Luonto on minulle paikka jossa hiljennyn kuuntelemaan sisintäni.
19.2.2017 Toinen mahdollisuus

Hellittämisestä irtipäästämiseen.

Pelko on minulle tunne, josta voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan. Niin paljon tuo sinällään epämiellyttävä tunne on elämässäni vaikuttanut ja vaikuttaa hetkittäin yhä. Mitä sitten lopulta olen pelännyt? Mitä yhä pelkään?…

19.2.2017 Suhteet & seksi

Himokas nainen pelottaa miestä

Tuoreen parisuhteen kehitystä on aiemmin tutkittu erilaisten sitoutumistyylien pohjalta. On huomattu, että kiintymys vaikuttaa ihmisten seksuaalisuuteen. Israelilaistutkijoiden ryhmä halusi selvittää, miten asia toimii toisinpäin. Vähentävätkö seksuaalinen halukkuus ja emotionaalinen läheisyys…

18.2.2017 Contour

Konsultointia koko kansalle

Kuka haluaa Tallinnaan jos alkoholi maksaa saman verran Hämeenlinnassa? Miten yht äkkiä jostain kaivetaan rahaa kahdeksalle konsulttifirmalle tai itse tunnelille kun ainakin niillä teillä mitä itse olen viime viikot ajanut…

18.2.2017 Taloutta ja yhteiskuntaa

Huoltomies

Taas oli uutinen, että huoltomies oli löytänyt asnnosta kuukausia sitten kuolleen vanhan naisen. On taloja, joissa on todennäköisempää, että vanha nainen löytää välinevarastosta kuukausia sitten kuolleen huoltomiehen.

17.2.2017 Epätodellista

Hätä toisen puolesta

Lapsi laittoi kuvan eilisestä sairaalaoperaatiosta, sidoksissa totta kai. Otin Facecallin johon hän ihme kyllä vastasi. Käytiin tilannetta läpi, ei hyvä eikä huono. Samassa yhteydessä kuulin erään ystävänsä eilisestä poismenosta. Näitä…

17.2.2017 Epätodellista

Elämä tässä ja nyt

Miten lie muilla tämänikäisillä – tai onko ikäsidonnainen lainkaan. Vaihtoehtoja on monia: ikä, elämäntilanne, elämänkokemus tai mikä tahansa. Löytyykö yhteistä nimittäjää jos ei ole hyvä fiilis? Itsellä fiilis on ollut…

16.2.2017 borishurme

Testi

Moi, kiitos kun kävit lukemassa. Tänne tulee tulevaisuudessa toimestani Blogi-kirjoituksia, monista asioista, omasta näkövinkkelistäni katsottuna.

Kartta kiinnostaa ja herättää paljon keskustelua
16.2.2017 TableOnline.fi

Kaarti – pala historiaa

Töölöön, vanhalle Taivallahden kasarmille vastikään avattu ravintola Kaarti on jo paikkansa puolesta ainutlaatuinen. Vanha kasarmirakennus on itsessään mielenkiintoinen ja hieman kolkostakin tilasta on saatu mukavan kutsuva. Eikä voi jättää sivuuttamatta…

16.2.2017 rantalai

Keisarinnan uudet vaatteet

Nyt kovilla tammikuun pakkasilla päätin hieman siistiä vaatekaappini sisältöä. Minulla oli paljon vanhoja vaatteita, jotka eivät ole tainneet olla muodissa enää noin viiteen tai kymmeneen vuoteen. Löytyipä kaapista muutamia kunnon…

16.2.2017 nzj

Musiikki

Onpas taas kaikenlaista koettu, nähty, eletty. Itketty ja naurettu, yksin ja yhdessä. Monta vuotta vanhempana, mutta silti yhtä typeränä? Ehei, tuskin! Musiikki on kyllä semmoinen asia, joka saa aikaan kaikenlaisia…