Sohvassa olleesta veritahrasta tuli ainutlaatuinen näyte
Toisen maailmansodan loppu, Berliini, 1945. Neuvostoarmeija vyöryy kaupunkiin, Hitler tekee itsemurhan bunkkerissaan. Yhdysvaltalainen eversti Roswell P. Rosengren kulkee läpi tuhoutuneen päämajan ja nappaa mukaansa oudon sotamuiston: veritahralla sotkeutuneen palan sohvankangasta. Kankaanpala päätyy Yhdysvaltoihin ja on nykyään esillä Gettysburg Museum of Historyssa.
Nyt, 80 vuotta myöhemmin, siitä on eristetty Adolf Hitlerin DNA.
Channel 4:n dokumentissa Hitler’s DNA: Blueprint of a Dictator kansainvälinen tutkijaryhmä kertoo, mitä näytteestä on saatu selville – ja samalla avaa Pandoran lippaan kysymykselle, pitäisikö tällaista tutkimusta ylipäätään tehdä.
Lue myös: DNA-tutkimus ravistelee käsityksiä Hitleristä – ja selittää jopa ikonisen pilkkalaulun juuret
Mitä näytteestä löytyi?
Genetiikan professori Turi King ja hänen kollegansa analysoivat näytettä vuosien ajan. He varmistivat ensin, että veri todella oli Hitlerin Y-kromosomi täsmäsi aiemmin kerättyyn miespuolisen sukulaisen DNA-näytteeseen.
Sen jälkeen he pystyivät hahmottelemaan diktaattorin geneettistä profiilia:
Ei viitteitä juutalaisesta taustasta. Sitkeä huhu Hitlerin juutalaisista sukujuurista voidaan tutkimuksen mukaan käytännössä sulkea pois.
Kallmannin oireyhtymä. Hitlerin perimässä on merkkejä harvinaisesta geneettisestä häiriöstä, joka vaikuttaa murrosiän kehitykseen ja sukupuolielimiin. Siihen voi liittyä muun muassa hyvin pieni penis ja laskeutumattomat kivekset – eli juuri ne juorut, joista brittiläinen pilkkalaulu sodan aikana lauloi.
Oireyhtymä voi vaikuttaa myös libidoon, mikä kiinnostaa historioitsijoita: Hitlerillä ei juuri ollut yksityiselämää, vaan hän omistautui lähes pakonomaisesti politiikalle. Kallmannin oireyhtymä voisi antaa yhden palan selityspalapeliin.
Pahuuden geenit – vai vain geneettinen taipumus?
Eniten kohua on kuitenkin herättänyt osuus, jossa Hitlerin DNA:ta verrattiin niin sanottuihin polygeenisiin pistemääriin. Niiden avulla arvioitiin, kuinka altis hän geneettisesti olisi esimerkiksi: autismille, ADHD:lle, skitsofrenialle tai kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle.
Lue myös: Jack Nicholsonin käenpesä-klassikko täyttää 50 vuotta – tarinat kulisseista yllättävät
Tulokset näyttivät, että Hitler sijoittui joissain näistä taipumuksista väestön ylimpään prosenttiin.
Tutkijat korostavat kuitenkin koko ajan, ettei kyse ole diagnooseista. Polygeeniset pistemäärät kertovat vain todennäköisyyksistä ja alttiuksista, eivät siitä, että ihminen oikeasti sairastaa jotain.
Moni geneetikko kokee silti, että dokumentti vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Forensisen genetiikan professori Denise Syndercombe Court arvioi, että tuloksista ei voida luotettavasti ennustaa Hitlerin käyttäytymistä – tai kenenkään muunkaan. Toinen tutkija kiteyttää yksinkertaisesti, ett jos jokin asia on kirjoitettu DNA:han, ei tarkoita, että se toteutuu.
Neurokirjon ihmiset raivostuivat
Yksi suurimmista huolista liittyy leimautumiseen.
Kun dokumentissa rinnastetaan Hitler ja esimerkiksi autismi tai kaksisuuntainen mielialahäiriö edes geneettisen alttiuden tasolla, osa katsojista väistämättä vetää johtopäätöksiä, joita tiede ei tee.
kutsui dokumenttia suoraan halpahintaiseksi tempuksi ja syytti tekijöitä autististen ihmisten tunteiden tallomisesta. Järjestön mukaan ohjelma liukuu vaarallisesti suuntaan, jossa neurokirjon ihmiset linkitetään pahuuteen, vaikka kyse on täysin eri asiasta.
Autismitutkimuksen professori Simon Baron-Cohen muistuttaa dokumentissa, että käyttäytyminen ei koskaan selity pelkällä genetiikalla. Ihmisen valintoihin vaikuttavat myös ympäristö, kasvatus, kulttuuri, mahdollisuudet ja kriisit.
Silti pelkkä ajatus diktaattorin DNA:sta houkuttelee yksinkertaistuksiin: jos emme ole varovaisia, keskustelu lipsahtaa etsimään pahuuden geeniä, jota ei ole olemassa.
Otsikointi ja TV-draama vastaan tieteellinen varovaisuus
Myös dokumentin nimi Blueprint of a Dictator on herättänyt ihmetystä, myös sen omissa asiantuntijoissa.
Turi Kingin mukaan hän ei olisi itse valinnut kyseistä otsikkoa. Historioitsija Thomas Weber kertoo kokeneensa tulokset samaan aikaan sähköistävinä ja huolestuttavina: ne vahvistivat monia hänen epäilyjään Hitleristä, mutta hän pelkää juuri sitä, että katsojat alkavat nähdä diktatuurin jonkinlaisena geneettisenä kohtalona.
Channel 4 puolustaa nimeä sillä, että DNA:ta kutsutaan arkikielessä elämän piirustukseksi – ja toisaalta TV-ohjelman nimen on houkuteltava ihmiset katsomaan. King myöntää, että televisio yksinkertaistaa väistämättä monimutkaista tiedettä, mutta painottaa itse tehneensä parhaansa, jotta ohjelmaan saataisiin mukaan riittävästi nyansseja ja varoituksia.
Saiko Hitlerin DNA:ta edes tutkia?
Yksi iso kysymys liittyy etiikkaan.
Voidaanko ihmisen DNA:ta tutkia ilman hänen lupaansa tai jälkeläisten suostumusta?
Muuttuuko tilanne, jos kyseessä on henkilö, joka vastaa yhdestä historian hirvittävimmistä joukkomurhista?
Massamurhasta vastuussa oleva diktaattori ei herätä samaa kunnioitusta yksityisyyteen kuin tavallinen ihminen, mutta peli ei silti ole täysin selvä.
Turi King ja osa historioitsijoista ajattelee, että Hitler ei ole mikään koskematon hahmo, jonka DNA:han ei saisi koskea. Hänen mukaansa tiede on jo pitkään tutkinut kuolleiden ihmisten perimää muumioista keskiajan kuninkaisiin ja Hitler on yksi historiallinen hahmo muiden joukossa.
Toiset korostavat, että koska hänellä ei ole suoria jälkeläisiä, yksityisyydensuoja on joka tapauksessa erilainen kuin elävillä ihmisillä. Ja toisaalta: hänen tekonsa vaikuttavat yhä maailmaan, joten kaikki, mikä auttaa ymmärtämään ääriajattelua ja massaväkivaltaa, voi olla perusteltua.
Kaikki eivät silti halunneet olla mukana. Useat eurooppalaiset laboratoriot kieltäytyivät projektista, ja analyysi tehtiin lopulta Yhdysvalloissa. Dokumentin tekijöiden mukaan tutkimus kävi läpi tavanomaisen eettisen arvioinnin kahdessa maassa.
Lue myös: Piiloleikki päättyi karmeasti — Margaret Schillingin tapaus ei unohdu
Voiko genetiikka selittää Hitleriä – ja pitäisikö sen edes yrittää?
Historiantutkijat ovat jakautuneita.
Osa ajattelee, että tutkimus auttaa piirtämään Hitleristä entistä kokonaisemman kuvan: poliittinen ideologia, talous, trauma ja aika yhdistyvät biologisiin taipumuksiin.
Toiset pelkäävät, että katse kiinnittyy vääriin asioihin.
On helppo takertua ajatukseen Hitlerin mahdollisesta mikropeniksestä tai erilaisista diagnoosiepäilyistä sen sijaan, että tarkastelisimme, miten tavalliset ihmiset suostuivat, osallistuivat ja myötäilivät joukkoväkivaltaa ja kansanmurhaa.
Utrechtin yliopiston historioitsija Iva Vukusic pitää DNA-lähestymistapaa kyseenalaisena keinona selittää Hitlerin teot. Hänen mukaansa vastauksia ei löydetä pipetillä, vaan tutkimalla rakenteita, propagandaa, pelkoa, mahdollisuuksia ja valintoja.
NIOD-instituutin historioitsija Anne van Mourik muistuttaa, että tärkein opetettava asia ei liity Hitlerin sukupuolielimiin tai genetiikkaan lainkaan, vaan siihen, että tavalliset ihmiset voivat tietyissä olosuhteissa hyväksyä, mahdollistaa tai toteuttaa hirvittävää väkivaltaa.
Lue myös: Näyttelijä lataa: "En tee Star Warsia, jos Disney matelee vallan edessä!"
Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?
Hitlerin DNA on nyt analysoitu, tulokset odottavat vertaisarviointia ja dokumentti on ulkona. Tutkimus ei katoa, vaikka sitä kritisoitaisiin – sitä voivat hyödyntää tulevat tutkijat vielä satojen vuosien päästä.
Mitä toivomme, että Hitlerin genetiikka meille kertoisi? Millaisia vastauksia kaipaamme? Toisen maailmansodan tapahtumat näyttäytyvät aina vain järjettömämpinä varsinkin massamurhan osalta, mutta millaisia selityksiä odotamme sen pääarkkitehdin DNA:n meille siitä antavan?