Suomen lounasravintoloiden ykkönen löytyi ensi kertaa Helsingistä - kurkkaa mistä löytyy Suomen paras lounaspaikka 2022!

Edenredin Suomen Paras Lounas -kilpailu päättyi sunnuntaina. Avoimessa verkkoäänestyksessä ratkaistiin Suomen paras lounasravintola.

Satama Bar & Bistro on Suomen Paras Lounas 2022 -kilpailun voittaja.
Satama Bar & Bistro on Suomen Paras Lounas 2022 -kilpailun voittaja. Kuva: Edenred

Suomen paras lounasravintola on helsinkiläinen ravintola Satama Bar & Bistro. Ravintola voitti Suomen Paras Lounas 2022 -kilpailun. Suomalaiset antoivat yhteensä lähes 60 000 ääntä, noin kolme viikkoa kestäneen äänestyksen aikana. 

Toiseksi ylsi Factory Kalasatama TROOLI ja kolmanneksi kiri kouvolalainen ravintola Mimosan Aito

Tänä vuonna sekä ykkös- että kakkossija meni Helsingin Kalasataman alueelle. Ravintolat sijaitsevat vain kivenheiton päässä toisistaan. Kolmanteen sijaan yltänyt kouvolalainen Mimosan Aito oli vuoden 2020 kilpailun voittaja. 

Suuret kaupungit ottivat kärkisijaa

Kilpailussa ääniä sai yhteensä 5107 ravintolaa, jotka sijaitsevat yhteensä 444 eri paikkakunnalla. Uusimaa pärjäsi tänä vuonna äänestyksessä erittäin hyvin. Suomalaiset äänestivät 21 ravintolaa Uudeltamaalta 50 parhaimman ravintolan joukkoon.

Kaupungeista Helsinki pärjäsi parhaiten - 50 parhaan listalle ylsi 11 ravintolaa. Seuraavaksi menestyneimmät kaupungit ovat Kuopio ja Vantaa. Molemmista kaupungeista löytyi neljä ääniharavaa. Kymmenen kärjessä oli kaksi ravintolaa Helsingistä ja ravintolat Kouvolasta, Turusta, Oulusta, Salosta, Iitistä, Espoosta, Mikkelistä ja Ilomantsista. 

 

Satama Bar & Bistron slogan on "Yhdessä ollaan enemmän".
Satama Bar & Bistron slogan on "Yhdessä ollaan enemmän". Kuva: Edenred

Menestyksellä on positiiviset vaikutukset liiketoimintaan

"Kilpailun saama suosio kertoo siitä, että ihmiset ovat palanneet terveellisten ravintolalounaiden äärelle ja arvostavat paikallista ravintolatarjontaa osana työpäivää. Paikallisten lounasravintoloiden käyttäminen on ravintolaliiketoiminnalle tärkeää, ja tukee toiminnan jatkumista", kertoo kilpailun järjestäjän, Edenredin vastuullisuusjohtaja Laura Kuusela.

Kolmanteen sijaan yltänyt kouvolalainen Mimosan Aito ravintola voitti kilpailun 2020. Kilpailussa menestyminen on tuonut niin asiakkaita kuin vaikuttanut työnantajamielikuvaan positiivisesti.

Suomen Paras Lounas- kilpailun järjestäjänä toimi Edenred, joka on Suomen johtava työsuhde-etujen tarjoaja. Suomen Paras Lounas-kilpailu tuo ravintoloiden tunnettuuteen lisäbuustia. Suomen Paras Lounas -kilpailun suurin tavoite on kotimaisen ruokakulttuurin esiin nostaminen. 

Edenredin vastuullisuusjohtaja Laura Kuusela luovuttamassa Satama Bar & Bistrolle Suomen Paras Lounas -kilpailusta palkinnon.
Edenredin vastuullisuusjohtaja Laura Kuusela luovuttamassa Satama Bar & Bistrolle Suomen Paras Lounas -kilpailusta palkinnon. Kuva: Edenred

Suomen Paras Lounas -äänestyksen tulokset ovat nähtävillä kilpailusivustolla, johon on listattu 50 eniten ääniä saanutta ravintolaa. Tulokset löytyvät myös kaupungeittain osoitteesta https://paraslounas.edenred.fi/.

LUE LISÄÄ: Suomen parasta lounaspaikkaan etsitään nyt Harri Syrjäsen kanssa: "Valinnanvaraa riittää"

 

 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi