Ravintolalaiva Wäiski on nyt Grand Georgia – Myös sijainti saattaa muuttua

Legendaarinen ravintolalaiva muuttuu täysveriseksi georgialaisravintolaksi. Samalla myös laivan nimi vaihtuu.

Ravintolalaiva Wäiskistä saa nyt georgialaista ruokaa.
Ravintolalaiva Wäiskistä saa nyt georgialaista ruokaa.

Hakaniemenrannassa kelluva ravintolalaiva Wäiski on siirtynyt uusien ravintoloitsijoiden hallintaan toukokuun alussa. Fredrikinkadun pienestä Pikku Georgiasta tutut ravintoloitsijat pyörittävät laivassa georgialaiseen ruokaan erikoistunutta Grand Georgiaa, mutta tiloja vuokrataan edelleen myös yksityistilaisuuksiin ja keikkakäyttöön.

Grand Georgia avasi lounaskeittiönsä viikko sitten, varsinaisia avajaisia juhlitaan näyttävästi 8. kesäkuuta, jonka jälkeen ravintolassa alkaa myös illallistarjoilu.

Vasil ja Svetlana Vardiashvilin neljä vuotta sitten perustaman Pikku Georgian tilat kävivät ahtaaksi jo alkumetreillä, ja uutta paikkaa ravintolalle etsittiin kolmen vuoden ajan. Uudet tilat löytyivät lopulta Wäiskistä, tytär Lolita Oganian kertoo.

“Päätimme, että aloitamme kokonaan alusta ja muutamme samalla myös laivan nimen. Meillä on suuret tavoitteet on tämän suhteen. Todennäköisesti laiva ei tule pysymään tällä paikalla, vaan yritämme saada sen Jätkäsaareen”, Oganian sanoo.

Kahvilamaisen Pikku Georgian ruokalista oli pidettävä suppeana, nyt valikoimaa päästään laajentamaan moninkertaiseksi.

“Ruokalista tulee olemaan melkein viisisivuinen, sillä täällä onnistuu sellaistenkin ruokien tekeminen, mikä siellä ei ollut mahdollista.”

Grand Georgiassa on saatavilla laaja valikoima juustoisia hatsapuri-leipiä, perinteisiä georgialaisia alkupaloja, khinkali-nyyttejä sekä grillattuja shashlik-vartaita, mutta tarjolla on myös erikoisempia georgialaisherkkuja. Pöytään voi tilata jopa kokonaisen porsaan.

Kun Pikku Georgiassa ruokapuoli oli omistajapariskunnan vastuulla, Grand Georgian keittiömestariksi on saatu palkittu Merab Balalashvili, joka on valmistanut ruokaa myös presidenttitason illallisilla Georgiassa. Hänen ruokiaan ovat päässeet maistelemaan muun muassa George W. Bush sekä Nicolas Sarkozy.

Koko laiva on nyt Grand Georgian käytössä, mutta tiloja vuokrataan edelleen yksityistilaisuuksiin. Alakerran klubikerros soveltuu edelleen keikkapaikaksi ja yläkerran saunakabinetissa voi järjestää vaikkapa kokouksia.

Ravintolalaiva Grand Georgia, Hakaniemenranta 11.

1 kommentti

Markku V

25.10.2018 21:08

Työpaikka 90-luvun alussa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi