Ravintola Spis - virkistäviä yllätyksiä

Kompakti fine dining -ravintola on kunnioitettavan maineensa ansainnut.

Spisin kampasimpukka sulaa suuhun kuin voi.
Spisin kampasimpukka sulaa suuhun kuin voi.

Ravintola Spis on Helsingin Kasarminkadulla sijaitseva pikkuruinen fine dining -ravintola, jolla on kunnioitettava maine. Suomen Gastronomien Seura palkitsi sen vuoden 2015 ravintolana ja se on saanut ansaittua mainetta myös Michelin-piireissä, vaikka tähti onkin toistaiseksi jäänyt saamatta. Keittiöstä ovat ansiokkaasti vastuussa Antero Aurivuo ja Perttu Jokinen, salia hoitaa Jani Kinanen.

Spis tarjoilee kahta maistelumenua: lyhyttä, neljän ruokalajin kokonaisuutta (50-57 euroa) sekä pitkää kuuden ruokalajin menua (70-77 euroa). Kokeilemme luonnollisesti pitkän menun.

Ennen varsinaisia ruokia pöytään tarjoillaan juotavaa ja muutama annos amuse-boucheja, jotka kaikki tekevät tehtävänsä: ovat erilaisia, herkullisia ja herättävät sekä nälkää että mielenkiintoa tulevaa menua kohtaan. Ruoan kanssa tarjoillaan montaa erilaista leipää ja samana aamuna kirnuttua voita, joka on parasta koskaan maistamaani.

Ensimmäinen alkuruoka on punajuurta, toinen sipulia ja kolmas kaalipiirakka. Raaka-aineita käytetään kussakin alkuruoassa yllättävästi tavalla, jollaista ei juuri muualla näe. Missä ravintolassa annoksen pääosassa on muka sipuli?

Puolukalla kyllästetty poro ei kauaa lautasella viihdy.
Puolukalla kyllästetty poro ei kauaa lautasella viihdy.

Ensimmäinen lämmin ruoka on kampasimpukkaa, niin pehmeää ja suussasulavaa, että on kuin voita suuhunsa lusikoisi. Viereiseen pöytään tarjoillaan kampasimpukan sijaan lohta. Tarjoilija kertoo, että ravintolassa pyritään tarjoamaan vierustovereille toisinaan hiukan eri ruokia, jottei kaikkien illalliskokemus olisi naapuripöydästä ennakoitavissa. Virkistävää. Toinen lämmin ruoka on poroa kahdella tapaa. Liha on kyllästetty puolukalla ja se tarjoillaan perunamuusin kanssa. Maut ovat lohdullisen perinteisiä, ja niiden yhdistelmä on sanalla sanoen täydellinen. Ruoka ei kauaa lautasella viihdy.

Spisin tyrnijälkiruokaa voi kuvailla yhdellä sanalla: paras.
Spisin tyrnijälkiruokaa voi kuvailla yhdellä sanalla: paras.

Jälkiruoaksi tarjoillaan perunaleivos ja tyrnilisukkeita. Kirpeät ja makeat maut räjähtävät suussa herkulliseksi sinfoniaksi, ja jokainen suupala yllättää maullaan uudelleen. Annos on monipuolisuudestaan huolimatta kevyt, eikä siitä tule yhtään ällöttävä olo. Uskallan väittää, että jälkiruoka on paras koskaan syömäni jälkiruoka. En tahdo saada tarpeekseni.

Varsinaisten annosten lisäksi Spisissä tarjoillaan usea väliruoka, jotka toimivat makuylläreinä ja paletin puhdistajina. Viimeiseksi pöytään kannetaan kahvin kanssa Spisin klassikko: valtava legopalikka, jonka päällä lepää muutama makea makupala.

Ruoka: 5/5

Ruoka on pohjoismaisen yksinkertaista ja puhdasta, ja raaka-aineet (joissa pääosassa on yleensä kasvis) nostetaan esille yllättävin tavoin. Vaikka ruoka on virkistävän erilaista, puuttuu siitä kuitenkin turha konstailu ja kikkailu. Fine dining -ravintoloissa tunnutaan usein pelkäävän liian pieniä hienostoannoksia ja siksi ruokaa tarjotaan varmuuden vuoksi vähän liikaa. Spisissä annosten koot ovat tarpeeksi runsaita, mutta maltillisia niin, että lukuisat annokset jaksaa hyvin syödä alusta loppuun. 

Ilmapiiri: 5/5

Pienen kokonsa vuoksi 18-paikkaisessa ravintolassa on heti lämmin ja intiimi tunnelma. Viereisten pöytien kanssa tulee helposti vaihdettua sana jos toinenkin, vaikka pakko ei ole. Sisustus on yksinkertainen ja kaunis, mutta rento. Välittömyyttä henkivät myös eripariset astiat ja kouluruokalanostalgiasta muistuttavat arkiset aterimet.

Palvelu: 5/5

Palvelu on asiantuntevaa ja ystävällistä, mutta tarpeeksi rentoa, että ruokailijoille rohjetaan tarjota puhekielisesti "bisseä". Henkilökunta osaa kertoa tarjoiltavista ruoista ja viineistä sopivasti, ja jokaisella on oma, henkilökohtainen ote palveluun. Spisissä tulee palvelluksi hyvin, ja illan lopuksi tuntuu, että on tullut kohdelluksi melkein ystävänä.

Yleisarvosana: 5/5

Kekseliästä, pohjoismaista ruokaa asiantuntevassa ja miellyttävässä ilmapiirissä. Ruoka on yllättävää, suussasulavaa ja annokset juuri oikean kokoisia. Hienoa, muttei liian - ja rentoa, muttei liian. City suosittelee!

Spis, Kasarmikatu 26. Avoinna ti-to 18-24, pe-la 17.30-24.

2 kommenttia

shiwan8

2.3.2016 06:14

Jos annoksen hinta on yli 4€ niin se on ylihinnoiteltua. Peruna ja sen päällä 2 ruohosipulin kortta ei ole annos vaan heikohko taiteen yritys.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

leminx

3.3.2016 00:30

shiwankasi vetää himassa maksalaatikkoa tonnikalan kaa. nam! halvaks tulee ja jaksaa sitte kirjotella nettiin

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi