Viiniä & Verkkokauppaa

Kuvaan blogissa läpi verkkokauppabusineksia ja samalla viini uutuuksia ja klassikoita, rakas harratukseni.

Vuoden tärkein päivä  1

Black Friday on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa se on saanut hurjat mittasuhteet. Käytännössä Black Friday on siis päivä, jolloin kaupat ja verkkokaupat laittavat tuotteitaan myyntiin kovilla alennuksilla. Toki kyseinen päivä on rantautunut myös Suomeen ja saanut ihmiset innostumaan niin joululahjojen hankkimisesta kuin oman kodin sisustamisesta. Black Fridayta vietetään tänä vuonna marraskuun 27. päivänä. Sen ajankohta sopii siis loistavasti kaikenlaisten tavaroiden hankintaan, sillä marraskuun loppupuolella kuluttajat alkavat varautumaan jo joulun ja uuden vuoden juhlintaan.

Verkkokaupat laittavat yleensä Black Friday -päivän tarjouksensa kaikkien nähtäville marraskuun puolivälissä. Tällöin tarjouksiin pääsee tutustumaan joko mainoslehtisten muodossa tai suoraan internetissä. Tuotteita ei kuitenkaan voi varata etukäteen, vaan Black Friday -päivän alennettuja tuotteita voi ostaa ainoastaan kyseisenä päivänä. Yleistä on, että kuluttajat merkitsevät itseään kiinnostavat tuotteet ylös ja aloittavat ostamisen välittömästi, kun myynti alkaa.

Black Friday kasvattaa verkkokauppojen myyntiä

Black Fridayn myynti on rikkonut vuosi toisensa jälkeen edellisiä ennätyksiä. Kauppa käy siis hyvin ja tuotteet loppuvat monesti jopa kesken. Jos Black Fridayta verrataan normaalin perjantain myyntiin, on ero huomattavissa. Viime vuosina ero on ollut jopa viisinkertainen, joten Black Friday on itse asiassa todella tärkeä kaikille verkkokaupoille. Se kasvattaa koko vuoden myyntiä, jolloin verkkokaupat tekevät parempaa tulosta. Tällaisten kampanjoiden tarkoituksena on myös saada kuluttajat ostamaan muitakin tuotteita kyseisestä verkkokaupasta. Monesti näin käykin, kun alennustuotteen lisäksi löydetään jotain muuta, mitä tarvitaan.

Esimerkiksi meillä preecon myynti on noin 10 kertainen normaali päivään nähden samana aikana. Toki tässä kannattaa huomata, että usein asiakkaat "panttaavat" ostamistaan itse päivälle, eikä suoraan voi verrata esim. edellistä päivää black fridayhn. Siltikin tämä päivä erottuu selkeästi ja onkin (tai pitäisi olla) jokaisen verkkokaupan tärkein päivä koko vuoden aikana. Meillä etuna on että valikoima on todella laaja, joten valikoima osuu todella monella ihmiselle. Sen sijaan haasteita BF-myynnissä voi olla esim. jos myyt kausituotteita, jotka eivät osu ko. kaudelle. Esim meilläkään ei mene esimerkiksi kasvihuoneita Black Fridayna :)

Keskimääräisten ostosten on huomattu olevan normaalia perjantaita arvoltaan suurempi. Myös kertaostosten määrä on ylittänyt keskiarvon. Yleensä Black Fridayn aikana ostetaan useampia tuotteita kerralla. Kuluttajat huomaavat hintojen olevan huomattavasti normaalia alhaisemmat, joten tuotteita kerätään ostoskoriin surutta. Toisaalta tällaisilla suurilla kertaostoilla voidaan hoitaa kerralla vaikkapa useamman henkilön joululahjahankinnat. Verkkokaupat pyrkivätkin tähän, että tarjolla olisi monipuolisesti erilaisia tuotteita. Tarjouksia ei siis kannattaa laittaa ainoastaan yhdestä tai kahdesta tuoteryhmästä. Mitä monipuolisemmin tuotteita on tarjolla, sitä paremmin verkkokauppa pystyy houkuttelemaan asiakkaita. On melkein elinehto, että verkkokauppa osallistuu Black Fridayn myyntiin, sillä kuluttajat palaavat kauppaan, josta ovat saaneet aikaisemminkin tarvitsemiaan tuotteita.


Koronan vaikutus verkkokauppaan  1

Kun korona levisi koko maailmaan vuoden 2020 alkupuolella, muuttui lähes kaikki. Ihmiset jäivät tekemään töitä kotiin, lapset kävivät koulua kotoa käsin, kaupoissa ei uskallettu enää liikkua turhan takia ja jopa ulkoilua vähennettiin alkuaikoina. Mikään aikaisemmin normaali ei siis tullut enää kysymykseen.

Arjen muuttumisen myötä myös esimerkiksi ruoan ostaminen kaupasta muuttui. Toki jo ennen koronaa oli olemassa mahdollisuus tilata päivittäistavaroita suoraan kotiin. Sitä ei kuitenkaan käytetty läheskään niin usein kuin nykyään. Koronan pahimpana aikana jonot ruokakauppojen tilauksiin olivat pitkät. Ruokaa saatettiin tilata niin paljon, että seuraavat vapaat toimitusajat löytyivät vasta viikkojen päästä. Niinpä ruokakaupat joutuivat uudistamaan käytäntöjään ja tarjoamaan yhä enemmän tilauspalvelua.

Ruoan verkkokaupan kasvaminen korona-aikaan

Kun verrataan vuoden 2019 vilkkainta aikaa ostaa ruokaa verkkokaupasta vuoden 2020 vastaavaan aikaan, on ruoan myynnissä tapahtunut 800 %:n kasvu. Se on niin huima, että yksikään ruokaa myyvä verkkokauppa ei varmasti osannut varautua kyseiseen kasvuun. Kasvu ei myöskään jäänyt pahimman korona-ajan ilmiöksi, vaan ruokatilausten määrä on pysynyt korkealla myös koronatilanteen tasaantumisen myötä. Koko vuoden 2020 kasvu on keskimääräisesti ollut 500 % suurempaa kuin vuotta aikaisemmin.

Kuluttajat ovat siis huomanneet, kuinka kätevää ruoan tilaaminen netistä onkaan. Ruoka toimitetaan kotiin haluamana päivämääränä ja itselle sopivaan kellonaikaan. Lisäksi ruokakaupasta voi tilata kerralla isompia eriä esimerkiksi vessa- ja talouspaperia.

Muista verkkokaupoista ostaminen ja muutokset

Myös muut kuin ruokaa myyvät verkkokaupat ovat onnistuneet nostamaan omaa osuuttaan. Esimerkiksi vaateliikkeet olivat jopa täysin suljettuja koronan pahimpaan aikaan, mikä lisäsi ihmisten ostamista netistä. Vaatteiden myynti on siis noussut huomattavasti verkosta, eikä tähän ole tulossa muutosta. Samoin myös kuntosalitarvikkeiden myynti, esim meidän Gorillasportsissa nousi koronan ensimmäisinä päivinä keväällä jopa 10 kertaiseksi. Siitä myynnit laskivat vähitellen normaalia kohden. Sen sijaan nyt syksyllä taas myynnit ovat lähteneet selvään nousuun. Meillä on tuotteet aika pitkälti loppu, joten emme tarkkaan osaa sanoa tällä hetkellä mikä olisi myynti jos tuotteita olisi varastossa hyvin.

Myös muut palvelut ovat rantautuneet verkkoon. Esimerkiksi lähes kaikki pankkiasiat hoidetaan nykyisin virtuaalisesti ja jopa koulut ovat halunneet säilyttää mahdollisuuden opiskella netissä ja käydä luennoilla omaa kotoa käsin. Maailma on siis muuttunut monin paikoin koronan myötä. Yleisiä koronan vaikutuksia kannattaa katsoa täältä.


Netin TOP 3 mainostusmuotoa  1

Sosiaalisen median kasvun myötä suurin osa yritysten mainonnasta on siirtynyt sanomalehdistä ja ilmoitustauluilta nettiin. Koska iso osa kuluttajista käyttää verkkoa päivittäin useiden tuntien ajan, verkkomainonta on helposti kohdistettavissa ja kustannustehokkainta. Tässä artikkelissa käymme läpi nettimainonnan kolme yleisintä, ja täten myös kannattavinta, mainostusmuotoa.

Sosiaalisen median hyödyntäminen

Nykypäivänä potentiaaliset asiakkaat tavoittaa varmimmin sosiaalisen median kautta. Käytetyimpiä alustoja ovat Facebook, Instagram ja LinkedIn, mutta niiden käyttäjät eroavat toisistaan huomattavasti. Facebookissa käyttäjäkunta on laajempi ja keski-ikä on hieman korkeampi kuin muilla yleisimmillä alustoilla, ja tavoittaa täten paljon erilaisia ihmisiä. Instagram taas on erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten suosiossa, ja sen alle on muodostunut valtavasti erilaisia alakulttuureja. LinkedIn sen sijaan on suunnattu korkeakouluopiskelijoille ja teknologia-alalla työskenteleville, ja sen kautta on helppo rekrytoida uusia työntekijöitä. Alustana se on loistava etenkin start-upien mainontaan.

Jos siis hyödynnät sosiaalista mediaa, on kohderyhmän tunteminen ehdottoman tärkeää.

Hakukoneoptimointi

Kun yrityksen nimen kirjoittaa Googleen, millaisia hakutuloksia saat ensimmäisenä? Siihen voi vaikuttaa hakukoneoptimoinnilla. Mitä korkeammalla listassa omat verkkosivut tai sosiaalisen median profiili on, sitä enemmän sitä klikataan. Tähän voi vaikuttaa ennen kaikkea verkkosivujensa sisällöllä; selkeillä otsikoilla, listauksilla ja kappaleilla, avainsanojen ytimekkyydellä ja oikealla asettelulla sekä yksinkertaisella sivujaolla. Jos sivustolla on kuvia tai muita tiedostoja, ne kannattaa nimetä yksinkertaisesti ja sisältöään kuvaavasti.

Sähköpostimarkkinointi

Etenkin jos yrityksellä on usein käynnissä erilaisia kampanjoita, on sähköpostimarkkinointi (sori englannin kielinen linkki, mutta tosi hyvä juttu :) )erityisen kannattavaa. Ideana on tuoda asiakkuuteen lisäarvoa ja syventää suhdetta yrityksen ja ostajien välillä. Yleisimpiä sähköpostimarkkinoinnin tapoja ovat uutiskirjeet, joihin asiakas sitoutuu verkkosivujen kautta esimerkiksi ostosten yhteydessä.

Sähköpostimarkkinointi on helppoa ja tehokasta, sillä suurin osa uutiskirjeisiin tai kampanjailmoituksiin sitoutuneista asiakkaista ovat kiinnostuneita asiakkuuden jatkamisesta. Etenkin tiedotukset alennusmyynneistä tai ylipäätään verkkosivujen muutoksesta tai uusista tuotteista kiinnostavat tätä asiakasryhmää.


Verkkokauppojen eri toimitusmahdollisuudet  1

Tulen käymään blogissani läpi verkkokauppoihin liittyviä asioita ja tulen sivuamaan joissain teksteissä myös omien verkkokauppojen kautta opittuja uusia tietoja, jotka voivat auttaa muitankin verkkokauppiaita :) Toivon että blogini avulla muut suomalaiset kauppiaat saavat apuja kilpailuun suuria verkkokauppoja vastaan!

Verkkokauppojen käyttö on arkipäiväistynyt kahdenkymmenen vuoden aikana hurjasti. 90-luvulla postimyynti kuvastoineen oli vielä tavallinen asia ja uusia paperisia kuvastoja selattiin ahkerasti, mutta viimeistään 2010-luvulla kaupat ovat ottaneet digiloikan toiminnassaan. Monella kaupalla, niin pienellä kivijalkamyymälällä kuin isolla kansainvälisellä kauppajätillä, on olemassa verkkokauppa, josta asiakas voi tilata suosikkituotteensa jopa aina kotiovelle asti. Millaisia eri toimitusvaihtoehtoja verkkokaupoilla on olemassa? Lue lisää aiheesta tästä artikkelista.

Kotiinkuljetus - toimitustapojen ykkönen?

Kotiinkuljetus on kiistatta yksi verkkokauppojen
asiakkaiden lempitavoista saada tuote itselleen. Kotiinkuljetus on helppo: etsi tuote verkkokaupasta, klikkaa se ostoskoriin, maksa ja anna osoitetietosi ja pian saat jo tuotteen itsellesi suoraan kotiovelle. Kotiinkuljetuksessa voi usein myös valita haluamansa kuljetusyrityksen muutamasta eri vaihtoehdosta. Kotiinkuljetuksia on saatavilla nykyään pitkin päivää, aina varhaisesta aamusta ilta-aikoihin. Tämä on kätevää niille verkkokauppojen shoppailijoille, jotka eivät välttämättä tee toimistoaikoina töitä, vaan tekevät esimerkiksi vuorotyötä eri aikoina.

Jotkut verkkokaupat tarjoavat jopa saman päivän kuriirikuljetuksia. Se tarkoittaa sitä, että saat tuotteen itsellesi jo samana päivänä. Usein tällainen kuljetus maksaa huomattavasti enemmän kuin tavallinen kotiinkuljetus. Korvaus ei kuitenkaan ole iso siihen nähden, jos tuotetta tai tavaraa tarvitsee heti samana päivänä.

Postipaketti lähimpään postitoimipaikkaan

Varmaan yleisin tapa saada paketti verkkokaupasta käsiinsä on pyytää toimitus itseä lähimpään postitoimipaikkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaan tilaama paketti lähetetään esimerkiksi lähimpään Postin toimipisteeseen. Lähimmät toimipisteet eivät nykyään ole pelkkiä Postin liikkeitä, vaan myös esimerkiksi huoltoasemilla, R-Kioskeilla ja ruokakauppojen sisällä on Postin toimipisteitä. Usein postipaketin toimitus postitoimipaikkaan on ilmaista, sillä ilmainen kuljetus on hyvä kilpailuetu verkkokaupalle.

Pakettiautomaatti on kätevä kaikkina vuorokaudenaikoina

Yksi moderneimpia innovaatioita verkkokauppojen toimitusten maailmassa on Smartpost-automaatti eli pakettiautomaatti. Pakettiautomaatin idea on se, että kun pakettisi on kuljetettu automaatille, saat siitä ilmoituksen esimerkiksi tekstiviestinä, ja voit noutaa pakettisi automaatista koska tahansa. Automaatista nouto ei vaadi kontaktia postihenkilökunnan kanssa, ainoastaan pakettiautomaattiin näpyteltävän koodin, joten automaatteja löytyy monista eri yleisistä paikoista. Esimerkiksi kaupoissa, jotka ovat auki 24/7 aukioloajoin, on usein pakettiautomaatti. Näin verkkokaupasta tilannut asiakas voi noutaa pakettinsa helposti ihan koska tahansa. Automaatteja on sijoitettu myös kauppakeskuksiin, taloyhtiöiden tiloihin, toimistorakennuksiin ja parkkihalleihin.