Kontula Electronic saa jengin reivaamaan ostarilla, uimahallissa ja metrossa viikonloppuna

Musiikkifestivaali juhlistaa elektronista musiikkia Kontulassa kolmannen kerran.

Kuva: Kontula Electronic

Kontulan ostoskeskus rakennettiin jo 60-luvulla, mutta vasta vuonna 2016 se sai oman elektronisen musiikin festarinsa. Koko viikonlopun kattavat bileet levittäytyvät ostarin ympäristön lisäksi nuorisotalolle, uimahalliin ja jopa metroon. Tamppaustunnelmaan pääsee siis jo matkalla kinkereihin.

Festarit jakautuvat ostarilla useisiin pieniin tapahtumiin ja iltoihin, joista suurimpaan osaan on vapaa pääsy. Muun muassa elektronisen musiikin suunnannäyttäjä ja kokeilija Mira Calix, New Yorkin undergroundin puhdasoppinen eksperimentalisti Lary7 sekä Portugalin uuden saundin Principe Discosin prinssi DJ Firmeza esiintyvät Kontulassa.

Festivaaleilla kuullaan myös kymmenittäin kotimaisia live-akteja. Musiikin lisäksi festivaaleilla tarjotaan elokuvanäytöksiä, teatterityöpajoja, modulaarityöpajoja sekä monipuolista ruokaa Kontulan ostarin kiitellyissä ravintoloissa.

​Koko ohjelma on tarjolla Kontula Electronin verkkosivuilla. Öisin järjestetään myös busseille lisälähtöjä, jotka on lisätty myös Reittioppaaseen.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi