Eduskunta hyväksyi eilen äänin 95-91 hallituksen pöyristyttävän esityksen: opintotukea myönnettäisiin jatkossa vain yhteen samantasoiseen korkeakoulututkintoon. Tästä kärsivät kaikki, erityisesti nuoret.
Nykyinen opintopolku on jo nyt täynnä pakotteita. Opintoväylä on valittava peruskoulussa usein puutteellisen opinto-ohjauksen turvin. Kellään ei ole takeita siitä, mitkä alat ovat tulevaisuuden työllistäjiä. Kuinka moni peruskouluaan päättävä tietää, millainen työ itselle sopii? Tutkintonimekkeitäkin on satoja - harva aikuinenkaan tietää, mitä tekee limnologi.
Samalla joka tuutista painotetaan nopean valmistumisen merkitystä: opintonsa keskeyttävät tai opintolinjaa vaihtavat ovat pahemman luokan syrjäytymisvaarassa. Tutkintonsa tunnollisesti suorittanut nuori saattaa jo 22 -vuotiaana olla täysin väärällä alalla.
Maailma kuitenkin muuttuu, eikä yhdellä hetkellä imevien alojen työllistämispotentiaalia takaa kukaan. Olisi täysin järjetöntä vaikeuttaa huonosti työllistävältä alalle valmistuneilta ihmisiltä mahdollisuus hankkia uutta tutkintoa etenkin, kun työura jatkuvasti pitenee. Tulevaisuuden menestyjä opiskelee itselleen uuden ammatin, jos työpaikat omalta alalta katoavat. Tämä koskee myös korkeakoulutettuja osaajia.
Jatkossa on varmasti yhä enemmän tarvetta myös korkeakoulutetuille moniosaajille, kuten juristin koulutuksen hankkineille sosiaalityöntekijöille tai insinöörintutkinnon suorittaneille lääkäreille. Ilmastonmuutoksen aikakaudella hassumpi ei olisi luonnontiedekoulutettu yhteiskuntatieteilijäkään. Hallituksen esityksen mukaan opiskeleva ei kuitenkaan saisi tukea kuin ensimmäiseen ammattikorkeakoulututkintoa, kandidaatintutkintoa tai maisterintutkintoa koskevaan valintaansa.
Myös ihminen muuttuu. 18-vuotiaana sopivalta vaikuttanut ala ei 30-vuotiaana ehkä olekaan se kaikkein paras. Lastentarhanopettaja voi huomata, että menestyy paremmin vanhuksien toimintaterapeuttina. Kulttuurintuottajana silpputyöllistetty humanisti voi löytää itsestään kemistin.
Suomi menettää monta huippuosaajaa - ja saa monta loppuun palanutta varhaiseläkeläistä, jos se estää ihmisen mahdollisuudet siirtyä alalle, jossa osaamispotentiaali tulee parhaiten hyödynnettyä. Ymmärtääkseni koko elämän jatkuva oppiminen, muutoskyky ja joustavuus ovat tämän päivän ja tulevaisuuden menestyjän ominaisuuksia.
Muutos myös asettaisi nuoret eriarvoiseen asemaan. Varakkailta vanhemmilta voi hyvinkin liietä muutama satanen kuukaudessa jälkikasvun uudelle uralle. Useimmissa perheissä tällainen investointi on sula mahdottomuus - toisissa sitä ei osata edes ajatella. Opintotuki on mahdollistanut ihmisen taustasta riippumattomat mahdollisuudet edetä elämässä myös silloin, kun kotoa saadut resurssit ovat niukat tai puuttuvat kokonaan.
Kaikkien kannalta olisi järkevintä, että kaikki nuoret löytäisivät – vaikka mutkankin kautta - heille sopivimman työn. Työn, jossa he voivat käyttää osaamispotentiaaliaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ihminen opiskelee itseään varten: löytääkseen tehtävän, jossa hän voi kehittyä, tuntea onnistumisen iloa ja tienata elantonsa. Samalla ihminen opiskelee yhteiskuntaa varten: kantaakseen kortensa kekoon, tuottaakseen hyvinvointia ja ylläpitääkseen yhteiskunnan rakenteita. Niin yksittäisen ihmisen kuin koko yhteiskunnan kannalta on kaikin tavoin perusteltua turvata valmistuminen kussakin elämän- ja maailmantilanteessa sopivimmille aloille.