Klassinen tarina: painat duunissa niska limassa, vedät viimeisen viikon ylitöitä ja päätät, että “ensi viikolla lepään”.
Sitten loma alkaa ja pam, heräät flunssassa.
Ei, kohtalo ei vihaa sinua. Kehosi vain tekee sen, mitä mielesi ei ehtinyt: pysähtyy.
Stressi pitää pystyssä – kunnes ei enää pidä
Lääkärit kutsuvat tätä stressin jälkeiseksi romahdukseksi.
Kun olet jatkuvasti kierroksilla, kehosi on täynnä stressihormoneja kuten kortisolia ja adrenaliinia. Ne pitävät sinut hereillä, tehokkaana ja väliaikaisesti terveenä.
Mutta kun vihdoin hellität, kehosi saa viestin: nyt on hyvä hetki sairastaa. Ja se tekee juuri sen.
Sama ilmiö tekee joulusta tautikauden
Jouluun edetessä olemme jo viikkoja eläneet valmiustilassa: työpaikan deadlineja, ruuhkia, lahjalistoja, sosiaalisia velvoitteita.
Kortisolitasot huitelevat pilvissä, uni on mitä sattuu ja ravinto lähinnä piparia ja kahvia. Ei siis ihme, että kun lopulta pysähdymme, keho ei juhli vaan kaatuu.
Keho ei erota stressiä ja uhkaa
Kehon kannalta stressi on aina uhka. Oli kyse sitten ärsyttävästä Teams-palaverista tai henkisesti kuormittavasta perhejoulusta, keho reagoi samaan tapaan kuin kivikautinen ihminen karhua kohdatessaan: taistele, pakene tai sairastu myöhemmin.
Pitkittyneenä tämä tila vie immuunipuolustukselta terän ja yhtäkkiä kylmä toimistopöytä tai serkun lapsen yskä riittää kaatamaan sinut sängynpohjalle.
Miten sen voisi estää?
Ehkä tärkeintä on lopettaa ajatus, että lepo on palkinto vasta suorituksen jälkeen.
Keho ei toimi aikataululla eikä se ymmärrä “vielä tämä viikko ja sitten huilaan” -logiikkaa.
Jos et pysähdy itse, se pysäyttää sinut. Nuku, liiku ja hengitä ennen kuin olet loppu.
Lähde: SELF
