Vegaaninen lippakioski Jänö aukeaa

Kansallismuseon takaa saa torstaista lähtien ainakin kahvia, irtokarkkeja ja nyhtökauraa.

Jänön takana on osuuskunta, jonka voimin lippakioskia pyöritetään.
Jänön takana on osuuskunta, jonka voimin lippakioskia pyöritetään. Kuva: Vegaaninen lippakioski -osuuskunta (CC BY 4.0)

Nyt jos joskus kannattaa olla vegaani Helsingissä. Juuri kun ähky Teurastamon Vihisfestistä alkaa helpottaa, aukeaa kaupunkiin torstaina 18. elokuuta uusi vegaaninen lippakioski Jänö.

Kansallismuseon takana pienen puistikon reunassa seisova lippakioski aukeaa pop up -versiona elo-lokakuun ajaksi, jonka jälkeen se saa remontissa ensi vuodeksi muun muassa kunnon grillikeittiön. Remontti tulee todella tarpeeseen – tällä hetkellä Jänöön saa juoksevaa vettä vain kesällä.

"Toive on avata kioski uudelleen jo talvella, mutta tarkempi aikataulu riippuu remontin etenemisestä", arvioi Jaakko Blomberg, yksi Jänöä pyörittävän Vegaaninen lippakioski -osuuskunnan perustajajäsenistä.

"Saa nähdä saadaanko valmista jo jouluksi. Olisihan se hienoa avata glögikaudella", osuuskunnan aktiivi Joonas Pekkanen visioi.

Jänö onkin todellinen yhteisöllisen kaupunkikulttuurin helmi. Lippakioskin ostamiseksi perustettu osuuskunta keräsi tarvittavan 40 000 euron rahoituksen vain kymmenessä päivässä, ja nappasi kioskin itselleen kaupungin huutokaupassa kesäkuun puolivälissä. Valmisteluja avaamiseksi on tehty hartiavoimin siitä lähtien, ja torstaista alkaen kioski toivottaa asiakkaat tervetulleiksi.

Syyskaudella Jänössä tarjoillaan sipsikaljavegaanien iloksi ainakin nyhtökauraa pitaleivällä, vegaanisia hodareita sekä vihiksiä. Saatavilla on myös gluteenittomia vaihtoehtoja ja vegaanisia irtokarkkeja aina viidestä sentistä lähtien. Vegaaniseen makuun sopivaa juotavaa ja naposteltavaa voi nauttia Jänön pienellä terassilla tai vaikkapa rennosti nurmikolla ympärille levittäytyvässä Museopuistossa.

Torstain avajaisissa on luvassa vegaaniherkkujen lisäksi ainakin musiikkia. Kioskin taakse pystytettävälle esintyymislavalle nousevat Paleface, Ulpu ja Deep Fried Shrimp Salad, joiden välissä musiikista pitää huolen DJ Antti Lippo. Avajaispäivä on myös viimeinen, jolloin osuuskunnan jäseneksi voi liittyä vielä alkuperäiseen 200€ hintaan.

Jänö on monella tapaa tekijöidensä ja asiakkaidensa tulos. Osuuskunnan jäsenistä moni on panostanut projektiin ajallaan ja osaamisellaan. Mukaan on saatu myös yrityksiä auttamaan tulevan putkiremontin kustannuksissa.

Jänön lopulliset aukioloajat ja tarjottavat muokkautuvat seuraavina viikkoina kysynnän mukaan. Haaveena on, että Jänö tarjoaisi kotimaisille vegaaniruoan tuottajille arvokkaan testipaikan, missä kokeilla uusia tuotteita ja reseptejä. Kysyttyä nyhtökauraa tarjoillaan paitsi annoksissa myös mukaan pakettina.

"Miksi mennä aamuseitsemältä Prismaan jonottamaan, kun meille voi pysähtyä kahville ja napata samalla nyhtökaurapaketin mukaan", Pekkanen tuumii.

Konseptin hioutuessa peruspalvelut ovat ainakin kunnossa. Tavoite on olla auki arkisin aamusta iltaan, ja perjantaista lauantaihin aina myöhään yöhön asti. Perinteitä kunnioittaen öisin on tarjolla snägäriruokaa, ja päivisin Jänöön voi tulla vaikka kahville ja välipalalle.

Torstaista lähtien siis kahvit kouraan ja nyhtökaurat messiin Museokadulla!

Jänö, Museokatu 1.
Avajaiset to 18.8., klo 15-21.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi