Tiina, 33, tapasi ravintolassa – jossa hän oli ilman papereita – itseään 12 vuotta vanhemman miehen. Kohtaaminen johti yhden yön keikkaan ja siitä jonkinlaiseen suhteeseen.
Tiinan ajatuksissa seksi tarkoitti samaa kuin rakastaminen. Rakastaminen tarkoitti samaa kuin suhde, suhde tarkoitti samaa kuin hääkellot.
“Minulla oli hyvin viattomia kuvitelmia siitä mitä seurustelu on. Luulin ihan tosissani, että koska mies haluaa seksiä kanssani, hän on minuun tulenpalavasti rakastunut.”
Suhde oli olemassa kuitenkin vain Tiinan mielikuvituksessa. Mies soitteli Tiinalle, kun halusi seksiä, Tiina kipitti asunnolle myös muun läheisyyden toivossa.
“Kerroin miehelle kaiken elämästäni ja ajatuksistani, etenkin jos hän tarjosi minulle vähän kaljaa. Kerran kiikutin hänen luokseen päiväkirjani, koska halusin hänen ’tietävän minusta kaiken’.”
Seuraavana päivänä myös miehen kaverit tiesivät Tiinasta kaiken.
“En koskaan unohda tilannetta. Olin jo täyttänyt 18. Soitin miehelle ja pyysin häntä läheiseen baariin seuraksi. Hän tuli pian aika juovuksissa ison äijäköörin kanssa, josta melkein heti yksi alkoi todella ilkeällä tavalla vihjailla, että on lukenut päiväkirjani. Muutkin naureskelivat minulle, “oma” mieheni mukaan lukien. Lähdin baarista henkeäni haukkoen, oli aivan kuin joku olisi kumauttanut nyrkillä vatsaan.”
Pian päiväkirjaepisodin jälkeen mies näki Tiinan hyppytunnilla kaupungin keskustassa ja pyysi kyytiin.
“Menimme hänen asuntoonsa, jossa hän johdatti tilanteen seksiin. Ei siinä olisi ollut mitään kovin pahaa, mutta kun hän alkoi kiihottua, hän nousi seisomaan ja virtsasi päälleni. Se tuntui nöyryyttävältä ja häpeälliseltä, vaikka en ollut tehnyt aloitetta.”
Tiina lähti asunnosta lamaantuneena. Hän kovetti itsensä miehiä kohtaan vuosiksi.
“Lähdin ajatuksesta, että kukaan ei enää loukkaa minua tai laita minua tilanteeseen, jossa minulla ei ole tilanne totaalisen kontrollissa. Päiväkirjaepisodi teki minusta kivikasvon. En edes punastu koskaan, koska harjoittelin hallitsemaan tunteeni niin hyvin, ettei kukaan nauraisi minulle. Luulen, että myöhemmin kokemani syömishäiriökin liittyi tähän.”
Tiinan myöhemmästä seksielämästä edellisen suhteen loppukohtaus teki vuosiksi suorittamista.
“En voinut nauttia, koska tunsin häpeää ja syyllisyyttä sängyssä ja pelkäsin, että jotain noloa tapahtuisi taas.”
Häpeätutkija Ben Malinen sanoo, että häpeä on lamaannuttava kokemus, jopa aivan fyysisesti: häpeä jäykistää ruumiin, laittaa äänen tärisemään ja kädet vapisemaan. Epämiellyttävän kokemukset saattavat ajaa ihmisen sosiaaliseen eristykseen ja jatkuvaan stressiin. Häpeän sullominen mielen perälle piiloon vie valtavasti voimavaroja.
Lapset oppivat tunteiden tunnistamista vanhemmiltaan, tai niin ainakin pitäisi olla. Jos nämäkään eivät myönnä tai tunnista häpeäänsä, eivät he voi opettaa sitä lapsilleenkaan. Häpeä voi jopa siirtyä sukupolvien yli epämääräisenä pahana olona ja tai hahmottomana syyllisyydentunteena.
Koska häpeää ei tunnisteta – tai tunnusteta, se nimetäänkin usein virheellisesti alemmuudentunnoksi, loukkaantuneisuudeksi tai epätäydellisyyden tunteeksi. Tai vihaksi.
“Häpeää on niin vaikea myöntää, että mieluummin toista syytetään loukkaamisesta. Häpeää kokeva ihminen voi ylireagoida rankasti riitatilanteissa.”
Malisen mielestä häpeän salailemisen lopettaminen on avain parempaan oloon.
“Vertaisryhmiin hakeutuminen auttaa, kun valitsee ryhmän viitekehyksestä, josta häpeän aihe on. Kun asioista saa puhua tasavertaisessa seurassa ja oikeilla nimillä, olo helpottuu. Myös asioiden kirjoittaminen paperille pienentää häpeää; ihminen huomaa, ettei asia nyt olekaan kuolemanvakava.”
Tiinaa auttoi aika sekä kaksi pitkää, onnistunutta parisuhdetta.
“Kun olen vanhentunut, olen tajunnut kuvion yksinkertaisuuden: minä olin melkein lapsi, hän aikuinen mies, joka halusi helppoa seksiä. Häpeän tilalle tuli sääli sitä 17-vuotiasta kohtaan, joka niin kiihkeästi halusi vain jonkun, jota olisi voinut vähän halailla.”
Lukijoilta
“Metrossa häpeän, jos vahingossa vilkaisen jotakuta silmiin. Töissä häpeän aikaansaannoksiani, vaikka syytä ei välttämättä olisi. Jos pieraisisin poikaystäväni kuullen, tekisin itsemurhan.”
Nainen, 24
“Häpesin aikoinaan poikaystävääni älyttömästi. En suostunut näyttämään häntä kavereilleni tai vanhemmillen, sillä hän oli niin ruma. Poika oli kuitenkin mukava ja viihdyin hänen seurassaan. Sittemmin jätin hänet rumuuden vuoksi. Syyksi sanoin jotain pitkästä välimatkastamme. Häpeän episodia nykyisin.”
Nainen 19
“Lapsena häpesin kaikkea. Olen herkkä ja kurjahkoista oloista. Koti, vanhemmat, vaatteet ja irtaimisto olivat hävettäviä, jos ei minun niin muiden silmissä. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen tajusin yhdessä välähdyksessä, että olen yhtä hyvä ihminen kuin muutkin. Siitä lähti vähittäinen häpeän häviäminen. Nykyisin en häpeä oikeastaan mitään.”
Nainen, 32
“Häpeän kaikkea tekemääni koko ajan. Yhä edelleen mieleeni tulvahtavat ala-asteaikaiset nolot jutut ja kärvistelen itsekseni posket punaisina muistoille. Joka päivä vastaan jollekulle jotenkin typerästi ja valvon yöllä kömmähdystäni surkutellen. Olen vakavasti harkinnut terapiaa.”
Nainen, 27
“Tapanani on törttöillä humalassa kotibileissä, jonne olen päässyt vain kaverin kautta. Nolaan itseni ja kaverini olemalla tyrkky ja tiettyyn rajaan asti helppokin. En kuitenkaan ikinä päädy sänkyyn mikä nolottaa myös. Saatan humalapäissäni keksiä, että olen muka niin humalassa, että en edes muista mitä olen loppujen lopuksi tehnyt. Lopulta teen itsestäni niin julmetun säälittävän juntin, että edes kaverini eivät kehtaa vastaisuudessa mennä saman henkilön tuleviin kemuihin. Morkkiksesta selviän yleensä muistelemalla toisten tuplasti pahempia, mutta ikivanhoja kämmejä. En ole koskaan ollut saman tyypin bileissä kahdesti. Tiedän olevani tavan teini känniääliö.”
Nainen, 18
