Suomen kuumin taiteilija

Oona Kivelä on tankotanssin maailmanmestari. Kuinka siinä niin kävi?

Oona Kivelän mummi luuli pitkään lapsenlapsensa tanssivan tangoa. Kun totuus viimein selvisi, piti Kivelän heti näyttää video esityksestä.
Oona Kivelän mummi luuli pitkään lapsenlapsensa tanssivan tangoa. Kun totuus viimein selvisi, piti Kivelän heti näyttää video esityksestä.

OonaK makaa lavalla ja itkee. Hän ei vielä tiedä, että on juuri voittanut tankotanssin maailmanmestaruuskilpailun Pole World Cupin. Brasilialainen yleisö huutaa hulluna. Tuleva maailmanmestari on viimeistellyt esityksensä mätkähtämällä spontaanisti selälleen lattialle. OonaK:n suonet pumppaavat adrenaliinia ympäri kehoa.

"Jouduin vaihtamaan kaikki esityksen liikkeet vaikeammiksi. Kaksi päivää ennen opettelin vielä kokonaan uuden. Esityksen musiikki oli kaunis. Asunikin oli niin kamalan kaunis. Minusta on tullut hirveä pillittäjä", naurahtaa Oona Kivelä, taiteilijanimi OonaK. Istumme Espoossa Kivelän työpaikan, Gymicomin, liikuntasalissa. Tila tuoksuu hevostallin satulahuoneelta.

Älykkölaji

Käheä-ääninen kertoo, ettei ole treenannut viikkoon. Hän venäytti takareisien lihakset, mutta ei se mitään: OonaK ei treenaa jatkuvasti muutenkaan. Hän keskittää tehotreenit kilpailuja edeltäviin loma-aikoihin ja ylläpitää kuntoa kilpailukauden ajan. Heti kisojen jälkeen Kivelä ei tangolla hikoile. Hän haluaa olla huippukunnossa vain kisoissa. Kisojen välillä hän esiintyy yksityistilaisuuksissa.

"Esiinnyin juuri toista kertaa lääkäreille järjestetyssä tilaisuudessa. He halusivat nähdä äärimmäisyyttä."

Lääkärit eivät ole ainoita, jotka nauttivat Kivelän esityksistä. Petri Nygård kirjoitti blogissaan, että hänellä seisoo, kun hän vain ajattelee OonaK:ta tanssimassa tangolla Apocalyptican tahtiin.

Myös koomikko Ray William Johnson on ottanut videoblogissaan kantaa OonaK:n taiteeseen ja lajiin. Johnsonin mielestä tanko haisee ummehtuneelta ja lajin maailmanmestaruuskisat eivät tee siitä yhtään vähempää strippausta.

"Henkilöt, joiden maine on nimenomaan näissä pissakakkastondis-jutuissa, tuovat aiheen esiin. Näyttäisi huonolta, jos heitä ei himottaisikaan ja he myöntäisivät lajin olevan taiteellinen."

Tehdään se nyt kerralla selväksi: tankotanssi näyttää kauniilta ja seksikkäältä. Se kuitenkin sattuu, hiertää, repii, raastaa, painaa ja aiheuttaa mustelmia. Kovettumia siitä ei kuitenkaan tule, paitsi käsiin. Tankotanssijan kädet ovat kuin ojankaivuun jäljiltä.

Tankotanssinaiset ovat vahvoja. Heidän seksuaalisuutensa ei perustu itsensä esittelyyn. He näyttävät kyntensä lavalla ja sen ulkopuolella.

"Minulla on mieletön ryhmä erilaisia naisia. Suomalaiset tankotanssijat ovat akateemisia: fyysikoita, opettajia, konsultteja, insinöörejä, lääkäreitä. Olen aina viihtynyt poikien kanssa, mutta nyt olen löytänyt naisia, jotka ovat tosissaan eivätkä lässytä", sanoo Kivelä onnellisena.

Esiintyessä Kivelä ei koskaan kuule seksijuttuja.

"Miehet kiinnittävät esityksissä huomion lihaksiini. He katsovat käsiäni ja ovat vaikuttuneita, kun nainen suorittaa fyysisesti vaativaa esitystä."

Miehet usein myöntävät, etteivät itse pystyisi samaan. Eivät pystyisi monet naisetkaan. Juuri synnyttäneiden naisten keskustelupalstalla aiheena on OonaK:n mielettömät lihakset.

"Eroan muista tankotanssijoista siten, etten tuo itseäni esille, vaan liikkeen. Kehoni on sellainen kuin se on, koska haluan, että liike näkyy parhaalla mahdollisella tavalla. Linjojen pitää olla suorassa. Olen itsevarma ja kehostani kuuluukin puhua. Se on hypetystä lajin ympärillä."

Lapsena Kivelä luuli olevansa poika. Edelleen hän suhtautuu kehoonsa poikamaisesti ja kokee olevansa miehekäs urheilija. Hän myös tuntee omat hyvät ja huonot puolensa.

"Käytän paljastavia asuja tuodakseni työkaluani mahdollisimman kauniisti esiin. Pötkylänä haluaisin peittää kylkeni. Niin en kuitenkaan pysyisi tangolla, koska kitkapintaa tarvitaan paljon."

Kivelä ei ole koskaan pudonnut tangolta. Onnekas!

"Asteikolla 1-10, uudet liikkeet sattuvat kympin verran. Mutta sitten kun joka paikka on käyty läpi, ei tunnu enää missään. Sormenpäät ovat joskus palaneet tangolla."

Yleensä virheet tapahtuvat liian vaikeita liikkeitä harjoitteleville aloittelijoille. Ja onnettomuudet heille, jotka keikkuvat kännipäissään baarien huterilla tangoilla. Jos ei osaa käsilläseisontaa, ei voi roikkua tangolla alaspäin. Aloittelevalta tankotanssijalta puuttuu nöyryys. Yleisin virhe on olettaa lajin olevan helppo. Toinen virhe on yrittää vahvistaa identiteettiään yliseksuaalisella tanssilla.

"Itsevarmuus kasvaa, kun oppii taitoja turvallisessa opetuksessa. Treenien pitää olla haastavia ja rankkoja."

Eka kerta

Oona Kivelä oli silloin 25-vuotias. Se tuntui kivalta ja oli helppoa. Hän tajusi nopeasti mistä oli kyse.

"Olen lapsenomainen, joten en tehnyt mitä piti. Kokeilin kaikkea mahdollisimman isosti. Ensimmäiset puoli vuotta juoksin liikkeisiin vauhdilla. Kaikki tangot kaatuivat."

Kivelä menetti tankoneitsyytensä New Yorkissa. Oli kaksi viikkoa aikaa. Hän halusi kokeilla uutta lajia, josta oli lukenut Suomessa. Reissun jälkeen kului vielä puoli vuotta ennen kuin OonaK syntyi.

Kolme vuotta myöhemmin Oona Kivelä on hallitseva Suomen mestari. Pole Art 2010 -kisassa Kivelä sijoittui toiseksi. Omasta mielestään hän oli täydellinen.

"Olen tuon yhden ainoan kerran saanut kisoissa tunteen, että olen kaikkivoipa. Se on paljon sanottu, koska en yleensä pidä omista suorituksistani."

Suomalaisia tankotanssijoita pidetään maailmalla taiteellisina ja älykkäinä. Minkä maan tanssityyli säväyttää Ms. Tankotanssia eniten?

"Australian. Siellä on tankotanssittu jo kauan, 10–15 vuotta. Jokaisella tanssijalla on teema, kuten Britney Spears kouluasussa tai halloween."

Venäläisten tyyli on hänen mukaansa sensuelli ja pitkälinjainen. Naapurimaasta tulevat tankoilijat ovat usein entisiä telinevoimistelijoita tai balettitanssijoita. Rapakon takana tanssivat ronskit tytöt. Jenkit käyttävät lihaksiaan ja tekevät liikkeet nopeassa tempossa. Ranskalaiset painivat samassa älykkötaiteilijasarjassa kuin suomalaiset, mutta lisäävät esityksiinsä vaikutteita modernista tanssista. Jos pitää vanhanaikaisesta tankotanssista, kannattaa katsoa brittien esityksiä.

"Britit ovat yleensä vähän liikaa. Heidän tanssinsa on mautonta ja halpaa. Lähes strippaamista."

Kiehtovat onnettomuudet

Oona Kivelää houkuteltiin Cirque du Soleiliin, maailmankuuluun uuden sirkuksen edelläkävijään. Nainen vastasi kohteliaasti ei.

"Mikä sirkuspelle minä olen? Haluan esiintyä juuri niin kuin minusta tuntuu. En halua, että kehoni rikotaan."

Niin, mielessä kummittelee tanssijoiden ja sirkustaiteilijoiden suurin pelko, CEI, career ending injury. Venähdys, rasitusvamma tai murtuma, jonka jälkeen ura on ohi.

Yleensä CEI napsahtaa kohdalle 35 ikävuoteen mennessä.

"Laji on rankka. Otan treenatessa huomioon vanhat vammat. En esimerkiksi tee tiettyjä selkää rasittavia liikkeitä kuin vasta kisatreeneissä ja kisoissa. Jos en treenaa oikein, syö hyvin ja nuku hyvin, tapahtuu onnettomuuksia. On hirveää, jos ura katkeaa liian aikaisin. On karua kuinka paljon työtä siinä menee hukkaan."

Muille sattuvat onnettomuudet kiehtovat tankotanssijaa. Hän katsoo onnettomuuksista kertovia dokumentteja ja lukee lastenpsykiatri Torey Haydenin tositapahtumiin perustuvia kirjoja, jotka kertovat seksuaali- ja perheväkivaltaa kokeneista lapsista.

"Niiden vaikutus psyykeen on äärettömän kiinnostavaa. Katson syyskuun yhdennestätoista tehtyjä dokumentteja uudelleen ja uudelleen. Lentokoneiden ja helikoptereiden putoamiset ovat myös kiinnostavia. Kun uhreja etsitään, minulla kulkevat kylmät väreet selkää pitkin. Mitä hirveämpi onnettomuus, sen parempi."

Kivelä perustelee intonsa jännityksen puutteella. Suomessa on turvallista asua.

"Jos olisin itse niissä tilanteissa, se olisi aivan hirveää."

Nainen, joka tekee tankotanssista olympialajin

Sirkusura ei kiinnosta, koska tankotanssijan tavoitteet ovat muualla. Hän haluaa mullistaa tankotanssin ja kilpailujen arvostelumenetelmät.

"Haluan tehdä esityksiä, joiden perusteella tuomaristo joutuu miettimään, mitä kisasarjaan pitää sisällyttää. Haluan nähdä kisoissa kontrasteja nopeiden liikesarjojen ja hitaiden, suurien liikkeiden välillä. Tankotanssi voisi hyvin olla olympialaji."

Miksikäs ei. Taitoluistelussa ja telinevoimistelussa yhdistyy paljon elementtejä Kivelän visioimasta tankotanssin tulevaisuudesta. Taustalla vaikuttaa menneisyys telinevoimistelun parissa.

"Jos mennään olympialaisten suuntaan, tankotanssista tulee tankovoimistelua ja siitä poistuu tanssi. Veikkaan, että näin käy. Se on myös ongelma. Jos tankoilussa arvotetaan ohjelmaa suoritettujen liikkeiden perusteella, lattiakoreografiat poistuvat. Liikkeet pitäisi kuitenkin pisteyttää, jotta tuomarit eivät arvota niitä sen perusteella, onko liike heidän mielestään vaikea vai ei."

Kivelä on luonut omia liikkeitä, jotka olisivat pisteiden kärkipäässä.

"Esimerkiksi Flying K on selkeästi oma liikkeensä, koska se ei matki mitään olemassaolevaa. Liike on hankala tasapainollisesti mutta näyttää yksinkertaiselta. Se avautuu k-kirjaimen muotoon. Se on näyttävä ja hyvä esimerkki OonaK-liikkeestä."

Kivelän lempiliikkeissä on vauhtia. Pyörähdyksiä sisältävä nopea liikesarja haastaa tangolla eniten. Staattinen liike on helppo. Hän haluaisi tehdä sarjoja useisiin eri suuntiin asetetuilla tangoilla.

"Niitä voisi liukua alas, kiivetä ylös ja esityksissä tangot voisivat olla myös nojapuumaisesti vaakasuorassa! Haluaisin käyttää myös trampoliineja, joilta hypätään suoraan tangolle", maalailee Kivelä.

Unelmakeikkaa säestäisi Gotan Project ja tangot roikkuisivat katosta. Kivelä on viestinyt yhtyeelle, mutta vastausta ei ole vielä kuulunut.

Aikaa on. OonaK vannoo, että hänet nähdään tangolla vielä viisikymppisenä.

"Pidin Brasiliassa työpajoja, joissa oli mukana 45-vuotiaita kovan tason tankoilijoita. Silloin ajattelin, että ei ole kiire."

3 kommenttia

Metromatkustaja

30.10.2011 15:10

Hieno kuva!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Taviz

31.10.2011 09:12

Niin se maailma vaan muuttuu.
Ennen vanhaan stripparit, jotka heiluivat tolpassa, olivat yhteiskunnan pohjasakkaa. Tänä päivänä lajista on tehty salonkikelpoinen, jossa pärjäävät ovat suuria "taitelijoita" ja huippu-urheilijoita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tankotanssija

5.4.2014 13:13

Antiikin aikoina myös kaikki tanssijat olivat sivutoimisesti prostituoituja. Onneksi elämme nyt 2000-lukua, ja niin naiset kuin miehetkin voivat harrastaa tankotanssia urheiluna ja tehdä taiteellisia esityksiä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi