Jesse Markin osoitti Flow-keikallaan olevansa valmis – seuraavana Tavastian levyjulkkarit

Flow’ssa ilmoittautuu joka vuosi kiinnostavia kotimaisia maailmanvalloitukseen. Tänä vuonna oli Jesse Markinin vuoro.

Jesse Markin sai kontaktin yleisöönsä.
Jesse Markin sai kontaktin yleisöönsä. Kuva: Flow Festival / Shoot Hayley

Viime viikonlopun Flow Festival oli pullollaan upeita keikkoja, eivätkä pienet muutokset esiintyjäkaartissa hidastaneet meininkiä. Isot ulkomaiset artistit olivat odotetun tasokkaita The Curesta Tame Impalan kautta Solangeen.

Festarin kiinnostavinta antia ovat usein kuitenkin ne kotimaiset artistit, jotka ovat juuri nousemassa isomman yleisön tietoisuuteen. Flow’hun ei kuka tahansa aloittelija pääse, mutta sekaan mahtuu inspiroivia ja uutta tuovia artisteja, jotka kannattaa ottaa viimeistään Flow-keikan jälkeen loopin alle.

Yksi heistä on ehdottomasti Nordea Globe Balloon Stagella esiintynyt Jesse Markin.

The Megaphone State -räppibändistä aiemmin tuttu Markin on rakentanut uutta tulemistaan määrätietoisesti ja Flow’n keikka oli vahva todiste siitä, että työ alkaa kantaa hedelmää. Markin onnistui nelihenkisen kokoonpanonsa kanssa ottamaan pallolavan intiimin tunnelman loistavasti haltuun, mutta osoitti samalla olevansa valmiina myös isoimmille lavoille. (Flow voi jo suosiolla buukata ensi vuodeksi tälle aktille jomman kumman teltoista.)

Markinin uusi tuleminen on juuri sitä, mitä parhaimmillaan tapahtuu kun räppäri kasvaa aikuiseksi. Musiikin teemat monipuolistuvat, samoin avartuu saundimaailma, mutta taustoissa kuuluu hiphopin sielukkuus ja lyriikoissa erinomainen flow.

Studiossa Markin on saanut kaverikseen ja näkemyksiään haastamaan tuottajana Totte Rautiaisen. Flow’n lavalla Markinin ja Rautiaisen seurana nähtiin kitaristi Nicolas “Leissi” Rehn sekä rumpali Teppo Mäkynen, molemmat aivan Suomen huippua omalla sarallaan. Kokoonpano sai Markinin debyyttialbumin heräämään upeasti eloon.

Tämän voi onneksi todistaa myös jälkikäteen, sillä keikka löytyy toistaiseksi Yle Areenasta (kuten muitakin erinomaisia Flow-tallenteita).

Jos Flow-keikka jäi väliin, tarjoutuu yleisölle pian mahdollisuus nähdä Markin livenä Tavastian levyjulkkarikeikan merkeissä 5. syyskuuta. Levyjulkkareiden syksyinen ajankohta oli tiedossa jo keväällä. Silloinen kommentti kertoo hyvin tietoisesta tavasta rakentaa projektia.

"Miks vasta syksyllä sä kysyt? Koska me tehdään kun parhaaks nähdää", Markinin artistisivulla kirjoitettiin julkkarikeikan julkaisun yhteydessä.

Folk-albumin biisit eivät ole missään nimessä keveitä teemoiltaan tai rakenteiltaan, mutta ne eivät ole myöskään liian vaikeita. Oikeastaan niissä vaikea (monimutkaiset biisien rakenteet ja poliittiset teemat) kohtaa helpon (tarttuvat kielikuvat ja melodiat). 

Niissä muun muassa rasismia ja ihmisarvoa käsittelevät tekstit sulautuvat luontevasti yhteen useista eri genreistä ammentavan musiikin kanssa. Mukana on soulia, rockia ja hiphopia, Markinin ääni kantaa loistavasti laulussa ja osaamisen alleviivaa säästellen käytetty räppiflow.

Markin ei ole rakentamassa nopeaa some-hittiä ja siksi yleisön löytäminen voi viedä aikansa. Sekä Jericho että Blood -biiseillä on upeat musavideot, jotka ansaitsisivat huomattavasti enemmän kuin nykyiset näyttökertansa.

Vertauskuvia Markinille voi hakea monesta suunnasta. Yksi voisi olla esimerkiksi Kendrick Lamar teemojen ja saundin perusteella. Tai progemaisuuden perusteella Flow’ssa myös nähty Blood Orange. Kansainvälistä potentiaalia omaavista kotimaisista ja hieman vastaavassa vaiheessa urallaan olevista artisteista vertaus voisi osua Onni Boihin.

Markin valittiin viime vuonna Soundin puolesta vuoden tulokkaaksi ja palkittiin Master of Pulpets -palkinnolla. Tämän vuoden ensimmäiset festarikeikat ovat keränneet paikasta riippumatta positiivisia arvioita. Näyttäisi siltä, että Markin on kovaa vauhtia matkalla sinne, mistä hän on sanonutkin haaveilevansa eli “kiertämään kaikki isoimmat festarit Roskildesta Coachellaan”.

Tämän toiveen voin allekirjoittaa hyvillä mielin ja uskon, että koko Suomi voi olla ylpeä, jos Markinista tulee miehemme maailmalla.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi