Blogi

Tuntuu lämpimälle saada postia ja meilejä maailmalta.
Ystäväni asuu Mexikosta ja hän kertoi erilaisesta joulustaan. Tapasin hänet viimeksi 4 vuotta sitten Malesiassa.
Tyttäreni on 9 viikkoa Aasiassa ja hänen kanssaan juuri keskustelin puhelimessa.
Siskoni asuu Australiassa ja hän viestittää yleensä vasta aattona, vietin myös yhden joulun hänen luonaan ja sieltä jatkoin Hawajille uutta vuotta vastaanottamaan.
Espanjassa asuu useampia tuttujani talvikauden.
Arfikasta sain exoottisen kirjeen ja toivonkin pääseväni jo keväällä paikan päälle.
Moni tutuista on myös lähtenyt "pakoon" joulua Suomesta.
Itse olen viettänyt kymmenkunta joulua eri puolilla maailmaa, mutta nyt nautin perinteikkäästä Suomen joulusta.

Elävä tuli edessäni.
Arki takana,
juuri saunoneena.
Ei kiirettä minnekkään.
Helpottunut olo,
levollinen olo.

Taidan kaivaa hyvän kirjan esille,
musiikkia ja
nauttia...nauttia...nauttia...

ps löysin juuri levyn Fazerin sinistä, hmm

Ajattelin pienen peräkärryllisen takkapuita riittävän jouluksi, mutta toisin kävi.
Mennessäni ystäväni luokse hakemaan puita, minua odotti suurin mahdollinen kannellinen peräkärry, mitä autollani saa vetää.
Metsästyskaverini johdatti minut latoon, jossa oli hirvittävä puukasa, valmiiksi hakattuja ja kuivattuja klapeja. Hän tokaisi minulle, että muistappa laittaa peräkärry sitte ihan täyteen, ettei lopu puut.
Tein pari tuntia duunia ja vein puut onnellisena kotiini. Purin lastin pihalle ja lähdin palauttamaan kärryn. Kun pääsin ystäväni luo, hän nosti traktorin haarukoilla tukkilavan peräkärrylle. Lavassa oli nailonverkon sisässä motti kauniita koivuklapeja. Hän käski minun viedä vielä ne kotiini. Olin niin hämmentynyt, etten osannut muuta kuin kiittää.
Minulla on uskomattomia ystäviä, olen todella kiitollinen heistä.

Peräkärryn koukku paikalleen auton taakse ja takkapuita hakemaan.
Mikä onkaan sen mukavampaa aattoiltana, kuin polttaa tulta avotakassa.

Kaikki puhuvat joulusta, mutta tunnetko sen perinteet?

http://www.yle.fi/tv2/?p=testaa_itsesi&visanro=235

Anna aina parastasi, älä koskaan
masennu, älä koskaan ole pikkumainen;
muista aina, että toiset voivat vihata
sinua.  Vihamiehesi eivät sinua voita,
ellet sinä vihaa heitä. Vihaamalla
tuhoat itse itsesi.

En tiennyt YLE:llä olevan runoraatiohjelmaa
ja päätin kurkkia webistä. Johan löytyi erilaisia runoja:

http://www.yle.fi/runoraati/index.php/runot/

Monen puhtaan liekin vuosien tuhka peittää.
Mut jostain takaa aikojen menneitten
yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen
sädekimpun lämpimän, himmenemättömän heittää.
Kuva kaikkein kaunein mieleeni heijastuu:
tupa hohtavan puhdas ja koreiltu joulupuu,
takan äärellä äiti valkoista puuroa keittää.

On ehointa yllä, on saunasta palattu juuri.
Pian käydään poikki sen kaivatun kynnyksen,
Jota kohti on kuljettu päiviä laskien.
Jo on käsillä korkea hetki, tuokio suuri,
Kun kuusen kynttilät liekkeihin leimahtaa.
On tuvassa lämmintä, kirkasta, juhlaisaa
ja ikkunan takana tähdet ja hankien muuri.

Miten hartaana pirtissä juhlavirren kajaa
Sävel valtava: ”Enkeli taivaan lausui näin…”
Ja kuuntele, kuuntele, vaari kohollapäin
Nyt lukee: ”…Koska he eivät saaneet majaa,
He menivät talliin härkien, lammasten luo…”
Miten liikuttuukaan lapsen sydäntä tuo:
Härät, lampaatkin rakasti hyvää Vapahtajaa.

Siks navetan, tallinkin asujat kunniaks joulun
tänä iltana leipää, herkkua suurta, saa.
Mut huomio – pukki jo ovella kolkuttaa,
Lapinmaasta se tullut on, takaa Tornion, Oulun.
Miten kummasti toiveet salaiset pukki ties!
Hymyhuulien onneensa vaipuu pikkumies
Ja nukkuu vihdoin, vapaana pakosta koulun.

Oi lapsuuden joulu, sulla ei määrää ajan,
On hetkiisi mahtunut autuas ikuisuus:
Valo yössä, enkelilaulun ihanuus,
Satu tosi ja riemukas, syntymä Vapahtajan,
Ja lahjat ja herkut ja loiste silmien,
Hyvä tahto ja havinta taivaisten siipien –
Miten kaiken ympäri piirtäisin arjen rajan?

Oi lapsuuden joulu, vielä sun juhlaas salaa
Käyn takaisin elämän sumean, mutkaisen tien.
Miten sokaissut kirkkaan lapsensilmäni lien,
Sinun kynttiläs lempeät vielä sen kalvossa palaa.
Koen vieläkin riemusi ylitseläikkyvän
Ja ihmettä katselen puhtaan syntymän,
Teen rinnassa rauhalle, rakkaudelle alaa.

Niin taas, kun illaksi painuu jouluaatto
Ja juhlaa soittavat kellot temppelin,
Sadun taikapiirissä siivin havisevin
Tule luokseni, muistojen kalleimpien saatto!
Ja te tupaan käykää, rakkaat vainajat,
Te joulun katoamattoman haltijat,
Tule äiti, lietesi luo, tule penkilles, taatto.

By Kaarlo Sarkia

Hiljaisuuden viljelyn hyvä puoli on siinä, että hiljaisuuden kokemusten kautta ihminen voi oppia kuuntelemaan itseään, saada takaisin herkkyyttään, tuntea olevansa osa kokonaisuutta ja tajuta elämän oikeat mittasuhteet. Kun ihminen löytää kadotetun minänsä, hän löytää myös yhteenkuuluvuuden toisiin, oman paikkansa ja tehtävänsä. Tällä ilmauksellahan on vanhastaan kuvattu hyvää ja tasapainoista elämää.

Hiljaisuuden viljelystä puhutaan usein tavalla, joka korostaa hiljaisuutta eheyttävänä ja korjaavana luonnetta. Hiljaisuuden anti jää kuitenkin puolinaiseksi, jos se ymmärretään pelkästään uupuneiden elvyttämiseksi tai sitä pidetään tunnelmointina kynttilän valossa.

Sähköisen viestinnän valtaisa kehittyminen on tuonut mukanaan vaatimuksen olla jatkuvasti kaikkien tavoitettavissa. On tainnut unohtua, että ihminen voi olla läsnä toisille ihmisille vain, jos hän on läsnä myös itselleen. Sähköposti ja kännykkä ovat hyödyllisiä välineitä, mutta ne tulisi nähdä palvelijoina, ei isäntinä.

Hiljaisuuden viljely on myös oikeanlaista hitautta. Hiljaisuuden ihminen on se, joka ei anna lounaansa jäähtyä puhelimen pirinän tähden. Hän uskaltaa luottaa, että se jolla on asiaa, soittaa kyllä uudestaan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ihminen voisi olla tehokas. Nautin jokaisesta elämäni hetkestä ja kuten usein lausahdan, "toiminta on taikasana", tunnen eläväni täysillä tätä päivää.

Minut kasvatettiin vaistoamaan,
mitä minulta odotettiin
ja olemaan odotusten mukainen.
Meni kauan ennen kuin opin
olemaan arvioimatta itseäni
jonkun toisen silmin.

-Sally Field