Tehdas

Näkemys ajankohtaisiin ja vähemmän ajankohtaisiin aiheisiin tehdastyöläisten perillisten yhteiskunnassa.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on turvapaikanhakijat.

Länsimaisesta dekadenssista ja takapajuisesta Islamista  1

Suuri osa ihmisistä on itsekkäitä, väkivaltaisia tai vähintäänkin väkivaltaan kykeneviä eläimiä. Eivätkä kovin älykkäitä. Äly (siihen liittyvien “psykologisten ongelmien” kanssa) ei ollut etu teollistumisen aikaan tapahtuneessa västönkasvussa, joka oli suuri evolutiivinen tapahtuma. Vahvimmat selviytyivät ja selviytymismiljöönä on ollut tehdas. Siellä ei paljon älyä tarvinnut, mutta sai hyvinkin pidettyä hengissä jälkipolven.

Länsimaalainen yhteiskunta on vajonnut poliittiseen, taloudelliseen, kulttuurilliseen ja sosiaaliseen dekadenssiin. Se on raiskannut maan, ja orjuuttanut omat ja muut kansat. Se on oksettava tosiasia, ja hävettää olla osa sitä kulttuuria.

Islam taas on aika lailla tämän hetken jälkeenjäänein, väkivaltaisin ja rasistisin kulttuuri. Sen kulttuurissa ja valtioissa niin takapajuisella asialla kun uskonnollisella kirjoituksella voi olla poliittista ja lainopillista merkitystä. Puhumattakaan sosiaalisesta merkityksestä.

Näitä kahta hyvin erilaista kulttuuria yhdistää se, että molemmissa suurin osa ihmisistä on väkivaltaisia idiootteja tai väkivaltaisen idioottimaisuuden hiljaa hyväksyviä oman edun tavoittelijoita. Ja nyt sinisilmäisesti saattamme näitä molempia yhteisöjä yhteen ja ihmetellään että tulee ongelmia ja rikoksia. Näin suurta ja nopeaa muutosta ilmapiiriin ja molempien kulttuurien erilaisiin, hyvin runsaisiin varjopuoliin ei saada aikaan ilman konfliktia.

Eli yksinkertaistettuna sullotaan valmiiksi homehtuuneeseen mämmi-iltapalaan vieä mausteeksi kakkapökäle. Hmm...