Kuva: JWS / Fotolia
19.9.2016 Suhdeklinikka

"Haen baarissa huomiota muilta miehiltä, vaikken haluaisi"

[b]KYSYMYS: Me olemme pian seurustelleet 7vuotta, josta 1v naimisissa. Olen pettänyt miestäni muutaman kerran ja mies minua kerran. Kumpikin tietää näistä. Ongelma on se kun minä lähden juhlimaan niin haen huomiota…

19.9.2016 Kahelin kapina

Pakkohoidon oikeutuksesta

Paranoidisena skitsofreenikkona olen saanut seurata läheltä mielisairaalan arkea. Hoito perustuu lähinnä lääkitykseen ja sairaalan sääntöjen noudattamiseen sekä keskusteluihin omahoitajan kanssa. Hoitokokouksessa potilas ja hoitotiimi yhdessä pohtivat hoidon päämääriä ja toteutusta…

18.9.2016 Suhteet & seksi

Suurten kaupunkien nuoret menestyvät

Suomessa on perinteisesti päivitelty kaupungistumista ja ihailtu maaseudun elämää. ”City-elämä on vaarallista ja kamalaa, maalla on mukavaa” -asennetta löytyy edelleen. Kuuden suurimman kaupungin nuorilla aikuisilla menee kuitenkin paljon paremmin kuin…

18.9.2016 Contour

Kovan päivän ilta

On ollut melkoista menoa viimeiset viikot. Ei sillä etteikö jotain näkyvääkin olisi syntynyt, mutta aina vaan on jotain rästissä. Kohtahan se talvikin tulee ja iskee koko voimallaan saven jäähän.

18.9.2016 Turn Loose the Swans

Ihmisen paras ikä?

Keskustelimme taannoin duunissa siitä, mikä on ihmisen paras ikä. Saimme aikaan mielenkiintoisen keskustelun, paljon yleistyksiä, uskomattomia muistoja ja erilaisia merkityksiä. Toisten mielestä teini-iän huolettomuus on parasta (Vasta-argumentoijat muistelivat angstia, finnejä…

Kuva: Kenishirotie / Fotolia
16.9.2016 Suhdeklinikka

Kolmas pyörä suhteessa: nikotiiniriippuvuus

[b]KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa reilut 10 vuotta. Jo suhteen alkuajoista asti olemme riidelleet yhdestä ja samasta asiasta, mieheni nikotiiniriippuvuudesta. Seurustelu meinasi monesti loppua kyseiseen ongelmaan. Suhtaudun tupakkaan ja…

16.9.2016 Sakkes32

Limusiini kaiken päälle

Tervehdys! Olen 32-vuotias, nykyisin helsinkiläinen jamppa. Ajan työkseni limusiinia alan yrityksessä. Ja alalla en nyt viittaa aikuisviihteeseen vaan limusiinialaan. Mainitaan nyt vielä sekin, että yritys on [url=http://limusiinivuokraus.net]Limusiinivuokraus.net.[/url] Olen ollut hommissa…

15.9.2016 Tuomari

Tekeekö Shefki Kuqi kyseenalaista historiaa?

[b]KYSYMYS: Jos sekä PK-35 Vantaa että FC Inter putoavat Veikkausliigasta, tuleeko Shefki Kuqista ensimmäinen valmentaja, joka pudottaa kaksi joukkuetta yhden kauden aikana? VASTAUS:[/b] Shefki Kuqi aloitti kauden PK-35 Vantaan valmentajana…

15.9.2016 Kahelin kapina

Majakka ihmisyhteisönä ja vertaistukena

Miten [url=http://www.kolumbus.fi/majakka.ry/]Majakka[/url] tukee yksilöä yhteisön jäsenenä? Majakassa on monenlaista työ – ja harrastustoimintaa, joka tukee vaikeasti psyykkisesti sairaita. Kuntoutuminen on yksilöllinen prosessi, kuntoutujat tarvitsevat yksilöllistä tukea. Se tarkoittaa hyväksyvää suhtautumista…

15.9.2016 Blog Heiskane_

Someraivo saa minut somasti raivoon.

Yle esitti tänään klo 13.30 TV1-kanavalla Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuvan (1960), joka on herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. Yleä on kritisoitu muun muassa Twitterissä siitä, ettei elokuvan titteliä ole…