Lähetä yksityisviesti

WilleWau

Perustiedot

Sukupuoli
Mies
Ikä
59 v

Taustatiedot

Harrastukset
Hauskat: Silmä-ja hedelmäpelit Vakavat: Nk. maan tapa ja sen muuttaminen

Tarina

Tässä muutamia omia pitkäkestoisia agendojani.

Hyvinvointivaltiossa valtio, organisaatiot, rakennukset ja päättäjät lähipiireineen voivat aina hyvin.

Kansalaisten tilanne on sitten jo ihan toinen asia.

Toki paljon hyvääkin Suomesta löytyy, mutta ihmisen elinkaariajattelun mukaiset logistiikaputket pitää saada myös tosielämässä toimimaan.

Uskon, että jos asiamme ovat Suomessa mahdollisimman hyvin, niin meillä kansankuntana riittää muillekin kansakunnille jaettavaksi asti ympäristöystävällisiä ja aseettomia paukkuja; hyvin monenlaisille elämänalueille.

* * * * * * *

"Blogit eli verkkopäiväkirjat syntyivät vuosituhannen vaihteessa, ja ne löivät itsensä läpi vuoden 2004 paikkeilla.

Tuolloin teknolähetyssaarnaajat povasivat blogeista haastajaa perinteiselle journalismille: sinnikkäät kansalaisjournalistit voisivat paljastaa ruohonjuuritasolla kaiken sen, mistä Yleisradion, STT:n ja Helsingin Sanomien kaltaiset valtamediat vaikenevat.

Neljä vuotta myöhemmin näyttää siltä, että blogien lupaus ei täyttynytkään."

LÄHDE: HS - Kulttuuri - 16.3.2008 - Esa Mäkinen - Suomen blogeista tulikin viihdesivustoja.

* * * * * * *

Noinhan sitä saattaisi luulla, jos uskoo tiedonvälityksessä vain HS:n välittämään tilannetietouteen.

Onpahan ainakin monessa paikkaa yritetty muutakin kuin viihdettä, jota sinällään on hyvin tehtynä mielestäni ihan mukavaa lukea.

Alla olevan avoimen linkin kautta saat kattauksen Suomen vallankäytön ytimiin: http://ajankuva.blogspot.fi/

Mielenkiintoista on nyt seurata, että tarttuvatko legendaarisen Oikeusturvan VOLF-työryhmän esille kaivamiin aiheisiin seuraavaksi kansainväliset uutisvälineet vai kotimaiset?

Muuten. Kenelle jää käteen tämänkertaisen finanssikriisin (sis. EU:n finanssikusetuksen eli rehnponzi-huijauksen) Svarte-Björn?