Blogit
Piraattipuolue vaatii Jääskeläisen eroa Ylestä
Ylen kohu on saanut uudet mittasuhteet, kun kaksi toimittajaa erosi samana päivänä. Ajankohtaistoimituksen esimies Jussi Eronen perusteli eroamistaan sillä, että hänen sananvapauttaan on rajoitettu. Toinen toimittaja Salla Vuorikoski kertoo Ylessä…
Älykäs kritisoi itseään sekä heittäytyy leikkii helposti
Älykkyys. Tuo ominaisuus, joka tulee monessa eri paketissa ja vaihtelee sen mukaan minkä alan älykkyydestä puhutaan. Suomessahan ei tosin saisi sanoa olevansa älykäs, eikä edes itse asiassa ajatella, että saattaisi…
Nyt on oikea aika aloittaa maailmanvalloitus
“Käyttäjämäärä voi olla hieno koreilumittari, mutta vasta eurot ja dollarit ratkaisevat menestyksen”, sanoo Eric Ries, joka on yksi maailman kovimmista Lean Startup -kokeilukulttuurin guruista. Lean Startup on kokeilukulttuurin malli ja…
Pankkilainojen kilpailuttaminen
[b]Pankkilainojen kilpailuttaminen on yleensä erittäin kannattavaa, olipa kyseessä sitten mikä summa tahansa.[/b] Yleensä pankkilainojen kilpailutuksessa merkittävimmät erot tulevat isojen lainojen kohdalla, jossa erot voivat olla muutamista kymmenistä euroista aina tuhansiin…
Nelli Matula – Lemmikki
No huh! [b]Nelli Matulan[/b] ensimmäinen musavideo on sanalla sanoen kingi. Lahjakasta nuoresta naisesta povataan suuria, eikä ihme. Äänestä olimme jo aiemmin vakuuttuneet, asenteesta myös – mutta viimeistään tuore musiikkivideo [i]Lemmikki[/i]…
This Week In Comedy 12.12.2016
Tavoittaaksemme enemmän lukijoita, olemme päättäneet listata kaikki komediakeikat koko Suomen alueelta, sillä löytyyhän kovia stand up -klubeja ympäri Suomen! Ke 14.12.2016 [url=https://www.facebook.com/events/1791499767804032/]Kekkosklubi @ Solmu Pub, Helsinki – klo. 19:00[/url] Ke…
Tunnelmaa tekstiileillä
[b]Kodintekstiilit luovat sisustukseen tunnelmaa[/b] Asunnon tunnelma syntyy monesta erilaisesta aspektista, eivätkä sisustustekstiilit ole vähäpätöisessä asemassa tämän tunnelman luomisessa. Matoilla, pöytäliinoilla ja verhoilla voi vaikuttaa kodin tyyliin hyvin paljon. [url=http://www.sisustuskaupat.fi/sisustusvinkit/]Hyvin valitut…
Donitseja, donitseja – Rosberg herra Rallycrossin jäljillä
[b]KYSYMYS: Nico Rosberg juhlisti MM-kultaansa Abu Dhabissa perinteisellä donitsi-tuuletuksella. Kuka teki donitsit ensimmäisenä autourheilussa?[/b] [b]VASTAUS:[/b] Mercedeksen Nico Rosberg voitti uransa ensimmäisen formula ykkösten maailmanmestaruuden hienon taistelun jälkeen. Rosberg sijoittui kauden…
Ihme sekoilua HJK:n taustoissa
[b]KYSYMYS: Veikkausliigajoukkueet rakentavat kovaa vauhtia ensi kauden joukkueita. Missä menee HJK? VASTAUS:[/b] HJK:n kaksi edellistä kautta on päättynyt pettymykseen, kun Klubi ei voittanut mestaruutta. Seuraavaan kauteen seura lähtee tähtäimenään vain…
Mihin riittää Kaisa Mäkäräisen kiito tällä kaudella?
[b]KYSYMYS: Mihin riittää Kaisa Mäkäräisen kiito tällä kaudella? VASTAUS:[/b] Suomen yksinäisen ampumahiihtotähden Kaisa Mäkäräisen kilpailukausi Östersundissa alkoi kuin pahimmasta painajaisesta: pannut heti ensimmäisessä isommassa alamäessä ja kasa pummeja. Seitsemästä pummista…