Lähetä yksityisviesti

Harpocrates

Perustiedot

Sukupuoli
Mies

Taustatiedot

Harrastukset
100 erilaista.

Tarina

---------------------------------------------------------------------------------

Kehun itseäni nyt ihan häpeämättä:

Teen hyvää ruokaa. Bravuureitani ovat paella, gazpacho ja sushi. Pidän etnisistä ruuista ja eksoottisista raaka-aineista.

Olen siisti ja kämppänikin on melkein siisti. Olen kylläkin sitä mieltä, että elämä on liian lyhyt vietettäväksi astioita tiskaten ja sänkyä pedaten. Toisaalta elämää ei myöskään viitsisi viettää sottaisessa kämpässä. Tuollaisiin juttuihin täytyy kehittää rutiinit, että niistä pääsee mahdollisimman vähällä vaivalla.

En ole mitenkään päihteisiin taipuvainen. En polta tupakkaa ja alkoholia käytän vain seurassa. En juo edes kahvia, paitsi jos sitä jossain tarjotaan. Minulla on tavoitteet pidemmällä, kuin tämän hetken hyvässä olossa.

En ole rikollinen enkä väkivaltainen. Minulla on pitkä pinna, muttei ääretön. Yleensä en pyri porukassa pomottamaan muita, mutta jos homma ei muuten lähde liikkeelle, otan sen roolin.

Olen järjestänyt työasiani aika hyvin. Saan epätavallisen paljon vapaa-aikaa omille jutuille, mutta silti saan lähes normaalin palkan. Minuun luotetaan työpaikallani. Vastaan käytännössä yksin osastoni toiminnasta ja toisten osastojen toiminta riippuu siitä, että hoidan hommani.

Osaan espanjan kielestä alkeet, ja hiukan enemmänkin. Englantia osaan paremmin kuin useimmat englantilaiset. Kirjoitan ajatukseni paperille selkeästi. Älykkyystesteissä saan sellaisia tuloksia, että Tatu Vanhaselta menee pullat väärään kurkkuun.

Suvaitsen erilaisia ihmisiä. Minun puolesta Suomeen saisi tulla lisää ulkomaalaisia, ja voisin joskus itsekin asua ulkomailla. Kaikkia ilmiöitä en suvaitse, koska joskus suvaitsevaisuus ilmiötä kohtaan on välinpitämättömyyttä sen uhreja kohtaan.

Minulla on poikamaisia hyödyttömiä taitoja: Osaan heiluttaa korviani ja sekoittaa korttipakan yhdellä kädellä!

Minulla ei ole koskaan ollut mitään suurempia terveysongelmia. Kaikki isovanhempani ovat eläneet noin yhdeksänkymppisiksi, olen siis pitkäikäistä ja tervettä sukua. Juoksen monta kertaa viikossa.

En ole taipuvainen hurahtamaan uskontoihin tai muihinkaan aivopesujuttuihin. En ajattele asioita rituaalien kautta, vaan suoraan asioina. Myönnän myös, että en tiedä kaikesta kaikkea.

Kaiken kaikkiaan olen siis varsin hieno mies. Minuun kannattaa tutustua, koska parempia ei juuri ole tarjolla. Joku 22-32 -vuotias sivistynyt ja rakastava nainen saa minusta uskollisen kumppanin.

Olis mulla yks vielä: itsetunnossa ei ole mitään vikaa.