Teini-idolit

Mitä niistä tuli isona?

Vuonna 1985 14-vuotias Laura Räty kirjoitti Dingon kitaristille: JONTULLE

Me huudettiin sun nimeäs ainakin viisi minuuttia, ME kiljuttiin, että sä olisit edes vilkaissut, meidän nyrkit tako keikkabussin ikkunoihin. Pieneksi palkinnoksi sä annoit meille vilkutuksen ja hymyn. KIITOS JONTTU!

Elämä on elämisen arvoista. Mitä hän tekee nyt? Ei siis Jonttu, vaan Laura.

Kantaako hän pikku-Roopea kainalossaan Valintatalon viiden ruuhkassa? Opiskeleeko hän ekonomiksi? Puunaako hän vessoja?

Emme tiedä hänestä kuin kaksi asiaa: hän on 24-vuotias ja hän ei enää ihaile Jonttua, ei Dingoa. Eikä syy ole se, että yhtyettä ei enää ole, vaan se, että ihminen ei ole teini kuin kerran elämässään.

Miksi ne katoavat?

Teinitähteys on miesvaltaisimpia ja vittumaisimpia ammatteja maailmassa: leipä on leveä, mutta sikalyhyt.

Kun crossover-artistia elättää parhaimmillaan monta ikäluokkaa kummastakin sukupuolesta, niin teini-idolin on tultava toimeen korkeintaan kolmella vuosikerralla naisia.

Ajatellaanpa. Jos teinitähti ei pysty valloittamaan uusia ihailijoita nuoremmista ikäluokista, ensimmäisen hysteriavuoden jälkeen yleisöstä katoaa uloskasvanut kolmannes. Pahimmassa tapauksessa kolmannen vuoden jälkeen bändiä ei halua kuulla enää kukaan.

Paul Oxley's Unit kesti vuoden, Bamboo, Teddy & The Tigers, Bogart Co ja Dingo vähän yli kaksi vuotta, Broadcast kolme.

Teini-idolit 

Kliinisesti testattu Bamboo 1977-1979

Vuonna 1976 Joni Heinonen haistoi neljä 16-vuotiasta kundia Lahden musiikkilukiosta.

"Siitä tuli ensimmäinen todella tehty bändiprojekti Suomessa", Heinonen väittää.

Laskelmointi meni kuta kuinkin näin: neljä musikaalista teinisiloposkea tekee selvää jälkeä pikkutyttöjen sydämissä. Ohjelmisto oli rakennettu sydäntenmurskajaisiin: Teenager in Love, True Love That's a Wonder ja sen sellaista.

Toteutuskin toimi. Manageri Heinonen uurasti sponsorisopimusten kimpussa. Micmac puki bändin denimiin, Tunturi antoi vaihdepyörät ja Tom Pyynösen päätoimittama Suosikkiakin teinimpi Help!-lehti jakoi lukijoilleen pehmeän Bamboo-singlen.

Ja menestys tuli.

Bamboo nousi Suosikin Karvapäägallerian sijalle kaksi, mutta sekään ei riittänyt kunnianhimoiselle managerille, jonka unelmana oli tehdä Bamboosta kansainvälinen teinituote. Yhtye kiersi Ruotsia Hurriganesin kanssa ja Saksan EMI suostui jopa julkaisemaan singlen, joka silminäkijähavaintojen mukaan oli näyttävästi esillä saksalaisissa levyliikkeissä.

Parin vuoden popunelma sortui lopulta vanhempiin, jotka pakottivat poikansa takaisin lukioon.

"Jopa Smokien Chris Normanin piti tehdä heidän seuraavalle levylleen pari biisiä. Myös Harpo oli lupautunut yhteistyöhön", Heinonen harmittelee.

Kaikesta huolimatta Bamboo saa kiittää päättäväisiä vanhempiaan.

Kitaristi Peku Tähtisestä varttui ekonomi pankkitehtäviin. Rumpali Vesku Olkkonen perusti oman arkkitehtitoimiston Lahteen. Kosketinsoittaja ja laulaja, yhä lahtelainen Sikke Litmanen (ei sukua) ajaa 500-sarjan bemaria päivittäistavaraliikkeen aluemyyntipäällikkönä.

Vain basisti Pertsa Putkosen duunissa on yhä rokkenrollia: hän on remonttimies.

Kuuma Leo Freeman 1977-1979

"Se tuli niin äkkiä, että Leo menetti jossain vaiheessa suhteellisuudentajunsa", muistelee Jake Nyman hyvän koulukaverinsa äkkimenestystä.

Merkonomi Freeman oli muusikkopiireissä tunnettu taitavana stemmalaulajana. Kun Freemanin itsensä säveltämä ja sanoittama Ajetaan me tandemilla hyökkäsi listaykköseksi neljäksi viikoksi, Freeman ei enää tuntenut edes ystäviään.

Nymanin mukaan kesällä -76 ei juuri muuta kuin Tandemia Nuorten Sävellahjassa toivotukaan. Aivan puhdas teini-idoli Freeman ei toki ollut. Hän oli ennemminkin nuorten aikuisten nostattama tähti, joka kuihtui kolmen hitin ihmeeksi. Freemanin uralle osui vielä Tandemin jälkeen hitit Osuuskaupan Jane ja Mary Mary. Ja niin kuin usein käy, heti kun Freeman yritti siirtyä kunnianhimoisemmille vesille, ura sukelsi.

Pahimmissa uppeluksissa Freeman, joka oli siihen aikaan naimisissa Hectorin siskon kanssa, päätti kokoustaa lankonsa kanssa. Aihe oli häkellyttävä: Freemanin uralle suunniteltiin uutta potkua superman-teeman ympärille rakentuvasta kiertueesta. Hullua ideaa ei koskaan toteutettu hintelän Freemanin onneksi.

Sittemmin Freeman siirtyi toimittajaksi Yleisradioon ja tuli tutuksi faximafian juontajana, kunnes sai toimestaan lopputilin. Tällä hetkellä Freeman esiintyy Virve Rostin Menneisyyden Vangit-yhtyeessä.

Vain yksi asia ei ole selvinnyt: mitä tarkoittaa Freemanin 70-luvulla lunastama lempinimi Kuuma Leo?

Nallekarhut Teddy & The Tigers 1978-1980

Suomalaisen rockabilly-revivalin taitavimmat tai ainakin suosituimmat edustajat nousivat Kehä kolmosen ulkopuolelta. Raisiolainen Buck Jones ja keravalainen Teddy & The Tigers saivat kunnian paistatella suomalaisen punkliikkeen ainoina varteenotettavina musiikillisina vastavoimina.

Buck Jones oli asiantuntijoiden mukaan ensiluokkainen yhtye, joka hukkui uuden aallon kuohuihin aivan liian aliarvostettuna. Kunniatauluun naulattiin lopulta vain pienoinen radiohitti Crazy Chicken Boogie, yksi menestys-lp ja huikea keikka rockabilly-legenda Ray Campin taustaryhmänä Karjaan Country-kavalkadissa.

Mutta Teddy & Tigers sai maistaa makeaa ja kunnolla, huolimatta siitä, että avoimesti punaista uhoa liputtaneet Yleisradion toimittajat kokivat kotimaisen punkin esittäjät mielenkiintoisemmiksi kuin "vanhaa lämmittelevät" fifties-bändit.

Sähköasentaja ja kitaristi Alpo Hakalan (Teddy Guitar, muistatteko?) varaan rakennettu yhtye soitti punaisissa aamutakkia muistattavissa drapeissaan maan kuumimmaksi nimeksi kappaleella Dancin´ Shoes.

Tigersit syötti julkisuuteen keravalaistamperelainen manageri-ilmiö Kari Heimonen, joka johti myös yhtyeen ympärille perustettua osakeyhtiötä.

"Saimme 8000 markkaa kuukausipalkkaa ja päivärahat päälle. Se oli siihen aikaan hyvä raha. Tosin heitimme parhaimmillaan 36 keikkaa kuukaudessa", Aikka Hakala muistaa.

Rumpali Paavo Martikainen ja basisti Antti-Pekka Niemi jäivät Tigers-kuumeessa statisteiksi, eivätkä vähiten sen takia, että Aikka oli ainoa, joka todella osasi soittaa. Kaiken lisäksi hän oli pisin ja hänellä oli pisin - heitto.

Ensimmäisen levyn kultalevytilaisuus oli Neitsytpolun Saslikissa. Levy-yhtiö tarjosi sankalle mediaväelle karhunlihakeittoa ja muuta eksoottista. Toimittajat istuivat ravintolan toisella puolella ja pitivät hyvän kestityksen innostamana ammattikunnalle niin ominaista mekkalaa. Paikalla olleet muistavat, että aggressiivisen imagon omaavat Tigersit istuivat ravintolan toisella seinustalla uskomattoman ujoina. Kun toimittajat saivat juhlimiseltaan jotain kysyttyä, vastaukseksi tuli vain hiljainen hymy.

"Oli tendenssi, että teddy-bändit olivat älyttömän kohteliaita. Sanoivat aina kädestä päivää. Ehkä se oli sellaista southern gentleman-asennetta. Punkjääriltä tuli aina helvetisti tekstiä", kiteyttää toimittaja Jake Nyman 70-luvun lopun rocketikettiä.

Kun rockabilly-kapina hiipui, Teddy & The Tigers siirtyi rhythm'n bluesiin, ja kuten arvata saattaa, suksee taittui.

Rumpali Paavo Martikainen asettui Keravalle ja ryhtyi putkimieheksi, basisti Antti-Pekka Niemi aloitti kaupalliset opinnot. Nykyään hän on päällikkönä kodin elektroniikkaa kauppaavassa Tekniset-ketjussa ja esiintyy firman tv-mainosmannekiinina. Mutta Aikka ei työntänyt kitaraansa nurin. Hän antoi tukkansa kasvaa ja kiersi viisi vuotta Bad Sign-ryhmän kanssa Suomea ja Texasiakin.

Kun Bad Sign hajosi 80-luvun lopussa, Teddy & The Tigers palasi kahdeksi illaksi silloisen Café Metropolin lavalle. "Tupa oli aivan täynnä", Aikka muistaa. Vaikka se oli Tigersien vihoviimeinen joutsenlaulu, ainakin Fabianinkadun Cafe '52:n asiakkaat saivat vähän aikaa sitten todistaa, että Teddy Guitar on yhä - Jake Nymanin sanoin - helvetin taitava kitaristi.

Mutta, missä hän on nyt? Tuusulan ja Keravan rajalla on kaunis kunnostettu puutalo, jonka putkiremontista on vastannut Paavo Martikainen. Iltapäivisin talosta kömpii pitkänhuiskea aviomies Keravan asemalla sijaitsevaan kapakka Street Bar Pitkävetoon. Jos pistäydytte oluella, arvatkaa kuka tarjoilee?

Poikkeus vahvistaa säännön Broadcast 1980-1983, 1996-?

Jake Nyman:

"Broadcast oli juuri voittanut Battle of Bands-kisan Englanissa. Muistan kun Jyväskylän keikalla Kim Lönnholm astui pimeydestä yhden valospotin ja savujen saattelemana lavalle, ja huusi: hyvää iltaa Jyväskylä. Silloin vähän hymyilytti."

Vaikka vaihto-oppilaspoppia soittaneet munkkiniemeläispojat hieman elvistelivätkin, he tekivät sen mihin muut teini-idolit Bogart Co:ta lukuunottamatta eivät pystyneet: lähes jokainen hankki leipänsä musiikkibisneksestä senkin jälkeen kuin hysteria oli hiipunut.

Alkuperäisjäsenistä vain basisti Seppo Allisen myöhemmistä vaiheista on vähän tietoa, muiden sitäkin enemmän. Martti Rechardt siirtyi yleishyödylliselle uralle - hänestä tuli lääkäri.

Edu Kettunen aloitti menestyksekkään sooloilun ja muutti Perniöön rakentamaan 13-metristä teräksistä moottoripurjehtijaa. Miri Miettinen jatko-opiskeli rumpujen soittamista Kaliforniassa ja nousi ammattikuntansa ehdottomaan valioluokkaan. Kitaristi Jarmo Nikku loi hienoa uraa studiomusikanttina.

80-luvun lopulla Nikku ja Miettinen hikoilivat hard rock-ryhmä Gringos Locosin riveissä.

Kim Lönnholm elätti itseään hetken sessiovokalistina, kunnes lauloi vuonna 1989 Kettusen kirjoittamalla "Minä olen muistanut" -hitillä itsensä maan myydyimmäksi artistiksi. Esa Kaartamosta kehkeytyi lauluntekijä ja tuottaja. Kaartamo oli taustahahmona niin Mikko Kuustosen kuin J. Karjalaisenkin menestyksessä.

Ja hei, nyt Broadcast tekee paluuta. Ensin levy, sitten kiertue.

Ainoa, joka ei nouse lavalle ensi vuonna, on esiintymispelosta kärsivä Edu Kettunen, joka kiertää maailmaa veneellä perheensä kanssa. Silti hänet on luvattu lennättää studioon, kun uuden levyn äänitykset alkavat.

Broadcastin huhutaan saaneen myös ääninauhoja sisältäviä paketteja. Lähettäjänä Edu Kettunen, Välimeri.

Ja sitten sahasta loppui bensa: Maukka Perusjätkä 1979-1981

"Se oli Nivalassa vuonna 1980, kun multa pyydettiin ensimmäinen nimikirjoitus. Ensin mä luulin, että ne vittuilee. Sitten vanha Hurriganes-manageri Tirkkonen sanoi mulle, että kirjoita vaan nimesi, se on nyt sun duunis."

Maukka Perusjätkän, 35, ja tuottaja Ralf Örnin sahakapina kesti vuoden, kun Partnerin bensakoneen (vm. -79) taustoittamat biisit Säpinää jaVaatteet on mun aatteet kiilasivat Maukan hetkeksi suomirokin eturintamaan.

Sitten tuli kappale Koiranpennut ja vapaa pudotus.

Tosiasiassa Maukka elätti itsensä aina vuoteen 1985 asti musiikilla.

Viime vuodet nurmijärveläistynyt Mauri Airta on toiminut työnjohtajana helsinkiläisessä sähköalan yrityksessä.

"Ai, mitä mä harrastan? Kuule, kun on neljä lasta, sitä harrastaa aivan tasan tarkkaan niitä asioita, mitä lapsetkin. Nyt mä teen kundeille jääkiekkokenttää meidän pihalle."

Itseasiassa Maukka ei ole vieläkään osannut lopettaa. "Viime huhtikuussa oli keikka Tavastialla. Lämmiteltiin Pepe Willbergiä."

Niin ja lopuksi Partner-uutiset:

"Siinä on nykyään 98-oktaanista bensaa, kun se ei oikein tahtonut toimia ysikakkosella."

Maukka keikalla Lohjan Roadhousessa 24.11. Jotkut ehtivät.

Heidätkin unohdettiin

Kristian 1969-1970

Aarno Ranisen löytö Kristian eli Bengt Huhta vastasi kolmesta käännöshitistä ja kahdesta suomipopin kornimmista myyntitempusta.

Vuonna 1970 Kristian murhasi itsensä ristille ja lopulta alistui lavastamaan hukkumiskuolemansa Hietaniemen rannalla. J. Karjalaisen kappale Merenneitoni ja minä kertoo tunnetuimmat vaiheet Kristianin urasta.

Kun temppuilu ja suksee oli ohi, Kristian toimi tulkkina ruotsalaisessa autotehtaassa.

Viimeisimpien tietojen mukaan Huhta toimii lehtorina Kokkolassa ja soittaa satunnaisesti.

Pepe Willberg 1972

Pepe Willberg oli (on?) yksi Suomen upeimmista stemmalaulajista. Jormas-yhtyeessä aloittanut Willberg koki kaksi suosion aaltoa 70-luvulla. Ensin Pepe & Paradisessa, sitten soolona.

80-luvun alussa hieman päättämättömänä muusikkona tunnettu Willberg liittyi kollegoidensa kauhuksi Dannyn ideoimaan autolauttabändi Finntasticiin, jossa lauloivat myös missit Armi Aavikko ja Seija Paakkola.

Kaiken discoglitterin vastapainoksi: Tiesittekö, että Pepen levy Niin vähän on aikaa (1973) sisälsi mm. Pentti Saaritsan runoutta.

Kas näin: "Sitten pyysin Lauraa imemään ja niin hän lipsutti kielellään. Niin tuli torstaistakin perjantai."

Urpo 1979

Upi Sorvalin havaiji-paitaan verhoutunut pseudonyymi esitti hitin Teryleeniä, joka nousi Suomen singlelistalla sijalle 11 vuonna 1979. Sittemmin Sorvali soitti mm. Tuomari Nurmion yhtyeessä ja hymyilytti alan piirejä julkaisemalla Muusikkoslangi-kirjan, joka perehtyi sellaisten käsitteiden kuin breikki ja diibadaaba-syntyyn ja merkitykseen.

Armottomana show- ja huumorimiehenä tunnettu Sorvali menehtyi syöpään alle 40-vuotiaana. Kun sairauden loppuvaiheessa eräs ystävä ihmetteli säteilyhoidosta hohtavaa kaljua, totesi Sorvali sen olevan osa hänelle rakennettavaa uutta imagoa.

Paul Oxley's Unit 1981-1982

Joukko tammisaarelaisia ja suomipopin Neil Hardwick, Paul Oxley, kyhäili ne etäisesti Liverpoolia hehkuneet hitit: Living in The Western World, Terry´s Inside, Spanish Bars...

Ensin sekosi Suomi: debyyttilevyä myytiin yli 50 000 kappaletta. Sitten sekosi Paul Oxley.

"Kun se alkoi tilata kasviskokkeja keikoille, tajusin että nyt on noussut pissa päähän", silloinen kiertuemanageri Lido Salonen kertoo. "Kolmannella levyllään ne alkoivat sitten tehdä musiikkia frendeilleen." Kun kaikki oli ohi, Paul Oxley avasi luontaistuotekaupan Lontoon liepeille. Muista Uniteista tiedetään, että basisti Kjell Ekholm tekee ruotsinkieliselle tv:lle dokumentteja, joista viimeinen käsitteli CCR-yhtyettä

Loppuosa bändistä soittaa yhä - countrya Karjaalla. Lorun loppuko? Ei aivan.

"Neljä vuotta sitten Paul Oxley lähetti nauhoja Suomeen ja kysyi olisiko näille mitään käyttöä täällä. Kukaan ei innostunut. Biisit olisivat voineet olla Take Thatin tekemiä", Salonen muistaa.

Musta Paraati 1982-1983

Vuoden 1983 jälkiaallon mustat tosikot saivat aikaiseksi yhden menestyslevyn Atte Blomin Johanna-yhtiössä.

Kriitikot tykkäsivät pitkään, maksavat teinit eivät enää ensimmäisen levyn jälkeen.

Totuuden nimessä on sanottava, että Musta Paraati ei ollut tuote teineille, vaan lähinnä tuote tiedostaville ystäville.

Johtohahmo General Njassan Helsingin kielen oppitunnit ovat pyörineet Radio Cityssä jo kymmenen vuotta.

Dingo 1984-1986

No totta, ei heitä ole unohdettu.

Neuman asuu nykyään Meilahdessa harjoittaen satunnaista keikkailua, aviomiehen ja isän tointa.

Pepe Laaksosesta tuli myös helsinkiläinen. Nyt hän bassottelee Virve Rostin Menneisyyden Vangit -yhtyeessä. Jonttu (Jouni Virta), rumpali Quuppa (Jukka Seittonen) ja ainoa ylioppilas-Dingo Pete Nuotio jäivät Poriin. Ensimmäinen soittaa yhä ja toinen hoitaa hevosia.

Kolmas valmistui datanomiksi ja perusti oman firman.

Sen verran datanomia nolotti oma antiporvarillinen menneisyys, että Nuotion omat lapset saivat kuulla vasta koulukavereiltaan, että isi oli ollut yksi Dingoista.

Jussi Hakulinen 1985

Yö-yhtyeen mainio biisintekijä irtosi bändistä liian aikaisin. 80-luvun puolivälissä Hakulinen yritti luoda uutta uraa surkuhupaisissa Kinsky-yhtyeessä, joka tarjosi Dingoakin softimpaa musiikkia pehmotytöille. POKO Rekordsin Epe Helenius on joskus muistanut Kinskyn yhtenä kaikkien aikojen kivuliampana floppina yhtiössään. Rankasti Tv-puffattu levy myi lopulta vain 5000 kappaletta.

Nyt Jussi Hakulinen yrittää uutta paluuta Vexi Salmen levy-yhtiön Flamingon suojissa.

Belaboris 1985

Sallamaari Niemisen (nyt Muhonen) ja Saara Soisalon laskelmoitu neitipumppu menehtyi silkkaan osaamattomuuteen. Perinnöksi jäi käännöshitti Rakkauden jälkeen. Sallamaarista tuli jokapaikan juontajatoimittajatuottaja ja Kymppitonnin vakikasvo.

Laulajana huikeasti kehittynyt Saara Soisalo laulaa nykyään Helsingin klubeissa Supremes-henkisessä Fabulettes-ryhmässä.

Smack 1985-1988

Manchurian, Clauden, Kidden ja Rane Raitsikan hard rock-bändi Smack aloitti uransa Hanoi Rocksin Suomen kiertueen karmaisevana lämmittelijänä.

Yhtyeen sointi kukki kauneimmillaan 80-luvun loppuvuosina Los Angelesin klubeissa Seppo Vesterisen siipien suojissa.

Kun tähteys jäi kulttitasolle, rumpali Kidde ja Claude palasivat Suomeen. Ensimmäinen lämmittelee nykyään Lido Salosen Kalevala-bändissä, jälkimmäinen kokosi ympärilleen uuden yhtyeen, Fishfaces'in.

Rane Raitsikka siirtyi toimittajien ammattikuntaan aloittamalla NHL-raportoinnin helsinkiläisille paikallisradioille. Salanimellä tottakai.

Mutta mitä tekee Manchuria? Myy tietokoneita Kaliforniassa.

Hekin olisivat halunneet teini-idoleiksi

Pete Malmi 1977

Kill Cityn nuori ja esipunk-yhtye Briardin räkänokka perusti perheen ja tiilitalon Munkkiniemeen. Yritti huikeaa come backia 80-luvun puolivälissä huippuammattilaisten kanssa (mm. Rekku Rechardt).

Arvatkaa onnistuiko?

Spiders 1980-1981

Oululaisten teinipoikien Timo Rusasen, Jari Paulamäen, Esko Lassilan ja Jussi Haapalaisen Spiders nousi 80-luvun alussa Suosikin Karvapää-listan kärkisijoille ennen kuin suuri yleisö tiesi yhtyeestä mitään. Yhtä kaikki, 14-vuotiaat nulikat olivat muutakin kuin selfmade-ilmiö. He esittivät pettämättömällä tyylitajulla Brian Hylandin hitin I'm Afraid to Go Home. Spidersin ehdottoman nousujohteinen ja ehdottoman lyhyt ura huipentui Kaivopuiston kesäkonserttiin, jossa naiset menivät sekaisin muustakin kuin kuumasta päivästä. Spiders sananmukaisesti varasti shown silloisilta suomirokin suurilta, Hectorilta ja Pave Maijaselta.

Sitten jokin töksähti, kukaan ei tiedä mikä.

Outi Popp 1984

Pirtsakka radioääni Citystä ja Mafiasta teki 80-luvun puolivälissä loikan levysoittimelle. Yksi pienoinen hitti ajoi suutarin takaisin lestiinsä.

Martina 1982

Muut tuskin muistavat ja Epe Helenius tuskin haluaa muistaa, että oli aika jolloin POKO Rekords yritti tosissaan työntää Paparazzin mallia popin eturiviin.

Suomeksi laulettu kökkö konemusiikki myi 2000 kappaletta.

Viisi vuotta sitten Martina pongattiin työntämästä lastenrattaita Helsingissä.

Tanna 1985

Oululais-pudasjärveläinen yhtye, jonka vokalistin, Tapani "Tanna" Tikkasen hiusstaili toi mieleen Neumannin.

Yhtye muistetaan ennen kaikkea hienosti hoidetusta kiertuesponsoroinnista. Vuonna 1985 Lido Salonen sai vipuun Coca Colan, joka rahoitti ennenkuulumattomasti yhtyeen 30 konsertin kiertueen.

Kolmen levyn ja muutaman puolihitin jälkeen Tikkanen vetäytyi Pohjois-Suomeen deejiiksi.

Idolintekijät

"Kun sitten niiltä kanoilta pantiin päitä poikki, niin sama päti kuin suomalaisiin rocktähtiin: yllättävän korkealle ne lentävät ilman päätäkin"; Kari Heimonen.

Kari Heimonen

Jos jokin sieppaa Martti Syrjää, niin se, että manageri Kari Heimonen antaa yhä ymmärtää löytäneensä Eppu Normaalin.

Joka tapauksessa Heimonen loi lähes tyhjästä sellaiset rockabilly-ryhmät kuin Teddy & The Tigers ja Buck Jones & His Lonestar Cowboys (soitti myöhemmin nimellä Falcons).

80-luvun alussa Heimonen koki burn outin ja ryhtyi kanafarmariksi. Luovana tilallisena hän antoi kanoilleen rockhenkisiä nimiä kuten Remu ja Pelle.

"Kun sitten niiltä kanoilta pantiin päitä poikki, niin sama päti kuin suomalaisiin rocktähtiin: yllättävän korkealle ne lentävät ilman päätäkin", lausui Heimonen City-lehdelle yrittäesssään come backia pari vuotta sitten. Silloin Heimonen yritti ohjailla Helsingin Kruununhaasta Garuda- ja Ma Baker's Family -yhtyeiden uraa.

Joni Heinonen

Lahtelaisen Bamboon ja munkkiniemeläisen Broadcastin manageri, joka järjesteli yhtyeilleen taitavasti sponsorisopimuksia. Työskentelee nykyään lahtelaisen Radio 99:n musiikkipäällikkönä. Isännöi myös Arizona-klubia sikäläisessä hotelli Cumuluksessa.

Lasse Norres

Kuudes Dingo, joka perusti yhtyeen ympärille Bang Trax-levy-yhtiön. Otti lopulta satojatuhansia markkoja takkiinsa. Asettui sekkailujen jälkeen aloilleen Finnlevyn markkinointipäälliköksi.

Lido Salonen

Ohjelmatoimistoveteraani, joka vastasi mm. Hurriganesin, Dingon, Tannan ja Kinskyn keikkamyynnistä.

Hinnoittelun mestari myi Erkki Mustakarille (kyllä, se F1-kommentaattori) Dingon kuuden keikan jäähallikiertueen 750 000 markan optiolla.

Rundi tuotti lopulta 450 000 markkaa, mutta Salosella ei ollut sydäntä ryhtyä oikeustoimiin Mustakaria vastaan.

Dingon suosion huippuvaiheessa Salonen sitoi yhtyeeseen myös avovaimonsa, joka sai vastattavakseen Dingo Fan Clubin toiminnan kohtuullisella 6000 markan kuukausipalkalla.

Nyt Salonen herättelee henkiin vanhaa Kalevala-yhtyettään. Vaikeaa on, sillä Lidon lisäksi alkuperäisjäsenistä elävien kirjoissa on vain Remu.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi