Blogit
Vastuu omasta pahoinvoinnista.
Olemmeko me olosuhteidemme uhreja? Oman kokemukseni mukaan emme. Olivatpa olosuhteemme mitä tahansa, aina voimme osaltamme vaikuttaa joko suoranaisesti niihin tai ainakin vähimmässä määrin siihen, kuinka noihin olosuhteisiin itse suhtaudumme. Uskokaa…
Kummallista karhuamista!
Mikä on kun laskua ei kuulu? Vai onko kyseessä lahja? Omakotitalossa asuva asukas, Suorasähkö Sellainen, joutui viimein tiukoille itsensä kanssa ja lähetti uudelle sähköyhtiölle ukaasinomaisen mailin eilen: [quote]"[b]Teimme /elokuussa/ sopimuksen…
Jyrkkä ei uusille kateusveroille
Pitkään valmisteilla ollut uusi vero moottoripyörille ja veneille lähti joulukuussa lausuntokierrokselle. Kritiikki julkisuudessa on ollut varsin murskaavaa monestakin hyvästä syystä. Ihan perimmäisenä syynä tietysti se, ettemme tarvitse enää ainuttakaan ostovoimaa…
Voiko tyytyä ystävyyteen, jos on rakastunut?
[b]KYSYMYS: Olen 26-vuotias nainen ja olen joutunut henkisesti vaikeaan tilanteeseen. Olen ollut nykyisessä työssäni vajaat 5kk. Ensimmäisestä työpäivästä lähtien kun näin yhden asiakkaistani jäi katseemme kiinni toisiimme. Kuukausi meni vilisten…
Mitä sitten saatana?
Niin, että mitä seuraavaksi? [quote]Mihin tuo sun puudildobisnes on oikein menossa? Meinaatko tuolla nyt vielä yrittää? Mihin tuo enää kantaa?[/quote] Mitä sitten saatana toimii hyvin sekä kysymyksenä että huutomerkillä päällystettynä…
Ulkomaalaiskoutsien menestystarinat suomalaisissa seurajoukkueissa
[b]KYSYMYS: Ketkä ovat menestyneimmät ulkomaalaiset valmentajat seurajoukkueissa Suomessa? VASTAUS:[/b] Suomessa luotetaan usein ulkomaalaiseen valmentajaan maajoukkueissa. Sen sijaan seurajoukkueissa ulkomaalaiset valmentajat ovat jääneet vain yhden tai parin kauden ihmeeksi. Tästä löytyy…
Vain muutaman siemenpussin tähden
Viereinen jono kulkee aina nopeammin. Kävi hieman sääliksi perässäni kassalla olleita ihmisiä, mutta eihän se minun vikani ollut että siemenhyllyssä oli edelleen isot kanpanjalaput ja niissä eri hinta kuin mitä…
Herkku vai huti
Graduni teon ohessa olen pohtinut ennen vieraisiin, mutta nykyisin suurimmalle osalle tuttuihin raaka-aineisiin ja ruokiin suhtautumisen muutosta. Tästä esimerkkinä voidaan mainita äyriäiset kuten katkaravut ja niiden arvostuksen muutos. Aikaisemmin katkaravut…
Rakkautta vai riippuvuutta?
[b]KYSYMYS: Kaipaamme apua tai ainakin vähän eri näkökulmaa tilanteeseen. Tapasin miehen puolivuotta sitten. Hän oli juuri eronnut pitkästä avioliitosta, joten oli selvää että emme ryhdy mihinkään vakavaan, hän oli aika…
Kitchen & Table Helsinki Jätkäsaari
Clarion-hotellien yhteyteen Helsinkiin sekä Vantaalle avautuneet Marcus Samuelssonin suunnittelemat Kitchen & Table -ravintolat herättivät jo ennen avajaisia paljon kiinnostusta – ja avaamisen jälkeen paljon loppuunvarattuja iltoja – joten myös TableOnline…