Suomen parasta lounaspaikkaa etsitään nyt Harri Syrjäsen kanssa: “Valinnanvaraa riittää”

On taas aika äänestää Suomen parasta lounaspaikkaa! Valtakunnallisen kisan suojelijana toimii televisiostakin tuttu kokki Harri Syrjänen.

Kaupallinen yhteistyö

Paraikaa käynnissä olevassa Suomen Paras Lounas -kilpailussa ovat mukana kaikki Suomen lounasravintolat, eli jokainen pääsee taatusti äänestämään juuri sitä omaa suosikkiaan. Viime vuonna kisassa ääniä sai peräti 1800 ravintolaa 120:ltä paikkakunnalta.

“Suomalainen ravintolakulttuuri on kehittynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana paljon ja menossa koko ajan hyvää vauhtia eteenpäin. Hyvien ravintoloiden osalta valinnanvaraa siis riittää ja tarjonta on monipuolista”, kilpailun suojelijana tänä vuonna toimiva kokki Harri Syrjänen kertoo.

Hyvä lounashetki ravitsee kehoa ja mieltä

Viimeisen parin vuoden aikana varsinkin työpaikkalounaita tarjoavat ravintolat ovat joutuneet opettelemaan uusia toimintamalleja etätöiden ja hybridi-mallin tultua työelämään jäädäkseen. Vaikka monet ravintolat tarjoavat lounaita myös take awayna, ravitsee paikan päällä nautittu lounasannos myös mieltä.

“Toivon, että tämän kilpailun kautta ihmiset löytäisivät takaisin ravintoloihin ja pitäisivät taas sen tärkeän hetken työn keskellä, jolloin pääsee hetkeksi rentoutumaan erilaiseen ympäristöön hyvän ruoan äärellä”, Syrjänen toteaa.

Kilpailun järjestää Suomen johtava työsuhde-etujen tarjoaja Edenred, jolle on tärkeää tukea niin ravintola-alaa vaikeiden vuosien jälkeen kuin työssä jaksamista ravitsevien lounaiden avulla.

“Jos ihminen syö kerran elämässään Michelin-ravintolassa, on aivan sama paljonko voita ja kermaa annoksissa käytetään. Mutta kun tehtaan työntekijä syö viitenä päivänä viikossa työmaaruokalassa 42 vuoden ajan, lounaan koostumus ei olekaan enää pikkujuttu.”

Äänestys Suomen parhaasta lounaspaikasta jatkuu aina 25. syyskuuta saakka, ja kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan mahtavia palkintoja, kuten kolme pakettia kolmen kuukauden lounaita kahdelle. Äänestämään pääset tästä.

Kilpailussa pärjäävät ne, jotka ymmärtävät paikallisten maun

Nyt neljättä kertaa järjestettävä Suomen Paras Lounas on Syrjäsen mukaan kilpailu, jossa paikallisuus ja paikallisen maun ymmärrys korostuu. Vaikka maailmalta voi poimia trendejä, aina on hyvä muistaa, että kaikki on lopulta paikallista - ihmiset ja asiakkaat erilaisia.

“Ei ole mikään takuu, että jokin, mikä toimii jossain toisessa paikassa, toimisi vaikka Suomessa tai Helsingissä. Se mikä toimii Kokkolassa, ei välttämättä toimi Helsingissä”, Syrjänen perustelee.

Koko kilpailun historian aikana kaksi kolmasosaa kärkikymmenikköön päässeistä ravintoloista on muita kuin Suomen suurimpia kaupunkeja, eikä helsinkiläisiä ravintoloita ei tähän mennessä ole kärkikymmenikössä ollut kertaakaan. Yli 100 000 asukkaan kaupungeista kymmenen parhaan listalle on kolmena viime vuonna äänestetty ravintola vain 11 kertaa.

Viime vuonna voiton nappasi salolainen, TikTok-videoistakin tunnettu JJ’s BBQ, jonka mukaan kilpailun voitto sai ihmiset löytämään ravintolaan myös etätyöpäivinä että viikonloppuna.

“Ihmiset hoksasivat, että lounas voi olla muutakin kuin 11–12 välillä buffetista syöty makkarakastike, JJ’s BBQ:n ravintoloitsija Jari-Jukka Kallunki toteaa.

LUE MYÖS: Savustusguru paljastaa suosikkiravintolansa - nämä paikat ovat vakuuttaneet Jari-Jukka Kallunkin: "Vimosen päälle"

Kaikkien aikojen ensimmäisen Suomen Paras Lounas -tittelin vuonna 2019 nappasi Keravan Pihvitupa, kun taas vuonna 2020 voittajaksi kruunattiin kouvolalainen Mimosan Aito.

Aitous on se joka puree somessa

Sen lisäksi, että Suomen Paras Lounas -kilpailu kannustaa ihmisiä takaisin ravintolapalveluiden pariin, se haluaa motivoida myös ravintoloita tekemään parhaansa ja kannustamaan asiakkaitaan äänestysuurnille. Hyvän ruoan ja asiakaspalvelun lisäksi omia voittomahdollisuuksiaan voi pyrkiä lisäämään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Itsekin somevideoillaan tavalliset kotikokkaajat hurmannut Syrjänen on oppinut, että somessa aitous on se joka puree parhaiten - esittää ei kannata.

“Somemaailmassa menestyminen on melkein kaikille on mahdollista, koska sehän ei vaadi kun aikaa, ideaa ja puhelimen, joka ei maksa paljoa. Alkuinvestointi sille on siis aika pieni.”

Some-videoiden jatkamisen lisäksi Syrjäsen omissa tulevaisuuden suunnitelmissa siintää oman pizzerian avaaminen Helsinkiin. Harrastuksesta liikeideaksi poikineen pizzerian erikoisuus tulee olemaan luonnon tuliuuni.

LUE MYÖS: Tv-kokki Harri Syrjänen valitsi ravintolasuosikkinsa - tätä espoolaisgrilliä et uskonut listalla näkeväsi!

“Pizzan tekeminen voi aluksi tuntua aika yksinkertaiselta. Mutta kun standardia nostetaan, silloin tehdään kaikki itse ja ruvetaan miettimään taikinoiden kosteusprosenttia ja kehittämistä. Pizzan teossa pitää toimintatapojen olla aika nopeita”, Syrjänen kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Ravintola-alalle 1980-luvulla ponnistanut Syrjänen on nähnyt ja kokenut urallaan paljon, ja tätä tietotaitoa kokki on jakamassa myös voittajaravintolalle. Suomen Paras Lounas -kilpailun voittajalle on nimittäin luvassa muun muassa räätälöity sparraussessio Syrjäsen kanssa.

Suomen Paras Lounas -kilpailun äänestysaika on 1.9.–25.9.2022. Äänestäminen ei vaadi rekisteröitymistä. Kisa on ravintoloiden lisäksi näkyvästi esillä myös Harri Syrjäsen sosiaalisen median kanavissa ja Edenredin verkkosivustolla ja sosiaalisen median kanavissa Facebookissa ja Instagramissa.

1 kommentti

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi