Blogi

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2007.

Nyyttikestit  1

Tyhjin käsin täältä lähdetään,
se tiedetään,
siksi moni lähtee
kädet nyrkissä
Mutta tiedätkö sinä
mihin hukkasit sen
mikä sinulla oli kädessäsi
tänne tullessasi?
Sillä tyhjin käsin ei yhdenkään
tarvitse tänne tulla,
jokainen tuo viiniä ja leipää, nyytin
jotakin yhdessä nautittavaa
pienissä käsissään
mukanaan...

Hyvä syy pitää viikonlopulla nyyttärit!
"Perusaineet hankittu"

Mutta nyt lähetään treeneihin, jess



Pitkä valmistautumimen Mt Blancin valloittamiseksi  1

Päätös on tehty ja suunittelun jyvät sikiämässä.
Retkeen on aikaa vielä kahdeksan kuukautta.
Matkan odottaminen on kuin naisen raskaus, odotusta, valmentautumista, suunnittelua ja pientä jännitystä.

Tänään tiedustelin lentoja Geneveen ja hintahaarukka on suuri, 350-1.000 euroon. Se on kuitenkin vain pieni osa kokonaisuudesta. Onneksi pystymme kaikki kolme miestä sovittamaan lähtöajankohtaamme.

Kiipeily/vuoristo-oppaiden ja kantajien on oltava parasta luokkaa, siinä ei sovi tinkiä, sillä se on paras "vakuutus" retken onnistumiseksi.

Majoitukset on varattava todella ajoissa, sillä vuoristomajat ovat pieniä, eikä niitä ole montaakaan alemmilla vuoristoleireillä.

Muonitus on luku sinänsä, sillä mitään turhaa ei pysty mukanaan kantamaan. Energiatarve on laskettava tarkkaan etukäteen.

Varusteet on entuudestaan melkein kaikki kunnossa.
Olen päättänyt hankkia uuden kiipeilypuvun, joka on todella ohut, kevyt ja kestävä. Uudet materiaalit ovat huippu luokkaa. Puvulla löytyy onneksi muutakin käyttöä, kun se sattuu olemaan niin sika kallis.

Kiipeilyretki pitää hyvän motivaation kuntoiluun.
Tällä hetkellä haen kestävyyttä ja pitkäjaksoisia suorituksia.
Suunnittelen osallistumista Finlandia hiihtoon helmikuun lopulla yhtenä välietappina treeneilleni.

Mt Blanc jäätikköä pitkin elokuussa. Emme päässeet ihan huipulle asti tällä kertaa.   2menehtyi edellämme.
Mt Blanc jäätikköä pitkin elokuussa. Emme päässeet ihan huipulle asti tällä kertaa. 2menehtyi edellämme.


Ystävän vala  1

Kun olet surullinen,
juotan sinut humalaan
ja autan juonittelussa
sitä ihmispoloa vastaan,
joka aiheuttaa sinulle huolia.
Kun sairastut pysyn kaukana sinusta,
ethän halua tartuttaa minua.
Kun lennät pyllyllesi, en huolestu,
koska tuon kokoinen perse vaimentaa iskut hyvin.
Tämä on minun ystävyysvalani.
Olen sinun ystäväsi,
samalla lailla kuin housuun kuseminen talvella:
kaikki sen näkevät,
mutta vain sinä tunnet lämmön!