Neverland tampataan elokuussa Oulussa

Festivaali on yksi Pohjois-Euroopan suurimmista elektronisen tanssimusiikin festivaaleista.

Neverland 2012 vedettiin pienemmässä muodossa Club Teatriassa.
Neverland 2012 vedettiin pienemmässä muodossa Club Teatriassa. Kuva: Neverland

Neverland Festival 2013 järjestetään Oulussa 16.-17.8.2013. Järjestäjän mukaan kyseessä on kahden päivän mittainen audiovisuaalinen elämys, joka asettaa uudet standardit Suomalaisille EDM-festivaaleille. Esiintyjäkaartissa on kansainvälisiä ja kotimaisia elektronisen musiikin kärkinimiä. Viikonlopun aikana lavoilla nähdään mm. Showtek, Basto, Otto Knows, TJR, Andy Moor, Yves V sekä 30 muuta elektronisen musiikin esittäjää.

Showtek.
Showtek. Kuva: Tycho Merijn Photographer

Festivaalialue sijoittuu Ouluhalliin sekä sen Messuaukiolle, jonne rakennetaan kaksi lavaa sekä The Moon Vault -underground klubi. The Moon Vault on Berliini-tyylinen UG-klubi. Tämä hyvin pimeä ja intiimi paikka tarjoaa soundeja tech-, deep- ja minimal housen maailmasta. Alueen päälava on rakennettu niin, että pääsalin Stadium Stagen tekniikka rakentuu osittain myös yleisön päälle, joka tuo elämyksen lähemmäs juhlijoita.

Valotekniikassa on satoja valoja ja lasereita. Lavoilta löytyy kymmenien neliöiden LED-screenejä. Tapahtuman organisaattorit hehkuttavat audiovisuaalisen tuotannon olevan Suomen elektronisten musiikkitapahtumien suurin tähän saakka nähdyistä.

"Annamme juhlijoille kokemuksen joka muistetaan vielä pitkään itse tapahtuman jälkeen ja joka antaa uusia elämyksiä niin musiikillisesti kuin visuaalisesti", toteaa Niko Reijomaa, yksi Neverlandin järjestäjistä.


Lue lisää tapahtuman Facebook-sivulta.

2 kommenttia

Vihdoin!

30.7.2013 19:51

Vihdoinkin myös Helsingin ulkopuolella jotain kunnolla järjestettyä. Showtek! Basto! Yves V! Zomboy! TJR! Mä oon niin halunnut nähdä sen livenä siitä lähtien kun klubeilla alko raikaan OI OI OI OI !!! Hienoo!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

fuckfacebög

31.7.2013 01:53

ISO DISS siitä, että kaikki informaatio tapahtumasta vain paskakirjassa.
Ei voi hyväksyä millään ja tämän vuoksi jää myös lippu ostamatta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi