Viikonlopun menovinkki: Kontulan ilmainen elektrofestivaali

Viime vuonna suurta suosiota kerännyt Kontula Electronic saapuu jälleen ostarille kolme päivän ajaksi. Mukana yli 50 musiikintarjoajaa sekä Ruoka-Kontula-rinnakkaisfestivaali.

Kuva: Kontula Electronic / Facebook

Tänä viikonloppuna elektro pauhaa Kontulan ostarilla jälleen. Kontula Electronic -festivaali debytoi viime vuonna huikealla suosiolla ja nyt bileet palaavat laajempana ja monimuotoisempana. Kolme päivää kestävä elektrojuhla levittäytyy lähiön Kontulan ostarilta sen lähialueille, kuten Mikaelinkirkkoon, Kontulan kirjastoon ja nuorten toimintakeskus Luuppiin sekä sen yhteydessä toimivaan skeittihalliin. Festivaalin kantavana ajatuksena on tuoda Kontulaan musiikkia, jota siellä on harvemmin kuultavana.

"Kontulan ostaria pidetään usein hieman epämääräisenä paikkana. Minä kuitenkin näen sen uusista tuulista kiinnostuneena, uteliaana ja moniäänisenä ympäristönä. Festivaali on otettu Kontulassa vastaan erittäin hyvin ja minusta kulttuuritekopalkinto kuuluu yhteisölliselle Kontulalle, joka toimii yhdessä tapahtumien eteen. Olen ylpeä yhteisöstämme ja myös siitä, että olen kontulalainen", sanoo Kontulalle sydämensä antanut tuottaja Pertti Ylikojola.

Kontula Electronicin vaikutus on huomioitu jo myös alueen ulkopuolella. Festivaali sai kunniamaininnan Helsingin kulttuuritekopalkinnon julkistamisen yhteydessä.

"Tavoitteena on aktivoida lähiön kulttuurikenttää, saattaa yhteen kansainvälisen tason esiintyjiä paikallisten toimijoiden kanssa yli kulttuurirajojen sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä ja lähiön vetovoimaa", Ylikojola jatkaa.

Tämän vuoden tapahtuma tarjoaa monipuolisen ja tinkimättömän kattauksen kotimaisia ja ulkomaisia elektronisen musiikin artisteja ja yhtyeitä. Pääesiintyjiä ovat Felix Kubin (DE), Lipelis (RUS), Tähtiportti (LIVE - levynjulkaisukeikka), Samuli Kemppi, Russell Haswell Laser Live, DJ Andy Maddocks [SKAM Records], Ilpo Väisänen (LIVE), LCC (ES) & Jimi Tenor, Jori Hulkkonen, Stylish Nonsense (THA) ja Sähkö All Stars.

Pääesiintyjien lisäksi kattauksesta löytyy jopa 40 muuta elektronista artistia. Musiikin ohella on muuta ohjelmaa kuten Itä-Helsingin partiolaisten järjestänä Escape Room ja lapsille tarkoitettu disco. Juhlassa vierailevat suosittu kirjailija Katja Kettu ja irakilaistaiteilija Muhaned Durubi sekä monet muut.

Myöhäisiltaa vietetään Aapeli Bar ja Hani Pub&Bar ravintoloissa, jonka ohjelmat ovat maksullisia. Pääsyliput ja koko ohjelma löytyy tapahtuman sivuilta.

Kontulassa järjestetään samaan aikaan myös Ruoka-Kontula-rinnakkaisfestivaali, jossa alueen ravintoloitsijat esittelevät herkkujaan. Kontulan ostarille on viime vuoden aikana avautunut monia uusia ravintoloita.

Lue myös: Kontulan pubikulttuuri antoi tilaa uusille ruokatoimijoille.

Kontula Electronic perjantaista sunnuntaihin 21.-23. huhtikuuta, paikkana Kontulan ostari ja sen lähialueet.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi