Kontulan pubikulttuuri antoi tilaa uusille ruokatoimijoille

Levottomana paikkana tunnettu ostari sai pirteämmän lookin alueelle avautuneiden yrityksien myötä.

Se tunne, kun näet pitkästä aikaa vanhan tutun ja hän näyttää hyvältä, tiedättehän? Onko hän tehnyt tukalleen jotain? Kenties käynyt kuntosalilla? Samankaltaisen tunteen toi monessa mielessä tapahtumarikas, mutta rakastettu Kontulan ostoskeskus. Kontulan maine kirii monesti sen edelle ja luo pahimmillaan mielikuvan, jossa lähes heti metrosta ulos astuessa joutuu keskelle luotisadetta. Näin ei kuitenkaan ole – ei lähellekään.

Alue näyttää tekevän muutosta ja sen kupeeseen on kaavailtu uusia tuulia: ostarin laidalle, metron läntiselle puolelle on suunniteltu Keinulaudan Suurkortteli, joka toteutuessaan toisi alueelle satoja uusia asukkaita. Asukasmäärän nousu mahdollistaisi lisää potentiaalista asiakasvirtaa ostarilla toimiville yrityksille. Rakennustöiden myötä Kontula saisi myös oman torninsa, 16-kerroksisen kerrostalon.

Kontulaa on haluttu niin sanotusti putsata jo pitkään. Vuonna 2014 kaupunginjohtaja Jussi Pajunen oli alueen "pubittautumista" vastaan ja ehdotti, että ostarin pubit suljettaisiin, jotta lähialueella asuvat saisivat rauhallisemman ympäristön. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Sen sijaan alueelle avautui tämän vuoden aikana monta uutta ruokapaikkaa. Onko ostarin uusi yritystoiminta tosiaan syrjäyttämässä alueen pubikulttuuria? Siltä vaikuttaa.

Tänä päivänä Kontulasta löytyy monipuolisesti puitteet moneen ruokahaluun. Alueella on pizzerioiden lisäksi muun muassa kiinalainen ravintola ja Subway, sekä vuodesta 1968 asti toiminut Helmi Grilli. Ja tietysti myös ostarin tuoreimmat tulokkaat.

Hiiligrilli Ravintola Tikke

Hiiligrilliravintola Tikke avautui Sirpan Mansner -kampaamon tilalle noin kolme kuukautta sitten. Tikke on irakilaista ruokaa tarjoileva ravintola, josta saa lihavarrasaterioita kymmenen euron hintaan. Etninen ruokapaikka kiehtoo niin suomalaisia kuin maahanmuuttajataustaisia. Kontulan ostari on Tiken perustajille jo ennestään tuttu: samat yrittäjät omistavat myös kulman takana jo pidemmän aikaa toimineen halal-lihakaupan.

"Tarjoamme sitä, mitä ei kovin monessa paikassa saa. Valikoimaamme kuuluu niin lampaan liha kuin maksa, sekä kuusi erilaista salaattia", kertoo Sadir Hadi ravintolasta.

Kuva: Jessica Sorola

Kuva: Jessica Sorola

Shisha Grill

Mikään ravintolabisnes ei välty kilpailijoilta. Viime toukokuussa avautunut Shisha Grill on arabialaista grilliruokaa tarjoileva ravintola, jonka sisälle rakennetussa tupakointihuoneessa on mahdollista nauttia vesipiippua jälkiruuaksi. Ateria kaikkineen lisukkeineen maksaa kymmenen euroa. Tyyliltään ruokailualue oli erittäin pelkistetty, mutta keittiöstä kantautuva herkullinen ruuantuoksu toi rutkasti pisteitä kotiin. Paikan päällikkö Mohamed Hussein pitää Kontulaa potentiaalisena paikkana kaikesta "puheesta" huolimatta.

"Kontula on paikkana hieman levoton, mutta sopii bisnekselle. Avasimme keväällä ja jäämme katsomaan kuinka ravintolamme pärjää talvella", Hussein sanoo.

Kuva: Jessica Sorola

Kuva: Jessica Sorola

Ravintola Nuur

Samassa sarjassa kahden edellisen kanssa painii McDonald'sin vanhoissa tiloissa toimiva persialainen Ravintola Nuur. Tyylikkään näköinen ravintola on Tarek Shawafin ja poikansa Ahmed Tarek Shawafin ansiokasta yhteistyötä. Ravintolan Facebook-sivuilla asiakkaat kehuvat muun muassa paikan falafeleja, kardemummakahvia sekä ystävällistä palvelua.

Kuva: Jessica Sorola

Smoothie Coffee House

Ostarin tuoreimpana tulokkaana on  Smoothie Cafe. Vasta kaksi viikkoa sitten avattu kotoisa ja sympaattisen, mutta moderni kahvila on juuri sitä, mitä ostarille on kaivattukin. Kahvilan valikoimasta saa smoothieita, leipiä, pullia ja sieltä löytyy myös jäätelöbaari.

"Kahvila muutti Kontulaan hiljattain, koska sen vuokrasopimus Pasilassa päättyi. Tähän mennessä on mennyt mukavasti ja toiminta tässä sijainnissa on vasta niin sanotusti käynnistymässä", kertoo kahvilatyöntekijä Kia Lappalainen.

Kuva: Jessica Sorola

Kuva: Jessica Sorola

1 kommentti

IsoStobeKiitos

30.9.2016 16:40

Ei ole eka lehti,jossa samantapainen juttu samantapaisella otsikolla...
Helposti saa sen kuvan,että pubit luyöneet pillit pussiin kebabien ja falafelien tieltä,mutta ei pubit porskuttaa niin kuin ennenkin,poistujina esim. mäkki,kampaamo etc

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi