Juuri kun kuvittelimme, ettei yhteisymmärryksessä lemmiskeleviä ihmisiä enää vainota heidän halujensa takia, käykin ilmi, että keskuudessamme elää pieni seksuaalinen vähemmistö, jonka jäsenet joutuvat peittämään identiteettinsä ja tapaamaan toisiaan salaisissa yksityistilaisuuksissa laitakaupungin syrjäisissä kuppiloissa. Pitäisikö meidän olla huolissamme?
1950-luvulla alettiin lehdissä ensimmäisen kerran kirjoitella hyvin toimeentulevista keskiluokkaisista pariskunnista, jotka olivat lihanhimossaan sortuneet sairaalloiseen parinvaihtoon. Silloisessa miesvaltaisessa mediassa käytettiin termiä vaimonvaihto. Amerikkalaisissa lähiöissä järjestettiin lehtitietojen mukaan kotibileitä, joissa vaimot illan päätteeksi arvottiin. Se oli inhottavaa. Selkärangattomat miehet olivat taivutelleet ja manipuloineet järkevät vaimonsa suistumaan lokaan.
Vapautuneella kuusikymmentäluvulla parinvaihto veti piiriinsä yhä uusia harrastajia. Alettiin puhua swingereistä. Lehdissä heidät luokiteltiin sairaiksi. Seitsemänkymmentäluvulla parinvaihtoharrastuksen kasvua ilmestyi varjostamaan niinkin pienen tuntuinen asia kuin herpesviruksen pelko. Ja kahdeksankymmentäluvulla parinvaihtoidea tuntui kokonaan kuihtuvan omaan mahdottomuuteensa, kun aids-kammo iski länsimaisiin seksihurjastelijoihin. Suurin osa swingereille kehittyneistä omista klubeista jouduttiin ainakin Yhdysvalloissa sulkemaan asiakaspulan takia. Kuvottavat irstailijat olivat saaneet ansaitsemansa palkan.
Yhdeksänkymmentäluvun alusta lähtien parinvaihto on kuitenkin monissa länsimaissa taas lisääntynyt. Amerikassa heille on muodostunut tavaramerkiksi nimi PlayCouples. He kutsuvat itseään myös lifestylereiksi. Euroopan puolella vanha kunnon swinger-nimi on edelleen vahvassa käytössä.
Asialla ovat kaikkialla keskiluokkaiset pariskunnat. He ovat yleensä kolmekymmentä täyttäneitä avio- tai avopareja, joilla on yhteisessä kodissa jälkikasvua. Yläikärajaa ei ole.
Me tavalliset ihmiset kykenemme elämään vuodesta toiseen seksuaalisesti onnellisina yhden ja saman kumppanin kanssa. Seksi avioliitossamme on hyvää, emmekä kaipaa muita säpisijöitä suhteeseemme.
Mutta kaikki eivät ole tällaisia onnenkantamoisia. Tilastot osoittavat, että lähes puolet parisuhteissa elävistä ihmisistä on ollut kumppanilleen uskottomia. He ovat siis myös joutuneet valehtelemaan rakkaimmalleen silmät suut täyteen tuubaa. Jostain kumman syystä tätäkin on alettu pitää hyväksyttävänä tai ainakin ymmärrettävänä toimintana.
Parinvaihtajat haluavat nimenomaan välttää pettämisen ja valehtelemisen. He ovat päättäneet valita vaikeamman tien. Puolisot lähtevät yhdessä etsimään seksuaalista vaihtelua, toisia samanlaisia pariskuntia, joiden kanssa he voisivat hetken uhkarohkeasti kisailla ja palata sen jälkeen tyytyväisinä takaisin tutun kotilieden lämpöön.
Tästä perusasetelmasta parinvaihtajat puhuvat jatkuvasti. Muuan amerikkalainen Ellie (parinvaihtajat eivät koskaan paljasta sukunimeään, koska he pelkäävät aiheellisesti vainotuksi tulemista) ilmaisee asian seuraavasti aihetta käsittelevässä kirjassa:
”Streitit ihmiset pettävät toinen toisiaan kaiken aikaa. Streitit valehtelevat. Ja kiemurtelevat. Mutta parinvaihtoon liittyvä eroottinen akti on osa meidän avioliittoamme. Se ei ole pettämistä vaan leikkiä. Flirttailua, joka tapahtuu meidän kahden puolison sekä jonkun muun välillä. Puolisoni on aina läsnä. Me emme valehtele emmekä petä.”
Ei ole niinkään hämmästyttävää, että streitit eivät halua ryhtyä parinvaihtajiksi, sillä parinvaihtaminen ei ole helppoa. Kuvitelkaamme seuraavaa ehdotusta: ”Jos minä saan niksauttaa sinun puolisoasi, niin sinä saat niksauttaa minun puolisoani.” Sen jälkeen puhuukin nyrkki.
Parinvaihtajien on hyvin hankalaa ehdottaa seksiä kenellekään. Siksi heidän on seksiseuraa saadakseen käytettävä hyväkseen median palveluksia. Heidän on laitettava parinvaihtoilmoitus alan lehteen tai, mikä on nykyisin yleistä, netissä toimivaan seksiportaaliin. Tällaisella seksialustalla parinvaihtajat voivat löytää toisensa. Yksittäiset parinvaihtajaparit pääsevät ulos kaapista.
Toisen pariskunnan löytäminen on paljon helpompaa, jos voidaan kokoontua joukolla parinvaihtajaisiin. Suuressa maailmassa parinvaihtokulttuurin tiimoille onkin kehittynyt monenlaisia toimintamuotoja. On satoja parinvaihtoklubeja, joissa järjestetään seksi-iltoja, on suuria viikonvaihteen heimotapaamisia, ja asiaa käsitellään varmaankin tuhansilla nettisaiteilla. Monet matkatoimistot järjestävät erityisiä parinvaihtajien lomamatkoja. Esimerkiksi vauraat kalifornialaiset parinvaihtajapariskunnat tekevät heille suunniteltuja pakettimatkoja Meksikon rannoilla sijaitseviin lomahotelleihin, jotka eivät pane pahakseen asiakkaittensa alastonuinteja ja yökerhossa vietettäviä alusvaateiltoja.
Poliisit ovat vuosien saatossa tehneet lukemattomia tehoiskuja parinvaihtajien klubeihin niin Amerikassa kuin vanhalla mantereella. Kaikesta huolimatta klubeja on yhä enemmän, ja niissä pidetyissä illanvietoissa harrastetaan seksiä myös paikan päällä. Silloin parinvaihdon ja orgioiden raja hämärtyy.
Parinvaihdoissa on eritasoisia asianharrastajia. Aiheesta kirjoittanut amerikkalainen Terry Gould on kiteyttänyt vaihtoehtoja seuraavasti:
”Tietty prosentti tulee juhliin pelkästään ilmaisemaan tavanomaisia voyeuristisia ja ekshibitionistisia fantasioita, jotka luontevasti kuuluvat eroottiseen esilläoloon. Eräät osallistuvat toimintaan nimeltään ’soft swinging’, joka sallii vain alastomuuden, hieronnan ja lievää seksuaalista koskettamista. Toiset vetävät rajan siihen, että he harrastavat seksiä toisen pariskunnan kanssa vain vieretysten ilman parinvaihtoa. ’Open swingers’ -henkilöt harrastavat parinvaihtoa ja pariskunnat ovat samassa huoneessa. ’Closed swingers’ -henkilöt vaihtavat paria ja vetäytyvät eri huoneisiin kokemaan rakastelemisen nautintoja. Hurjana klubiyönä on mahdollista myös nähdä kahden tai kolmenkin naisen lesboketjuja.”
Parinvaihtoon liittyvistä sairausriskeistä on kirjoitettu paljon. Parinvaihtajilta toki unohtuu kondomin käyttö aivan yhtä usein kuin sinkuiltakin. Kaikissa tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että parinvaihtokulttuurissa aids ei ole levinnyt juuri lainkaan. Parinvaihtajilta puuttuvat oheisriskit. He ovat keskiluokkaisia terveyshysteerikkoja, jotka juoksevat lääkäriin pienimmänkin vaivan takia. Vaikka lesboilu hyväksytään, miesten välinen homoerotiikka on jyrkästi tabu. Huumeiden käyttöä ei sallita. Ja kun eräs amerikkalainen parinvaihtajanainen muutama vuosi sitten todettiin hiv-positiiviseksi, myös miesten ja naisten välinen ”kreikkalainen” seksi eli anaaliyhdyntä julistettiin pannaan. Tämä yksityiskohta saattaa olla toisin Välimeren rannoilla.
Siirtyminen Suomeen on paitsi maantieteellinen seikkailu myös eräänlainen aikamatka. Parinvaihtajat ovat Suomessa nyt suunnilleen siinä tilanteessa, jossa homoseksuaalit kärvistelivät parikymmentä vuotta sitten. Täysin klosetissa.
Viime vuoden toukokuussa otettiin Suomessa ensimmäinen pieni askel parinvaihtajien elämän helpottamiseksi, kun seksi.netin portaalissa toimiva Widowmaker alkoi järjestää parinvaihtajille yksityisbileitä helsinkiläisissä ravintoloissa noin kerran kuussa. Asiasta kiinnostuneiden tulee rekisteröityä Finswingers-palvelun käyttäjiksi.
Parinvaihtajilla ei Suomessa ole omaa vakituista klubitilaa, eikä Suomessa tietenkään saa harrastaa heteroseksiä ravintolassa. Niinpä palvelun tilaajan kännykkään tipahtaa kerran kuussa tieto bileiden sijaintipaikasta ja ajasta. Kännykän viestiä näyttämällä parinvaihtaja pääsee sisään ravintolaan, jossa voi ainoastaan tutustua toisiin ihmisiin. Tekemiset on tehtävä muualla.
En ole itse koskaan harrastanut parinvaihtoa, mutta olen liittynyt palveluun saadakseni tietää enemmän. Ja sitten oli torstai, kun kännykkäni piippasi. Salamyhkäisessä viestissä muistutettiin, että ”FS-myyntikoulutus” on ensi lauantaina. FS tarkoittaa Finswingersejä. ”FS-myyntikoulutus” on siis koodisana parinvaihtoiltamille. Lauantaina kännykkäni piippaa jälleen. Silloin minulle kerrotaan missä ravintolassa ”FS-myyntikoulutus” sinä iltana on.
Tuottaja Jukka Siitonen suostuu summittaisesti vihjaamaan parinvaihtoiltojen sijaintipaikoista. ”Näitähän ei ajeta mihinkään Hesari Clubille, vaan ne ovat yleensä jotain laitakaupungin hiljaisempia kuppiloita.” Minun huuleni ovat luonnollisesti sinetöidyt. Olisi suuri karhunpalvelus parinvaihtajille, jos heidän salakapakoittensa nimet tuotaisiin julki.
Jukka Siitonen sekä parinvaihtoiltojen vakituinen klubiemäntä Marianne väittävät, että uteliaita palveluun rekisteröityneitä on noin 2200. Mariannen mukaan parinvaihtajien illoissa käy keskimäärin 50–60 pariskuntaa.
Miten siellä menee, Marianne?
”Onhan se parempaan suuntaan mennyt. On muodostunut oma vakiokävijäporukkansa. Ja sitten on uusia pariskuntia mukana.”
Monet alkavat siis jo tuntea monien naamoja?
”Kyllä, ja minä tunnen joka ikisen ketä siellä käy. Muistan jo nimetkin osittain ulkoa.”
Mitä siitä seuraa, kun monet ovat jo paneskelleet monien kanta-asiakkaiden kanssa?
”Tämä on sellainen asia, että kun lähdetään pariskuntana etsimään seuraa, niiden, joita etsitään, pitäisi miellyttää kumpaakin etsijää. Eli ei siellä niin hirveästi keskenään ole nämä vakioihmiset paneskelleet. Parin löytämisessä voi loppujen lopuksi olla vähän hommaa. Sen eteen voi joutua tekemään vähän töitäkin.”
Kun Suomessa ei sallita liveseksibailujen järjestämistä, joissa puolialastomat heterot makaisivat toistensa käsivarsilla vierekkäin asetetuilla divaaneilla muinaisen Rooman rappeutuneeseen tyyliin, parinvaihdon eteen joutuu tosiaankin tekemään töitä.
”Me tarjoamme paikan, jossa samanhenkiset ihmiset voivat tutustua toisiinsa. Mitä sitten tapahtuu kun he sieltä lähtevät, niin varmasti tapahtuu ihan kaikenlaista, ja tiedänkin että tapahtuu. Meillä paikan päällä yritetään pysyä hyvän maun ja säädyllisyyden rajoissa, tyylikkäästi.”
Millainen ulkonäkötaso teillä on?
”Olen kuullut, että Jenkeissä vain ulkonäöllä pääsee sisälle, vanhaan Studio 54 -tyyliin. Meillä ei ole halua alkaa karsia ihmisiä ulkonäön perusteella. Meillä on tärkeintä ihmisten halu päästä mukaan tähän toimintaan. Me haluamme tarjota tällaisen palvelun kaikille siitä kiinnostuneille ihmisille.”
Ai että vaikka miten onnettoman näköinen pariskunta ilmestyisi ovelle, sinä päästät heidät sisään, kunhan ovat siististi pukeutuneita?
”Kyllä, sama haluhan heilläkin on.”
Onko tässäkin kuviossa omat luuserinsa, jotka eivät koskaan löydä ketään?
”Varmasti on. Joka ryhmästä löytyy omat luuserinsa.”
Tämä on tismalleen asian ikävä puoli. Illoissa ei ole ikärajaa eikä ulkonäkövaatimuksia, niin kuin ei suuressakaan maailmassa, mutta kun paikan päällä ei saa harrastaa seksiä, niin vähemmän halutuille ei jää edes sitä lohtua, että saisivat katsoa muiden seksuaalista ilottelua. He joutuvat lähtemään kotiin vain paha mieli matkatoverinaan.
Suomalaisissa parinvaihtajailloissa ei myöskään uskalleta tehdä mitään niin rajua kuin järjestää strippaus- tai muita kaupallisia seksiesityksiä, seksimessujen tyyliin. Muistakaamme, että nämä ihmiset ovat todella huolissaan paljastumisestaan. Tanssimiseen sentään tarjoutuu tilaisuus, ja Marianne kertoo, että hän yrittää puuhata parinvaihtajille pieniä iltaleikkejä.
Voitko mainita, Marianne, jonkin esimerkin näistä leikeistä?
”Ihan tällaisia seurapelejä, ketjua vaatekappaleista ja vaihdetaan vaatteita.”
Mitä vaatekappaleita vaihdetaan? Puseroita ja housuja?
”Kyllä. Se on ihan mielenkiintoista, kun yrittää tunkea pieniä vaatekappaleita vähän isomman ihmisen päälle. Siitä on monet naurut saatu. Sitten on sellainen, että kuka pystyy tekemään pisimmän jonon omista vaatteista. Kun siihen pistetään kaikki vaatteet, niin kyllä siitä aika pitkä jono tulee.”
Että siellä ollaan jo nakuna?
”Miltei.”
Marianne uskoo, että parinvaihtoiltojen kautta, ja ehkä muitakin teitä kulkien, asiasta kiinnostuneet ihmiset tutustuvat toisiinsa, ja villejäkin seksibileitä järjestetään yksityisesti.
”Ei välttämättä kotona; silloin pitää olla iso omakotitalo ja lapset hoidossa. Hotelleissa olen kuullut, että on ollut pienimuotoisempaa toimintaa. Olen kuullut, että siellä meno on pikkasen villimpää. On saunaosastoa ja tällaista varattuna. Se tapahtuu sviiteissä. Viidestä kymmeneen pariskuntaa voi olla läsnä.”
Se on jo vähän orgiatyyppistä?
”Se on vähän sellaista. Joku yksityinen henkilö on pääjärjestäjänä.”
Maailmalla on vakiintunut käsitys, että naiset ovat keskeisessä roolissa parinvaihtokulttuurissa. Miehet ehkä ensin houkuttelevat vaimot kokeilemaan, mutta sen jälkeen vaimot ottavat ohjakset käsiinsä. Avioliiton karaisemat naiset, nuo kuningatarmehiläiset, nauttivat seksi-illoissa saamastaan flirttailevasta huomiosta.
Onko Suomessa tapahtunut asennemuutosta sillä tavalla, Marianne, että naiset olisivat tulleet innostuneemmin mukaan parinvaihtoon?
”Ei minun mielestäni suurta muutosta ole tapahtunut. Edelleen suomalaisille tällaiset asiat ovat tosi vaikeita.”
Oletko sinä, Marianne, klubiemäntänä nähnyt, että parinvaihto olisi johtanut heikkoihin fiiliksiin ja mustasukkaisuuteen?
”En juurikaan. Siitä on voinut tulla riitaa, kun toinen osapuoli on liian humalassa. Mustasukkaisuusriitoja en ole nähnyt, koska nämä pariskunnat eivät ole mustasukkaisia.”
Mutta mistä sen tietää etukäteen, kun ei vielä ole kokeillut, että herääkö mustasukkaisuus kuitenkin myöhemmin?
”Yleensä kun pariskunnat uutena tulevat tänne ja jos heillä on sellaisia epäilyksiä, niin he eivät silloin kovin pitkään viihdykään. Nämä pariskunnat häviävät sieltä hyvin nopeasti eivätkä tule koskaan enää takaisin.”
Vaarana on rakastuminen
Elina Haavio-Mannilan ja Osmo Kontulan kymmenen vuotta sitten tekemässä seksitutkimuksessa ilmeni, että parinvaihtoa oli joskus elämänsä aikana harrastanut 2,4 % suomalaisista miehistä ja 1,1 % naisista. Eniten parinvaihtokokemuksia oli keski-ikäisillä.
Parinvaihtoon kertoi mielellään haluavansa osallistua nykyisen tai tulevan kumppaninsa kanssa 5 % miehistä ja 2 % naisista. Halukkuutta on siis enemmän kuin käytäntöä.
Professori Elina Haavio-Mannila ei henkilökohtaisesti tunne suomalaisia parinvaihtoa harrastaneita, mutta amerikkalaisia pariskuntia kylläkin. Minkälaista päänsisäistä myllerrystä parinvaihtoon osallistuminen näyttää aiheuttavan?
”Ne, jotka ryhtyvät parinvaihtoon, uskovat, että siitä ei aiheudu mustasukkaisuutta, kun se on vain monipuolisempien kokemusten hankkimista ja tavallaan teknistä niin, että rakastumisia ei tapahdu. Sitten tulee mustasukkaisuutta, jos toinen rakastuukin toiseen.”
Onko parinvaihto nähtävä parempana vaihtoehtona kuin kumppanin pettäminen?
”Luulen, että sitä pidetään tasa-arvoisempana. Mutta kun siinä on neljä, niin kaikki eivät välttämättä olisi valinneet juuri sitä henkilöä. Amerikkalaisilta olen kuullut, että toisella parilla saattaa mennä hyvin ja toisella ei. Se on se ongelma, kun on niin monta ihmistä mukana. Esimerkiksi nainen tykkää hirveästi siitä toisesta miehestä, mutta mies ei niin tykkääkään siitä toisesta naisesta.”
”Sen tähden tilanne tehdään niin avoimeksi, että se on vain seksiä seksin vuoksi. Mutta tietysti tekniikatkin ovat eri ihmisillä vähän eri tasoisia”, Haavio-Mannila toteaa.
Lukijat kertovat
”Etsimme kaiketi vaihtelua elämäämme. Silloin tällöin etsimme toista paria seuraksi, ja kokemuksemme ovat olleet mukavia. Suhteen pitää olla kunnossa, eikä pidä ajatella, että ryhmäseksi olisi yhtä helppoa kuin pornoleffoissa. Että petiin vaan ja pum-pum.”
Tiina, 23
”Olen nainen, joka seurustelee naisen kanssa jo viidettä vuotta. Jossain vaiheessa kaipasin vaihtelua ja aloin tapailla toista naista salaa. Tämä kesti noin vuoden, jonka jälkeen hänestä tuli myös yhteinen ystävämme. Pian huomasimme seurustelevamme kaikki kolme keskenämme. Tätä kesti puoli vuotta.”
Pipsa, 27
”Olemme harrastaneet avovaimoni kanssa parinvaihtoa kerran hotellissa. Kuvasimme tapahtuman videolle. Tapaus sai alkunsa, kun kiinnostava pari vastasi ilmoitukseemme. Jonkin ajan kuluttua sovimme tapaamisen. Ensin olimme omien kumppaneidemme kanssa, ja sitten rakastelin toisen parin vaimon kanssa. Avovaimoni piti myös rakastella toisen miehen kanssa, mutta se ei enää onnistunut.”
Vaihtopari, 32
”Mielestäni parinvaihto on todella oksettavaa ja se on PETTÄMISTÄ! Jättäisin kundifrendini heti, jos se edes kehtaisi kysyä. Saman tienhän sitä voisi mennä panemaan vaikka naapurin Villeä.”
Päivänsäde, 18
