Blogi

Elämä on itsestään selvyyksiä.

Olen hiljaisuuden keskellä. Talvi on niin uskomattoman hiljaista aikaa. On sisällä hiljaista ja kun menee ulos, on valkeata ja hiljaista. Syvä rauha elää koko ajan ympärillä. Joku ulos erehtynyt koirankusettaja kulkee masentuneen näköisenä läheisessä lumipenkassa.

Ohoh, ihan pieniä lintuja hyppii puiden oksilla. Tunnistan kyllä linnut niiden surkeasta hiljaisesta vinkityksestä, mutta koska useimille cityn lukijoille niiden nimet eivät sano mitään, niin turhaa niitä on tässä lausua tekstinä.

Mutta minä pidän talven hiljaisuudesta. Ei ole kuumaa kuten kesällä. Ei sula, kun vaatteissa, joten voi kerrostautua paksuilla vermeillä, jotka lämmittävät ihoa mukavasti.

Ja äänet kulkevat samalla tavalla kuin kesällä tyyninä päivinä, paitsi että melua ei ole, kun kaikki muut ovat seinien sisällä pakkasta paossa.

Miksi ihmiset ette pidä talvesta, kun on niin monta syytä, miksi se on paras vuoden aika?

Taas käyty yksinkertainen keskustelu, joka tuo mieleeni ulkomailla asutut vuodet.
Hei.
Moi.
Mitä kuuluu.
Ihan hyvää.
Entä sulle.
Ihan hyvää.
Hienoa.

Ja siinä se.
Oliko tuo keskustelu. Aamuisin kävellessäni erästä hiekkatietä kaukana täällä jokunen aika sitten, melkein kaikki vastaan tulevat ihmiset, joita en tuntenut, osasivat tämän keskustelun. Siinä hetken sitten heitettiin näitä sanoja tuntemattomien kesken ja maailma oli sitten mukava paikka. Nykyään Suomalaiset harrastavat tätä samaa leikkiä netissä, jota muut ovat harrastaneet jo kauan aikaa ihan livemaailmassa.
Olisiko tämä syy siihen, miksi nämä messengerit ja chati ovat niin suosittuja? Voi harrastaa sitä, mitä muut harrastavat joka päivä ja joka usein tuntuu, niin kamalan teenäiseltä.
Olkaa suomalaiset Suomalaisia. Minusta teidän pitää olla jöröjä tyyppejä, jotka eivät osaa näitä alkeellisia smaltalkin alkeita, eli juttelua jossa ei ole mitään mieltä ihan vaan koska sellainen kuuluu tapoihin.

Aina kaiken pitää maksaa itsensä takaisin. Se tuntuu olevan nykyajan motto. Mutta kuinka moni välittää tästä motosta ja mitä siitä on hyötyä kulutusyhteiskunnassa? Meille hoetaan, että osta ja osta ja heitä vanha pois ja osta uutta. Kuinka mon tavara siinä rytäkässä tulee paljon kalliimaksi, koska käyttö on kuin kertakäyttölautasilla. Kerran katsotaan ja roskiksiin.
No lämmitysjärjestelmät, ne varmasti tuovat rahaa takaisin aina.
Suurin osa talojen järjestelmistä vaatii lopulta oikeasti ihan kamalasti huoltoa. Lisäksi hinnat nousevat. Ja ihan yllättäviä kuluja riittää.
Eivät ne oikeasti koskaan itseään takaisin maksa. Uskokaa pois.

Mikä maksaisi itsensä takaisin? Nainen? Vaimo joka saa palkkaa ja voi näin sitten korvata miehelle seurusteluaikana naiseen kulutetut suunattomat summat rahaa.
Onko sellaisia naisia olemassakaan?
Anteeksi ette esineellistin juuri kauniimman sukupuolen.

Pieni aurinkokenno, joka lataa akkuja. Ja maksaa jonkun euron. Sähkön hinta on seitsämän senttiä (nyt) kilowattitunti. Akkuihin ei todellakaan mene edes kilowattitunnin osia. Maksaaako koskaan takaisin itsensä, ennen kuin menee rikki?

Onko mitään väliä maksaako tuote itseään koskaan takaisin. Tyytyväisyyden tunnehan siinä tärkeintä on. Ja jokatapauksessa ne rahat olisivat menneet hukkaan. Elämme vain kerran ja eikös tuhlaaminen ole hauskaa. Unohtakaa koko takaisin maksun periaate.

Aamulla on hiljaista.
Hiljaisuus on täynnä rauhaa.
On vaikeata kuvitellakaan, että jossain pauhaisi radio, televisio tai jokin muu mökälaite.
Olla vain paikoillaan ja kuunnella, kun takassa loimottaa tuli.
Puut ovat vähän kosteita ja paukkuvat kuin ilotulitusraketit.

Uusi päivän koi koittaa pian.
Cityn sivu on täynnä kuvia. Erilaisten ihmisten, joilla kaikilla on jotain toiveita ja unelmia. Useimmat heistä nukkuvat vielä. Nuo kasvot, joita vilahtelee ruudussa, kuorsaavat tai korisevat; hymisevät tai ovat vain äänettä. Niin monia kohtaloita, jotka pelkistyvät ajatukseen: he ovat kuitenkin niin samanlaisia.

Kaikilla meillä on samanlaiset tarpeet, toiveet ja unelmat. Olemme lopulta melkein kuin yhtä olentoa, niin nuo cityn kasvot kuin ne niin monet kasvot jossain tuolla muualla. Niin paljon ja kuitenkin jos vertaa siihen, mitä on tuolla maan ympärillä - niin olemattoman vähän.

Lopetan sanojen kirjoittamisen ja annan hiljaisuuden palata takaisin huoneeseen. Sormeni eivät enää naputa näppäimiä.

Olin otettu Sofi Oksasen puhuttua pohjoismaista kirjallisuuspalkintoa vastaanottaessaan puheensa suomeksi. Kerrankin joku toi esiin sen tosiseikan, että kukaan muu pohjoismaissa ei opiskele Suomea, mutta suomalaiset jostain kumman syystä opiskelevat ruotsia?

Sama vanha taistelu, joka alkoi jo 1917 suomen itsenäistyä. Jo silloin oli tämä sama ongelma oli ajankohtainen. Mutta kysynpä vaan, miksi Suomessa ollaan kaksikielisiä, mutta naapurimaat eivät edes mieti kyseistä asiaa? Syy ei voi olla, että olisipa mukavaa pitää ruotsalaista kulttuuria yllä. Syy on jokin ihan toinen. Kysymys on vallasta. Ainoastaan valtatekijät voivat vaikuttaa tuollaisiin päätöksiin.

Mielipiteeni on, että koska suomessa pitää ymmärtää suomea ja ruotsia, niin muissa pohjoismaissa pitää ymmärtää suomea. Eli mikä olisikaan hienompaa kuin yleislinjauksena kaikki politiikot lopettaisivat ulkomailla vieraan kielen puhumisen ja isäntämaa voisi näyttää taitonsa joko ymmärtämällä suomen kieltä tai olemalla ymmärtämättä sitä.

Se olisi kansallisylpeyttä kielestä. SIllä Suomen kieli on jotain mikä yhdistää meidät kaikki. Se on meidän ylpeytemme.

Jotenkin blogit ovat usein tylsiä. Minusta on naivia, kun joku kuvaa heikosti tapahtumia blogissaan joltain päivältä melkein luettelomaisesti. Luen samaan kategoriaan tarinat, jossa kerrotaan miten se kahvipannu käynistyi ja sen jälkeen tein sitä sun tätä, kuin tylsää tylsemmät luettelot siitä miten riisuuntui vessassa ja sitten yllätti puolialastomana poikakaverinsa ja sitten harrastettiin seksiä.

Mitä ihmen eroa noissa kahdessa tarinassa on? Kummatkin on samanlaista luettelointia.

Ja sitten voisi itseironisesti miettiä, mitä mieltä tästä vuodatuksesta on, jota tähän kirjoitan. Samanlaista tavaraa on netti täynnä.

Tullaankin siihen tosiseikkaan, että koska hyvin harva osaa olla tosi taitava kynästään, niin netti on täynnä keskinkertaisuutta, halua yrittää ollaa jotain siinä pystymättä. No hyvä että ainakin on yrittänyt. Se on positiivista jollakin tavalla.

Mietinkin että pitäisiköhän tähän blogiin alkaa kirjoittamaan oikeita tarinoita, niin olisi jotain piristystä tähän blogimaailmaan.

Tänään oli ulkona kymmenen astetta pakkasta. Mutta minulla oli sellainen tunne kuin olisi ollut kesä. En tiedä miksi.

Ehkä pakkaseen ensin kirpaisun jälkeen tottuu - se on kuin vesi, johon sukeltaminen ensin on jäätävää, mutta myöhemmin tilanne on ok. Ja olen muutenkin enemmän jotenkin talvi-ihminen. Kesät ovat liian kuumia aikoja nykyään ja tekemistä on niin paljon enemmän. On hauskempaa voida keskittyä asioihin, kuten talvella on mahdollista.