Osallistuin Kööpenhaminan ilmastokokoukseen yhtenä Suomen valtuuskunnan virallisena edustajana. Lähdin matkaan suurin odotuksin, tarkoitus oli olla mukana tekemässä historiaa. Nyt oli saatava aikaan kattava ja globaali, sitova ilmastosopimus.
Kokous sinänsä oli vaikuttava. Kymmeniä mielenkiintoisia asiantuntijaseminaareja, maailman johtajia ja mielenkiintoisia keskusteluja. Al Gore morjensti lounasseuruettamme ja istuntosalissa istuin vähän aikaa Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn vieressä. Sarkozy piti muuten yhden kokouksen parhaista puheista. Koin monia hienoja hetkiä.
Mutta tulokset ratkaisevat, ja ne jäivät vaisuiksi. Köpiksen kokous oli pettymys, vaikka yritystä olikin. Ei se Suomesta tai edes Euroopan unionista ollut kiinni.
Mutta kun pitäisi saada mukaan yhteisiin rajoituksiin ja sitoumuksiin jokseenkin kaikki maailman valtiot, niin vaikeaahan se on. Yhdysvallat olisi voinut laittaa peliin enemmän. Jotkut kehitysmaat olisivat voineet olla joustavampia. Köpiksessä oli kuitenkin näytön paikka. Koska tulee seuraava tilaisuus?
Ei sieltä nyt ihan tyhjin käsin toki tultu. Päästiin eteenpäin kehitysmaiden ilmastotoimien tukemisessa ja kansainvälisissä valvontajärjestelmissä, esimerkiksi. Nyt odotetaan eri tahojen vapaaehtoisia toimia. Mutta tärkein, sitovat yhteiset tavoitteet jäivät sopimatta. Maailma jäi pelastamatta.
No, työ jatkuu. Katseet kääntyvät nyt Meksikoon, jossa järjestetään seuraava suuri ilmastokokous, vuoden kuluttua. Siihen asti neuvotellaan pienemmissä piireissä. Ongelma vain on se, että ilmaston tuhoaminen jatkuu, viikot ja kuukaudet kuluvat. Kauanko meillä on varaa jatkaa näin?