Vanha sanonta ravintolan sijoittamisesta kuuluu location, location, location. Helsingissä se on perinteisesti tarkoittanut Kaartinkaupunkia. Jos Chez Dominiquen kohdalle Rikhardinkadulle iskee harpin piikin, sijaitsevat kaikki huippuravintolamme puolen kilometrin säteellä. Suomen kymmenestä parhaasta ravintolasta vain yksi sijaitsee Helsingin keskustan ulkopuolelle – sekin Turun keskustassa. Ajatus siitä, että matkustaisi illalliselle vaikkapa Sipooseen (tai mitä siitä enää on jäljellä) tai Inkooseen, tuntuu monesta lähes absurdilta.
Maailman huippuravintoloiden kärkiryhmästä lukuisat sijaitsevat maaseudulla, pikkukaupungin ulkopuolella. Asiakkaat saapuvat syömään matkojen takaa, ja tilanteesta riippuen joko palaavat illaksi kotiin tai yöpyvät jossain lähiseudun majoitusliikkeessä. Näin mainetta niittänyt ravintola generoi liiketoimintaa myös lähiseudun yrittäjille.
Piipahdin Ranskassa Cognacissa tutustumassa paikalliseen eau-de-vien valmistukseen. Tiukan konkunnuuhkimisen (voittaja: vuoden 1848 Martell) jälkeen matkasimme Charentejoen varrella sijaitsevaan La Ribaudière –nimiseen yhden tähden puljuun illalliselle. Ravintola sijaitse pikkukylässä kymmenisen kilometrin päästä Cognacista, ja yllätyksekseni se oli finanssikriisistä ja arki-illasta huolimatta aivan täysi. Asiakaskunta koostui konjakkitalojen liikevieraiden lisäksi hieman yllättävästi suurimmalta osin arki-iltaa viettävistä paikallisista.
Yksi tähti ei vielä kesää tee (varsinkaan Ranskassa, jossa rengasfirman prenikoita kylvetään kuin kauraa), mutta ravintola oli laadukas ja tyylikäs. Viidenkymmenen lajin juustopöydästä valitessani pohdin, olisiko Suomessakin mahdollista murtaa Rikhardinkatu-Esplanadi –akseli ja perustaa huippuravintola suuren kaupungin keskustan ulkopuolelle.
Olisitko sinä valmis maksamaan sata euroa takseista ravintolalaskun päälle tai vaihtoehtoisesti vetämään koko illan kivennäisvesilinjalla?