Mun tyttöni paasasi minulle:” Mua ärsyttää sussa se, että sä olet aina oikeassa…sä keskeytät ja korjaat muiden sanomisia ja sä osaat puhua niin hyvin, ettei itse osaa enää sanoa mitään”.
Hymyilin ja halasin sanomatta mitään. Mun rakas tyttäreni…ajatella, se sanoi tuon kaiken silti ärsyyntymisen keskellä hymyillen eikä vihaisena…siinä vaiheessa kun kuulen tuon, on toinen ollut jo jonkin aikaa hiljaa. Tuota mä just arvostan mun lapsissani…saa sanoa mitä ajattelee, en mä siitä pahastu, he ovat mitä ovat ja antavat mun olla mitä olen…vaikka joskus vähän ärsyttäisikin se että mun suu iskee pieniä reikiä huonetilaan kuin konekivääri. En mä pahalla kuitenkaan.