Meillä oli aina sellainen hippi ja Hitler-meininki. Minä huusin kuin hinaaja, Kari ei sanonut mitään”, Leena, 36, kertoo.
Hänellä on neljä lasta, joista kaksi ex-miehen Karin ja kaksi nykyisen miehen Jukan kanssa.
”Karin näkemyksen mukaan lapsia ei saa komentaa lainkaan. Minun näkökulmastani tämä on täysin käsittämätöntä. Mielestäni vanhemman tärkeimpiä tehtäviä on olla se tiiliseinä, johon lapsi saa turvallisesti hakata päätään. Jos vanhemmista ei ole mitään vastusta, pää iskeytyy siinä kehityskulussa lopulta poliisin pamppuun, jos kukaan ei ole sitä ennen sanonut EI”, Leena sanoo.
Leena ja Kari keskustelivat asiasta useaan otteeseen. Tai ”keskustelivat”.
”Sanoin Karille miten mielestäni pitäisi toimia ja miksi. Hän sanoi ”joo”, ja sitten jatkettiin taas samalla tavalla kuin ennenkin.”
Pappi ja perheenäiti, Rakasta lasta-suojele lapsuutta-kirjan kirjoittaja Marianne Heikkilä sanoo, että vanhempien erilaisuus ei sinänsä ole lapsille haitaksi. Isä ja äiti voivat toteuttaa vanhemmuuttaan erilaisin tavoin, ja jakaa kasvatusvastuuta kummankin luonteelle sopivimmalla tavalla. Sääntöjen on kuitenkin oltava yhdenmukaisia kummallakin vanhemmalla.
”Lapsi joka ei saa johdonmukaista ja yhdessä sovittua kasvatusta, hätääntyy, pelkää ja elää turvattomuuden keskellä. Hän oppii käyttämään tilannetta omien tarkoitusperiensä ja tarpeidensa välineenä sekä pelaamaan heikkojen ja erimielisten vanhempien kustannuksella”, Heikkilä varoittaa.
Tärkeimmät asiat, joista lapsen kohdalla olisi sovittava – mieluiten jo ennen hänen syntymäänsä! – ovat Heikkilän mukaan uskonto, asenteet ja arvomaailma.
”Nämä ovat niin perustavaa laatua olevia, lapsen elämää ja tulevaisuutta määrääviä tekijöitä, ettei niiden merkitystä voi riittävästi korostaa. Jos toinen vanhempi ei halua esimerkiksi mitään arvokasvatusta, seuraa tästä myöhemmin isoja konflikteja, joissa lapsi saattaa joutua välikädeksi.”
Leena koki pärjäävänsä epätasapainoisen roolijaon kanssa.
”Ei se ollut suhteessamme mikään kynnyskysymys, mutta eron jälkeen huomasin kuinka raskasta perheen vääpelinä toimiminen oli ollut. Jouduin aina käskyttämään isän siinä kuin lapsetkin, jos en halunnut alkaa omista riennoistani tullessa putsata kaakaota sohvatyynyjen välistä.”
Eron jälkeenkin kasvatusperiaatteiden erilaisuus on jatkuvasti esillä, koska lapset tapaavat Karia säännöllisesti.
”Kun he tulevat isältään takaisin, kestää aina kolmisen päivää ennen kuin nukkumaan mennään patistelematta ennen puolta yötä ja ruuat syödään käskemättä pöydän ääressä”, Leena kertoo.
Heikkilän mielestä on vain luonnollista, että eri kodeissa on toisistaan poikkeavat säännöt.
”Uusperheissä harjoitellaan erilaisten kotien pelisäännöillä pelaamista, johon lapsi sopeutuu, mikäli hänelle kerrotaan selkeästi, miksi meillä tehdään toisin kuin esimerkiksi isällä. Olisi tietysti toivottavaa, etteivät elämäntavat ja -rytmit muuttuisi kovasti vanhempien eron vuoksi. Suurissa elämänkysymyksissä yhtenäinen linja kannattaa muodostaa, vaikka kompromissien kautta.”
Leenan mielestä ikävintä nykytilanteessa on, että hän kokee olevansa se tylsä ja ikävä tyyppi, jonka osana on arkinen määräily ja motkotus.
”Lasten näkökulmasta näyttää varmasti siltä, että isän luona on aina hauskaa, yhtä särkänniemeä koko elämä, ja äiti on se tylsä tyyppi joka aina huutaa eikä lupaa mitään kivaa.”
Vanhempi lapsista, esimurrosikäinen tytär, on jo alkanut väläytellä riidellessä ”muutan isän luo”-korttia.
”Sille en mitään tietysti voi, jos hän todella päättäisi niin tehdä. Haluan vain uskoa siihen, että hän jonain päivänä huomaisi, etten komentele siksi, että nautin siitä, vaan siksi, ettei elämässä ylipäätäänkään voi tehdä aina mitä haluaa.”
Uuden miehensä Jukan kanssa Leena komentaa lapsiaan yhtenä rintamana, mutta vaikeuksia on tuottanut samassa taloudessa asuvan anopin aktiivinen puuttuminen kasvatusasioihin.
”Nuorimmaisen uhmaikä kesti kaksi vuotta, koska anoppi kumosi kaikki minun sanomiseni. Jos sanoin, ettei välipalaa saa ennen ruokaa, anoppi otti möksöttävän lapsen omalle puolelleen ja antoi karkkia ja keksiä.”
Lopulta tilanne kärjistyi siten, että Leena osti anopille oman jääkaapin ja sanoi pärjäävänsä lasten kanssa ilman anopin apua.
”Jukan ja lasten suhteet ovat mielestäni tulleet tiiviimmiksi, kun hän ei vieritä omaa lastenhoitovastuutaan äitinsä harteille. Itse stressaan huomattavasti vähemmän, kun määräyksiäni ei koko ajan mitätöidä. Ja uskon, että lastenkin elämä on helpompaa, kun säännöt ovat samanlaisia joka päivä”, Leena sanoo.
Lukijoilta
”Minusta on tärkeää, että mies on samaa mieltä kanssani tärkeimmistä lapsenkasvatusperiaatteista. Mietin asiaa jo ennen kuin hankin lapsia, puolisoa valittaessa. Olen keskustellut nykyisen kumppanini kanssa, miten lapset kasvatamme ja olemme tärkeimmissä asioissa samoilla linjoilla, mm. kouluasioissa ja kurinpidollisissa asioissa.”
Nainen, 33
”En voisi ikinä tehdä lapsia miehen kanssa, jota pitäisin lepsuna kasvattajana. Kaikessa ei voi antaa periksi. Lapsella pitää olla tietty järjestys ja kuri. Julmuutta en hyväksy, mutta lapsia pitää voida käskeä, joskus tiukastikin. Onneksi nykyisellä miehelläni on jo lapsi ja pidän häntä hyvänä, oikeudenmukaisena, mutta kuitenkin tiukkana kasvattajana.”
Nainen, 30
”Kuri on tärkeää. Vapaata kasvatusta en salli. Olen keskustellut asiasta vaimoni kanssa. Vaimoni ei ole yhtä tiukka kuin minä, mutta uskon että tositilanteen tullen pysymme yhteisrintamassa. ”
Mies, 26
”Emme keskustelleet lasten kasvatusperiaatteista ennen lasten hankkimista, mutta olemme olleet lähes yksimielisiä kasvatusasioissa. Pidän siitä, että vaimoni on hyvin kärsivällinen lasten kanssa, mutta ei missään nimessä lepsu.”
Mies, 37
”Emme ole riidelleet vaimoni kanssa lastenkasvatuksesta. Emme keskustelleet kasvatuksesta, ennen lasten hankkimista. Kun ihmiset tulevat toimeen keskenään, he usein ovat samaa mieltä myös kasvatusasioissa. Ne tulevat luonnostaan.”
Mies, 42
”Mieheni on paljon parempi pitämään kuria kuin minä. Hän haukkuu minua usein siitä, että annan lapsille liian helposti periksi. Haluaisin olla kovempi, mutta en osaa. Mieheni mukaan lapset hämmentyvät siitä, että minä aina annan periksi sellaisissakin asioissa, jotka isä on jo kieltänyt. Se voi olla totta. Olemme riidelleet useasti aiheesta.”
Nainen, 37
Kysymys: Isä sallii, äiti kieltää?
”Vanhempien ei tulisi suostua ja päästää tilannetta koskaan siihen, että syntyy arvokonflikti päätöksissä. Mikäli toinen vanhempi antaa periksi, aikuinen siirtää lapselle liian suuren vastuun itsenäistymisestä ja päätöksistä. Näin lapsi oppii, ettei mikään kuitenkaan päde sataprosenttisesti, aina voi yrittää vinkua, niin vanhemmat väsyvät. Tästä on paljon hallaa myöhemmälle murrosiän kehitykselle. Kasvatuksen vaikein tehtävä on toisto ja jämäkkyys päätöksissä ja johdonmukaisuudessa.”
Marianne Heikkilä, pappi, kasvatuskirjailija ja äiti.
