todistaa tätä eilen, kun Deata julkaisi kanssamme yhteistyössä tehdyn videonsa….

Janne Tirrin kuvasi Sami Tirkkonen
28.7.2017 TableOnline: Tiskin takaa

Kuopion Klubi ja Peräniemen Kasino – Janne Tirri

Aiemmin esiteltyjen ravintoloiden [url=https://www.city.fi/blogit/tiskintakaa/musta+lammas+juuso+rautiainen/133299]Musta Lammas[/url] ja [url=https://www.city.fi/blogit/tiskintakaa/isa+camillo+sami+kinnunen/133268]Isä Camillo[/url] lisäksi Ravintolamestareihin kuuluu Kuopion Klubi ja Peräniemen Kasino, jotka ovat tilausravintoloina Kuopion suosituimpia juhla- ja kokouspaikkoja. Klubin ja Kasinon ruoka on yksinkertaista…

26.7.2017 Arkijuusto

Arkijuusto 9: Arki ja työ

Arkea määrittää usein vahvasti työ, mutta määrittäkö työ yksilöä? Arkijuuston yhdeksännessä jaksossa vieraana studiossa ovat skeittari-duunarit Pippuri, Tero ja José. [sound]https://soundcloud.com/arkijuusto/jakso-9-arki-ja-tyo[/sound]

Festarielämää
26.7.2017 Kahelin kapina

Festarikesäni -17

[b]KAARINA OPEN AIR
[/b] Perjantai 9.6.2017 oli sinänsä tavallinen päivä – muuttuvia tilanteita, kuten tavallista. Aamuvuorossa ollut avustaja ilmoitti kahden tunnin varoitusajalla lähtevänsä tunteja aikaisemmin töistä, joka johti siihen, että saavuin…