[B]Tapasin puolisen vuotta sitten sillä surullisenkuuluisalla ”pettäjäsivustolla” (jossa varatut ihmiset hakevat seuraa kaltaisistaan) minua viisi vuotta nuoremman miehen. Heti ensikontaktista tuntui, että nyt kolahti ja kovaa, ja tapasimmekin viikon viestittelyn jälkeen.
Tästä alkoi emotionaalinen vuoristorata, sillä huomasimme jo ensitapaamisella (ennen kuin mitään fyysistä halausta lukuunottamatta oli tapahtunut), että mahdollisuus rakastua on erittäin suuri. Emme kuitenkaan malttaneet viheltää peliä poikki uskomattoman molemminpuoleisen kemian takia.
Siitä asti olemme aina tilaisuuden tullen tapailleet salaa (molemmat matkustamme työmme puolesta paljon, joten tilaisuuksia on ollut huomattavasti, muutama kerta kuukaudessa aina yhdestä yöstä useampaan).
Rinnalla kumpikin elää omaa arkisuhdettaan.
Viime tapaamiskerralla emme voineet muuta kuin tunnustaa, että rakastamme toisiamme. Kuitenkin samalla tiedostamme, että rakastumisen tunne on vahvasti kytköksissä fyysiseen suhteeseemme. Ja kun kotona ei kummallakaan hirveästi vällyjen välissä enää tapahdu, on tämä tietysti loogistakin. Emme aio lopettaa nykyisiä arkisuhteitamme, sillä tiedostamme että rakastumisemme luultavasti laimenisi nopeasti, mikäli salasuhteesta tulisikin se arkisuhde.
Tunnen kuitenkin itse olevani koko ajan kuin pala kurkussa. Kun olen aviomieheni kanssa, en voi muuta kuin ajatella tätä toista miestä elämässäni – salarakkaani tuntee samoin. Ikävä tuntuu fyysisenä kipuna ja ärtyneisyytenä, jopa pahana olona.
Kysyisinkin nyt, onko ylipäänsä mahdollista rakastaa useampaa ihmistä samanaikaisesti hajoamatta psyykkisesti? Täytyykö meidän lopettaa tapailumme, vai tyytyä niihin hetkiin, jotka voimme jakaa keskenämme? Rakastan omaa miestänikin, mutta rakkautemme on enemmän sisar-veli-asteella. Tarve kakkossuhteeseen tuli miehen huononevan potenssin ja siitä seuraavan eritasoisen seksin tarpeen seurauksena, mutta mielestäni on itsekästä lopettaa suhde vain, koska partneri ei enää ns. pysyä vauhdissa.
Olen surullinen, ahdistunut, ärtynyt, ja kuitenkin samalla seitsemännessä taivaassa; rakastunut. En enää tiedä mitä tekisin.[/B]
[I]Nainen, 36[/I]
Hyvä ystävä
Kiitos kysymyksestäsi. Puolen vuoden salasuhteen jälkeen olet pysähtynyt tekemään myös itsellesi kysymyksiä. Mielesi suuntautuu kahtaalle; olet rakastunut ja välillä kuin seitsemännessä taivaassa ja samalla kyselet onko mahdollista rakastaa kahta ihmistä hajoamatta psyykkisesti. Aavistat, että tilanteeseesi liittyy ristiriita ja haluaisit sen ratkaista terveellä tavalla.
Tiedät osittain mitä haluat: ette kumpikaan tahdo rikkoa arkisuhteitanne. Ilmeisesti perheenne ovat teille kummallekin tärkeitä ja tiedätte mahdollisesta erosta seuraavan monelle kipua, josta rakastuneenakin uudessa suhteessa olisi vaikea kantaa vastuu. Arvelet myös realistisesti, että rakastuminen laimenisi, mikäli salasuhteesta tulisi arkisuhde. Näyttää siltä, että rakastumisen tunteista huolimatta olet/te jalat maassa.
Rakastat miestäsi ja pala nousee usein kurkkuusi, kun olet hänen kanssaan. Ajattelet toista miestä, mutta aavistelen, että pala kurkussa-tunteessa on myös huonoa omaatuntoa siitä, että petät miestäsi. Ymmärsin, että hän ei tiedä salasuhteestasi. Ehkä mietit myös seurauksia ja mielipahaa, mitä salasuhteen paljastuminen aiheuttaisi hänessä. Tässä on ehkä se maasto, jossa ristiriitaiset tunteesi syntyvät, etkä tiedä miten jatkaa.
Näyttää siltä, että olet sydämellinen ja syvällinen ihminen, koska otat vakavasti sitoutumisen omaan liittoosi myös pahoina päivinä. Tarkoitan tällä sitä, kun kerroit, että miehesi huononeva potenssi tekee vaikeuksia seksielämäänne. Et halua lopettaa pitkää suhdetta siihen, että toisen terveydessä on ongelmia. Ymmärrät, että elämä on haavoittuvaista, eikä ole reilua hylätä toista, kun terveys ei takaa samanlaista (seksi)elämää kuin ennen.
Tässä nyt olet tienhaarassa. Salasuhde ei säily ikuisesti salasuhteena. Mitä sen paljastuminen tulee aiheuttamaan? Ristiriita kahden suhteen välillä ei tule vähenemään. Miten jaksat sen asian kanssa?
Olet elänyt pimenevän syksyn hämärässä näkemättä oikeaa tietä. Arvostan sitä, että kyselet ääneen, mihin suuntaan on viisasta jatkaa. Jospa pimeyden keskelle vähitellen syttyvät jouluvalot valaisisivat ajatuksiasi niin, että näkisit Tien selvästi.
Valaistuvaa maisemaa, jossa tie näkyy
[I]toivoo Saara, perheneuvoja[/I]