"Pistetäänkö meret pieniin pusseihin?"

Tutkijat selvittivät, miten paljon muovia löytyy meristämme ja mihin osa siitä on hävinnyt.

Kuva: epSos.de / Flickr.com

Tutkijat ovat juuri saaneet julkaistua massiivisen tutkimuksen maailman merien sisältämästä muovijätteestä. Luvut eivät ole kauniita: meristä löytyy yli 5 biljoonaa palasta muovijätettä, jonka yhteispaino nousee 269 000 tonniin. Jätettä lilluu vedessä eri puolilla maailmaa Alaskasta Tyynellemerelle.

Vaikka luvut ovat massiivisia, ovat ne myös pienempiä mitä tutkijat odottivat löytävänsä. Iso määrä muovijätettä vaikuttaa kadonneen. Katoaminen ei ole kuitenkaan muovin parhaita puolia ja siksi asialle pitää olla jokin toinen selitys. Selitys löytyykin rakkaista merenelävistä, kaloista, kilpikonnista, valaista, delfiineistä, jotka ovat luulleet muovipaloja ruoaksi ja imeneet sisäänsä. Muovien sisältämät myrkyt saattavat aiheuttaa vakavia seurauksia eri eläinlajeille. Osa jätteestä on saattanut valua syvempiin meriin ja merenpohiin tutkimuslaitteiston ulottumiin, missä ne ovat erilaisten etanoiden ja pieneliöiden haittana.

Arviot merien putsaamisesta ovat masentavia, sillä tilanteen nähdään vain huonontuvan tulevaisuudessa. Maailmassa tuotetaan tällä hetkellä 300 miljoonaa tonnia muovia vuosittain ja tästä vain viisi prosenttia päätyy kierrätykseen. Tämä kehitys tai sen puute näkyy suoraan merissämme.

Lähde: Huffington Post

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi