Atomirotta juhlii levyjulkkareita Tavastialla kolmeen kertaan

Liput liikkuvat liukkaasti, kun rotta on lavalla.

Pitkä duuni kantaa hedelmää Rane Raitsikan, Mikko Sarjasen ja Jyrki Pajulaakson -projektissa. Kolmas levy näyttää vievän Atomirotan tekemisen uudelle asteelle, ainakin jos katsotaan julkkareiden lipunmyyntisuosiota. Atomirotan tapa törmäyttää kaksi musiikkigenreä Sarjasen räppi- ja Raitsikan rokkitaustan kautta tekee musiikista sukupolvirajat rikkovaa ja ajatonta. Atomirotan meininkiä katsellessa tajuaa ensimmäistä kertaa, miten osa räppäreistä pystyy jatkamaan tekemistään tyylikkäästi hautaan saakka.

Ainutlaatuisella energialla ladattu Atomirotta juhlistaa keväällä ilmestyvää Atomirotta III -albumia Tavastialla peräti kolmen keikan voimin. Ensimmäinen toukokuun alkuun julkistettu levynjulkaisukeikka myytiin loppuun parissa päivässä ja perään julkistettu lisäkeikka vuodenvaihteen aikana. Huikean kysynnän ansiosta Atomirotta tekee torstaina 3. toukokuuta vielä yhden lisäkeikan Tavastialla. Keikan liput tulevat myyntiin Tiketissä huomenna perjantaina 19. tammikuuta klo 9 alkaen.

Bändi kommentoi tulevaa seuraavasti: 

“Kaksi päivää Tavastiaa loppuun tällaisella vauhdilla oli sen verran älytön ja hieno ylläri, et pannaan nyt kolmoslevyn kunniaksi vielä kolmaskin ilta jytisemään. Tulitamme joka illassa uutta kamaa, Atomiklassikoita ja liveylläreitä Atomityylillä, kunkin päivän maustepurkkien mukaan, hikeä ja sattumia säästämättä!"

Atomirotta yhdistelee musiikillisessa keitoksessaan funkkia, punkkia, rappia, bluesia, rockia ja rautalankaa muodostaen maukkaan sekoituksen omankuuloistaan soundia. Vuonna 2014 julkaistulta debyyttialbumilta lohkaistut singlet Aurinkoon ja Hima Taas sinkosivat Atomirotan yhdeksi vuoden ilmiöistä, joka on jatkanut nousukiitoaan esikoista seuranneen kakkosalbumin menestyksen ja ahkeran keikkailun myötä. Vastikään ilmestynyt single Itsestäänselvää antaa esimakua tulevalta uudelta pitkäsoitolta, joka ilmestyy myöhemmin keväällä.

Atomirotta Tavastialla, 3-5. toukokuuta  Helsinki, Tavastia-klubi.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi