Tehdas

Kritiikki ja sen käyttäminen eri muodoissaan on noussut mekittäväksi osaksi sosiaalista elämäämme. Keskusteluissa käytettävät säännöt ovat uusia ja erilaisia - asia joka on monille vaikeaa. Pari viimeistä vuotta meillä Suomessakin on eletty kriisiä kriisin perään. Keskustelu ja mielipiteiden ilmaisu sekä muut kannanotot ovat alituiseen kritiikin kohteena. Joskus tuntuu siltä, ettei tosiasioilla ole merkitystä. Ei ainakaan sosiaalisessa mediassa.

Pariisin terrori-iskujen jälkeen Facebook otti käyttöönsä toiminnon, joka alunperin oli tarkoitettu luonnonkatastrofien uhrien löytämiseen ja läheisten tilanteen varmistukseen ja tämän jälkeen Facebookia kritisoitiin siitä miksei se ottanut tuota samaa toimintoa käyttöönsä jo aiemmin kuten esim. Lähi-Idän alueella lyhyen ajan sisällä tapahtuneissa vastaavissa tilanteissa. En uskoisi kuitenkaan tarkoituksena olleen viestiä sitä, että nämä aiemmat iskut olisivat olleet jotenkin vähemmän merkityksellisiä. Mutta Facebookia johtaa joukko ihmisiä - länsimaalaisia ihmisiä - joille Pariisi on pelkästään jo historiallisessa asemassaan tärkeä sekä osa heidän seuraamaansa jatkuvaa informaatiotulvaa ja politiikkaa.

Samoista edellä mainituista syistä kritisoidaan myöskin Facebookin päätöstä ottaa käyttöön toinen toiminto, jolla voi lisätä Ranskan lipun profiilikuvaansa myötätunnon ilmaisuna. Mutta tämän käyttäjiä kritisoidaan toisesta syystä. Osa e.m toimintoa kritisoivista on vastustuksessaan ilmaissut Ranskan omien aiempien toimien aiheuttaneen nyt tapahtunutta terrori-iskua vakavampiakin verilöylyjä ympäri maailmaa. Puhutaan imperialismista ja jopa itseaiheutetusta hyökkäyksestä. Hollande sanoi iskujen tarkoittavan sitä että maa on sotatilassa. Ja tokihan se on ja on ollut jo pitemmän aikaa osallistuessaan lähi-idän konflikteihin. Samaan osallistuu osittain myöskin Suomi.

Siitä huolimatta en näkisi tätä Facebook-toimintoa minkään suunnitellun propagandan välineenä, vaan geopoliittisena ja yhteisöllisenä reaktiona, jonka siihen yhteisöön sidottu ryhmä halusi ääneen muulle maailmalle ilmaista. Sosiaalisessa mediassa vaan kyseenalaistetaan kaikki. Jollain on aina perusteltavissa oleva mielipide miksi jokin asia on tekopyhää tai suorastaan väärin. Eikä sekään ole väärin. He ilmaisevat tunteitaan samalla oikeudella kuin he jotka liimaavat ranskan lipun profiilikuvansa päälle. He eivät kritiikillään tarkoita Ranskan tapahtumien olevan merkityksettömiä, tai väitä tapahtuneen olevan oikeutettu.

Kuinka eri mieltä me oikeasti olemme?

Kouluopetuksessa fysiikkaa käsitellään pääasiassa newtonlaisesta, tai parhaimmillaankin Einsteinin aikaisista lähtökohdista. Vaikka näiden herrojen visiot olivat uraauurtavia, varsinkin Einstein taisteli kuolinvuoteelleen asti nyt jo todistettuja kvanttimekaaniikan ilmiöiden tulkintoja vastaan. Maailma ei olekaan niin vakaa ja selkeä paikka kuin he aikoinaan olettivat.

Miksi olemme olemassa, tai itseasiassa; miksi universumimme on olemassa? Vaikea kysymys vastata, edes teoreettisesta näkökulmasta, mutta loogisin kuulemani vastaus oli jotakuinkin; koska nolla (tai neutraali), on hyvin epävakaa tila. Voimme lähestyä aihetta myös toisesta filosofisesta perspektiivistä, ja kysyä mikä pakottaa meidät ajattelemaan että jonkun asian täytyisi syntyä ollakseen olemassa. Vastaus olisi tietysti aika ja siihen sidottu käsityksemme todellisuudesta.

Parhaimpia ja loogisimpia teorioita maailmankaikkeuden luonteelle ovat mielestäni säieteoriat. Käytännön sovelluksissakin tutut kvanttimekaaniset periaatteet oli selitettävä jollain tavoin, ja 80 -luvun teoreettiset fyysikot päätyivät viiteen eri teoriaan. Nämä teoriat tunnettiin supersäieteorioina, jotka yhdistyivät 90 -luvulla Edward Wittenin M-teorian alla yleisimmäksi tutkituksi teoreettisen fysiikan käsitteeksi. Se osoitti aiempien viiden teorian olevan vain eri perspektiivistä tarkasteltu sama teoria.

M-teoriassa 11 -ulotteinen niin sanottu supergravitaatio, antaa hyvin kauniita esimerkkejä siitä miten univerumimme toimii. Logiikan kauneus ei tietysti riitä, ja siksi meidän tulee pitää näitä ajatuksia hyvin progressiivisina näkemyksinä todellisuudestamme, unohtamatta kuitenkaan sitä että hyvin suuria jo varmistettuja fyysisiä faktoja on syntynyt samankaltaisista kauneista teorioista. Ja sen että nämä eivät ole new age -gurujen näkemyksiä, vaan vakavassa asemassa olevia suosituimpia tieteellisiä tutkimuskohteita. Tällä kertaa haluan havainnollistaa oman visualisaationi alkuräjähdyksestä tämän teorian kannalta. 11 ulottuvuutta? Missä ne ovat?

Alkuräjähdys. Pam. Kolme tilaulottuvuutta sinkoutuu protonin kokoisesta tilasta muodostaen universumimme. Loput ulottuvuudet jäivät, ainakin meidän perspektiivistämme, laajentumatta, mutta muodostavat silti tiiviin yhteyden meidän tuntemaamme kolmeen tilaulottuvuuteen. Tämän ymmärtäminen vaatii hiukan suhteellisuudentajua. Vaikka “tila” laajenee, ei siihen kytkeytyvien lankojen tarvitse katketa. Käsittääkseni tähän näkemykseen päädytään osittain kvanttimekaaniikan Bohemian Rhapsodyja; Schrödingerin kissoja, aaltofunktiota, ja muita vastaavia kummallisuuksia tarkastellessa.

Kaksi hiukkasta on reaaliaikaisessa yhteydessä toisiinsa, rikkoen näennäisesti valonnopeuden, muttei kuitenkaan. Higgsin partikkeli löydettiin, kertoi se todellisuudessa Higgsin kentästä tai ei (googlaa tai kerron myöhemmin). Muistetaan aiempi suhteellisuudentajumme ulottuvuuksien laajuudesta. Hyvin kaunista, kyllä. Jokainen vetäköön näistä omat filosofiset päätelmänsä. Katsoisin sen äärettömästi paremmaksi lähteeksi, kuin selkeästi korruptoituneet uskonnolliset tekstit, oli niissä joskus ollut pohjaa todellisuuteen, tai ei. Ja hyvin tärkeäksi päivitykseksi opetussuunnitelmiin.

Kompromissi kuulostaa usein kaikkia osapuolia miellyttävimmältä vaihtoehdolta, mutta on myös monesti puolitehoinen ratkaisu. Ääripäät jäävät usein näiden kompromissien ulkopuolelle, muodostaen ideologisia kenttiä, joilla ei ole odotuksia tällaista politiikkaa kohtaan.

Poliittisessa toiminnassa, ja äänestäjinä nämä kentät ovat epäaktiivisia ja pessimistisiä. Ääripäiden ideologioihin suopeat osat väestöä eivät aktivoidu ennen kuin kompromissit epäonnistuvat, ja jokin kriisi koskettaa suurta osaa niistä.

Demokraattisen politiikan tarkoitus on kompromissien luominen, vallankumouksella taas on yleensä tarkoitus muuttaa nykyisien kompromissien lähtökohtia radikaalisti. Kun kompromisseilla ei saavuteta valtaosalle väestöä kelvollisia olosuhteita, politiikka alkaa näkyvästi ammentamaan vastakkainasettelusta, jota on joka tapauksessa aina.

Yksikään poliittinen kompromissi ei saavuta täysin pyyteetöntä ja yleismaailmallisesti hyväksyttävää tilaa. Mielenosoitukset, jatkuva agressiivinen “vuoropuhelu” ja ääripäiden vandalismi ovat merkkejä voimassa olevien kompromissien epäajankohtaisuudesta.

Millaisella ideologialla tai politiikalla voidaan saavuttaa tilanne jossa merkittävää riskiä väkivaltaiselle yhteenotolle ei ole? Missä laajuudessa tämä ideologia olisi toteutettava, jotta globaalisti tyydyttävä ratkaisu olisi toteutettavissa?

Tulee hetkiä jolloin jokin ajatus, tai syy- ja seuraussuhde on parempi tallentaa ylös. Aiemmin julkaisin ne jossain muodossa, mutta pidin siitä työni vuoksi taukoa. Yksi näistä on monisyinen, jollakin kovalevyistäni lepäävä kirjoitelma: Tehdastyöläisten perilliset.

Sen pohja-ajatuksena on 1800 -luvulla alkanut teollistumisen johtama osa ihmisen evoluutiota, joka on synnyttänyt suuren määrän ideologiaa, byrokratiaa, diagnooseja, ja ihmisluokkia. Pähkinänkuoressa esittäisin asian jotenkin näin:

Tehdas on nykyisen yhteiskuntamme suurin vaikuttaja. Välillä seuraavassa tekstissä viittaan sanalla "tehdas" myös tehtaan ihanteilla pyörivään yhteiskuntaan.

Höyrykone ja teollistuminen avasivat uudenlaisen maailman, missä sopivin selviytyjä ("survival of the fittest") on korkean sietokyvyn omaava epäimpulsiivinen työläinen. Siihen ympäristöön sopivat yksilöt saattoivat taata ahertamisellaan asumisen ja ravinnon itselleen. Ja jälkeläisilleen. Jos ei tehdastyö luonnistunut, sai etsiä töitä jostain muualta tai hiipua geeneineen pois.

Teollisuus kasvoi, ja mukana sen tarvitsema, ja sen elättämä ihmistyyppi. Se lisääntyi niin paljon että tarvittiin ihan uusia järjestelmiä pitämään niitä yllä. 1900 -luvun puolivälistä asti ihmiskunta on kasvanut noin miljardilla parintoista vuoden välein.

Syntyi tehdastyöläisten valmennukseen keskittynyt koulujärjestelmä, joka arvosteli ihmiset käytännössä sen mukaan, miten he sopeutuivat tehdastyöhön (tämä on tietysti yksinkertaistettu ilmaus). Syntyi psykologia ja diagnostiikka, joka leimasi sairauksiksi luonteenpiirteet jotka eivät tehdastyöhön sopineet.

Syntyi uusi seitsemänmiljardipäinen tehdastyöläisten perillisten ihmiskunta, joka vielä tehdastyön merkityksen hiipumisen jälkeenkin demokraattisesti pitää yllä siihen liittyviä arvoja, byrokratiaa, opetussuunnitelmaa, mielenterveystyötä.

Kuinka paljon tämä on vaikuttanut ihmisen geeniperimään, ja olemmeko jo ajaneet sukupuuttoon ei-tehdastyöläiset? Tervetuloa tehtaalle, tehdastyöläisten perilliset!