Blogi

Junankäyttäjien hermoja on koeteltu tänä talvena poikkeuksellisen paljon. Junankäyttö iloineen ja murheineen on tuttua itsellenikin. Harrastan ns. liittymäpysäköintiä, eli menen usein autolla kotoa asemalle ja siitä hyppy junaan ja kohti Helsinkiä. Järvenpään, Keravan, Haarajoen ja Nuppulinnan asemien pysäköintipaikat (joita on liian vähän..) ja asemat ovat tulleet tutuiksi.

En ole ainoa junamatkustaja, jonka on ollut viime viikkoina vaikea ymmärtää junien myöhästelyjä. Erityisen vaikeaa sitä on hyväksyä, kun kipakassa pakkaskelissä ja sivutuulessa katselee kiskojen suuntaan, että jokohan se sieltä jo tulisi. Eikä sitä itsekään mielellään töistä tai sovituista palavereista myöhästyisi.

Onko täysin mahdotonta virittää VR:n kalustoa sellaiseen iskuun, että se toimii myös talvella? Ei tämä ole ensimmäinen, eikä viimeinenkään talvikeli Suomessa. On onnetonta, jos lumentulo tai pakkanen hyydyttää junamme niin usein, kuin nykyisin tapahtuu, varsinkin pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä.

Voin kuvitella, että moni konduktööri on saanut kuulla asiakkaiden vihaista palautetta. Väärää puuta ei kuitenkaan kannata haukkua, eivät myöhästelyt heistä johdu. Ongelmat ovat ennen muuta kalustossa ja rataverkossa.

Uusissa kalustohankinnoissa on otettava huomioon se, että talvet eivät ole Suomesta ainakaan vielä kokonaan loppuneet. Junien on toimittava talvellakin. Lisäksi nyt on tehtävä kaikki se, mikä on tehtävissä nykykaluston, ratojen ja vaihteiden toiminnan varmistamiseksi.

Pääradan lisäraiteiden rakentamista Keravalta pohjoiseen on syytä kiirehtiä. Alueen kansanedustajana olen pitänyt tätä asiaa jo pitkään ja sinnikkäästi esillä. Nyt valtiokin on lämpenemässä asialle, ja asian suunnittelu on lähtenyt liikkeelle. Lisäraiteet mahdollistavat aikanaan sujuvamman liikenteen ja vuorojen lisäämisen pääradalla.

Jatkuvat lähijunien myöhästymiset aiheuttavat pääkaupunkiseudun ja kehyskuntien junankäyttäjille alituista haittaa. Jätin junaliikenteen ongelmista äskettäin myös kirjallisen eduskuntakysymyksen hallitukselle. Asiat on korjattava, ja ripeästi.

Osallistuin Kööpenhaminan ilmastokokoukseen yhtenä Suomen valtuuskunnan virallisena edustajana. Lähdin matkaan suurin odotuksin, tarkoitus oli olla mukana tekemässä historiaa. Nyt oli saatava aikaan kattava ja globaali, sitova ilmastosopimus.

Kokous sinänsä oli vaikuttava. Kymmeniä mielenkiintoisia asiantuntijaseminaareja, maailman johtajia ja mielenkiintoisia keskusteluja. Al Gore morjensti lounasseuruettamme ja istuntosalissa istuin vähän aikaa Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn vieressä. Sarkozy piti muuten yhden kokouksen parhaista puheista. Koin monia hienoja hetkiä.

Mutta tulokset ratkaisevat, ja ne jäivät vaisuiksi. Köpiksen kokous oli pettymys, vaikka yritystä olikin. Ei se Suomesta tai edes Euroopan unionista ollut kiinni.

Mutta kun pitäisi saada mukaan yhteisiin rajoituksiin ja sitoumuksiin jokseenkin kaikki maailman valtiot, niin vaikeaahan se on. Yhdysvallat olisi voinut laittaa peliin enemmän. Jotkut kehitysmaat olisivat voineet olla joustavampia. Köpiksessä oli kuitenkin näytön paikka. Koska tulee seuraava tilaisuus?

Ei sieltä nyt ihan tyhjin käsin toki tultu. Päästiin eteenpäin kehitysmaiden ilmastotoimien tukemisessa ja kansainvälisissä valvontajärjestelmissä, esimerkiksi. Nyt odotetaan eri tahojen vapaaehtoisia toimia. Mutta tärkein, sitovat yhteiset tavoitteet jäivät sopimatta. Maailma jäi pelastamatta.

No, työ jatkuu. Katseet kääntyvät nyt Meksikoon, jossa järjestetään seuraava suuri ilmastokokous, vuoden kuluttua. Siihen asti neuvotellaan pienemmissä piireissä. Ongelma vain on se, että ilmaston tuhoaminen jatkuu, viikot ja kuukaudet kuluvat. Kauanko meillä on varaa jatkaa näin?

10 vuoden päästä joka toinen uusi auto voi olla sähköauto. Vai voiko? Vielä ei sähköautoja löydy kaupan hyllyltä, eikä laajemmassa mittakaavassa vielä parin seuraavan vuoden aikanakaan. Mutta kyllä ne sieltä tulevat, olen siitä varma.

Varmuus lisääntyi sähköautomessuilla, jossa olin puhumassa ja paneelikeskustelussa viikonloppuna Helsingin messukeskuksessa. Messut olivat lajissaan ensimmäiset koko Euroopassa. Uskon, että messujen suosio tulee tulevaisuudessa huomattavasti kasvamaan. Nyt paikalla oli lähinnä alan toimijoita ja innokkaimpia asiasta kiinnostuneita.

Hybridiautojahan on jo tarjolla. Hybridit ovat yleisimmin bensamoottorin ja sähkömoottorin yhdistelmiä. Mutta puhtaat sähköautot vielä odottavat tuloaan.

Suomen kannattaisi mielestäni panostaa voimakkaasti sähköautojen tutkimukseen ja kehitykseen. Uudessakaupungissa aloitellaan Fisker Karma -sähköauton valmistusta, mm. Valmet Automotivella on oma sähköautoprojektinsa ja Varkaudessa avattiin juuri akkutehdas. Myös muuta tuotekehittelyä on huomattavat määrät. Tutustuin messuilla mm. teknologiaan, jossa auton vanhan polttomoottori vaihdetaan suoraan sähkömoottoriin akkuineen. Suomessa on osaamista ja potentiaalia, joka kannattaa hyödyntää.

Ensin pitää tosin luoda olosuhteita sille, että sähköautot voisivat yleistyä. Tämä edellyttää ainakin sähköautojen verotuksen oleellista keventämistä. Ympäristöystävällisyys pitää huomioida verotuksessa.

Sähköautot saattaisivat senkin puolesta sopia Suomeen erityisen hyvin, että meillä on jo niiden lataukseen sopiva verkosto hyvin pitkälle olemassa. Maassa on valtava määrä autojen talvilämmitykseen tehtyjä sähkötolppia, joita voi aivan hyvin käyttää jatkossa myös autojen lataukseen.

Sähköautojen kehitystyö on maailmalla juuri nyt lähdössä kovaan vauhtiin. Suomen ei kannata jäädä jälkijunaan.

Eduskunnan käsittelyyn on luultavimmin ensi talvena tulossa kysymys lisäydinvoiman rakentamisesta. Käsittelyyn on jätetty peräti kolme lupahakemusta lisäydinvoiman rakentamiseksi. Työ- ja elinkeinoministeriö parhaillaan pohtii, pitäisikö lupia myöntää. Ja jos pitäisi, niin tarkoittaisiko se yhtä, kahta vai kolmea uutta voimalaa.

Itse olen lähtenyt siitä, että parasta olisi, jos lisäydinvoimaa ei tarvittaisi. Siitä huolimatta ennen kuin lyön kantani lukkoon haluan katsoa, pystymmekö vastaamaan ilmastohaasteeseen ilman lisäydinvoimaa. Haastavaa se voi olla. Meidän on joka tapauksessa vähennettävä lähivuosina merkittävästi etenkin kivihiilen ja öljyn käyttöä. Energiateknologiaan ja energian säästöön on myös panostettava. Parhaillaan työn alla on uudet arviot Suomen energiantarpeen tulevaisuudesta.

Eikä tuo lisäydinvoiman rakentaminenkaan kovin helpolta näytä. Eurajoen Olkiluodossa parhaillaan rakenteilla oleva Suomen viides ydinreaktori on jo pari vuotta rakentamisaikataulustaan myöhässä, ja homma tökkii edelleen. Käsittääkeni rakenteilla on muuten maailman suurin reaktori, vaikka siitä ei kovin paljon ääntä ole pidettykään.

Parasta ydinvoimassa on se, että siitä ei juurikaan synny ilmastopäästöjä. Huonoin puoli on ydinjäte, joka jää ikäväksi perinnöksi tuhansiksi vuosiksi eteenpäin. Sellaista perintöä ei ainakaan kovin paljoa haluaisi jättää.

Kiitos mahtavan vilkkaasta mediamaksukeskustelusta viime blogini pohjalta. Asia on nyt viestintäministeriössä pohdittavana ministeri Suvi Lindenin johdolla. Tuota maksukortti-ideaa ehdotin jossain vaiheessa myös harkittavaksi, mutta silloin moni ärähti siitä, että kaikissa digiboxeissa ei ole korttipaikkaa ym. kritiikkiä...

Kesän hyviin uutisiin kuuluu se, että reilun kaupan tuotteiden myynti on Suomessa edelleen vahvassa kasvussa. Myynti kasvoi Suomessa viime vuonna 57 %, joka on maailman kärkituloksia. Asukasta kohti laskien suomalaiset ostivat viime vuonna reilun kaupan tuotteita keskimäärin noin 10 eurolla. Vain Sveitsissä ja Iso-Britanniassa ostettiin asukasta kohden enemmän. Tämä hyvä.

Reilun kaupan tuotteita ostamalla varmistetaan se, että edes kohtuullinen osuus tuotteen hinnasta päätyy kehitysmaiden viljelijöille ja työntekijöille. Hyötyjinä on yli miljoona kehitysmaiden pienviljelijää ja suurtilojen työntekijää. Ja määrä kasvaa reilun kaupan kasvun myötä. Myös kyläyhteisöt kokonaisuudessa pääsevät usein hyötymään, kun myös terveydenhuoltoa ja koulutusta kehitetään. Globaalin laman seurauksena reilun kaupan merkitys korostunee entisestään.

Olen toiminut tämän vuoden Suomessa Reilun kaupan lähettiläänä yhdessä Pirkko Mannolan kanssa. Tehtävään on kuulunut mm. asian puolesta puhumista erilaisissa tilaisuuksissa. Olkoon tämä blogimerkintäkin nyt pieni ripaus myös tämän tehtävän hoitamista. Myönteistä sinänsä on, että reilu kauppa puhuu hienosti itse puolestaan. Varsinkin nuorten sukupolvien tiedossa on varsin hyvin, mistä touhussa on kysymys.

Kun suomalaiset kaupatkin laajentavat valikoimaansa, itse kunkin on helppo valita reilun kaupan tuotteita. Suosituimpia tuotteita Suomessa ovat erityisesti kahvi ja banaanit, mutta myös esim. kukat ja viini lisäävät suosiotaan hyvää vauhtia. Erilaisia tuotteita on jo yhteensä jo yli tuhat. Toki harvassa marketissa koko repertuaaria on, mutta monessa on ilahduttavan paljon. Kyselemällä kauppiaalta voi myös kenties itsekin vaikuttaa valikoiman laajentumiseen.

Tavoitteen pitäisi tietenkin olla se, että kaikki kauppa olisi reilua kauppaa, mutta näin ei valitettavasti vielä ole. Alkutuottajia usein riistetään, ja edelleen maailmassa käytetään lapsityövoimaa ja käytännössä orjatyövoimaa. Eli tekemistä vielä on tälläkin saralla, ennen kuin maailma on reilu.

Otsikon vastausta ei tarvitse enää parin vuoden kuluttua pohtia, jos Yleisradion rahoitusta pohtinut työryhmä saa esityksensä läpi. Tilalle tulisi mediamaksu, joka olisi kaikkiin Suomen kotitalouksiin pakollinen maksettava.

Mediamaksun hyvä puoli on se, että se olisi nykyistä tv-lupamaksua halvempi, noin 175 euroa vuodessa. TV-lupahan on viitisen kymppiä kalliimpi. Huono puoli on se, että pienituloisilla ei ole sitäkään varaa maksaa. Epäreilulta voi tuntua sekin, että maksu pitäisi maksaa niidenkin, joilla ei televisiota edes ole.

Maksulla toki rahoitetaan muutakin kuin televisio-ohjelmat urheilusta uutisiin. Yleisradio tuottaa muutakin, kuten varsin hyvät nettisivut ja useita radiokanavia, joita useimmat meistä ainakin silloin tällöin kuuntelevat. Kyllähän Yleä tarvitaan, tai ainakin itse ajattelen niin.

Itselleni tv-lupamaksu kolahti postilaatikosta itse asiassa juuri muutama päivä sitten. Kuulun niihin säntillisiin nörtteihin, jotka jopa jo opiskeluaikanaankin maksoivat tunnollisesti maksun. Korkealtahan se on aina tuntunut kertarysäyksellä, mutta jos sen jakaa päivää kohti, niin selvästi halvemmaksihan se tulee kuin vaikkapa maksalaatikkorasia. Ja makukin on parempi.

Yleisradion rahoitus pitää jollain tapaa uudistaa pian. TV-luvasta on liian helppo pinnata, ja lupamaksajien määrä on ollut laskussa. Lisäksi televisiota on yhä helpompi seurata muilla keinoin, kuin perinteisestä töllöstä. Jotain siis tarttis tehdä.

Mediamaksu tulee syksyllä eduskunnan käsittelyyn.

Olisiko blogin lukijoilla sattumoisin evästyksiä aiheeseen...?

Viikon päästä en varmaan enää tilitä tuntoja eurovaalikentiltä. Kiittelen sitten, kävi miten kävi. Mutta kun tässä tätä maata on ristiin rastiin sahannut viime viikot kuin pieni eläin, niin jotain tekee mieli siitä sanoakin.

Olen tavannut varmaankin tuhansia ihmisiä tässä parin viime kuukauden aikana. Toisia pikaisesti, toisten kanssa vähän enemmän jutellen. Vaalitilaisuuksissa ja vaaliteltoilla käy noin keskimäärin vähän varttuneempaa väkeä. Eläkeläisiä on varmaankin suurin osa, ellei teltta nyt satu aivan kaupan edessä olemaan. Väitän, että näin on useimmilla muillakin vaaliteltoilla, myös eri värisilliä.

Ehkä eläkeläisillä on vähän enemmän aikaa pohdiskella näitä vaalien asioita, ja aikaa tulla juttelemaan ehdokkaiden kanssa. Sama ilmiö näkyy myös muissa vaaleissa, tiedän sen kokemuksesta. Tai sitten ovat vain muuten aktiivisempia.

Nuorten ja nuorten aikuisten kannalta ongelma saattaa olla seuraava: Kun poliitikkoja käyvät tapaamassa lähinnä eläkeläiset murheineen, saattaa ainakin vähän yksinkertaisemmalle poliitikolle syntyä kuva, että esimerkiksi opiskelijoiden tai lapsiperheiden murheet eivät niin suuria olekaan. Tätä kutsuisin vaalikenttien optiseksi harhaksi.

Eläkeläisillä on ongelmansa, eikä niitä pidä väheksyä. Varsinkin pienimpiä eläkkeitä pitääkin korottaa. Mutta ei pidä unohtaa nuorten, opiskelijoiden, nuorten aikuisten tai vaikkapa pienituloisten lapsiperheiden arjen murheita. Moni niistä odottaa korjaamista poliittisin päätöksin. Jotakin on aikaan saatu, mutta paljon on vielä tekemistä.

Toinen juttu sitten toki on se, että näillä asioilla ei ole kovin paljoa tekemistä eurovaalien kanssa. Mutta tärkeitä asioita silti kaikki, joten tällainen suhteellisen reipas toisen kauden rivikansanedustaja toki on kuulolla.

Kohtapa senkin tietää, jatkanko töitä eduskunnassa vai onko edessä siirto Brysseliin. Eduskuntatyössäni olen kyllä hyvin nähnyt, kuinka iso merkitys EU-päätöksenteolla nykyisin on. Ja kun poltetta on vaikuttaa asioihin, vaikkapa ilmastonmuutoksen torjumiseen, Itämeren tilan parantamiseen ja turvallisuuden edistämiseen, niin pitää toki tavoitella sellaisia tehtäviä, joissa niihin tehokkaasti vaikutetaan.

Jätän nyt pidemmät vaalipuheet kuitenkin pitämättä. Jos vaaliteemani tms kiinnostaa enemmän, tsekkaa www.anttikaikkonen.fi. Noilta sivuilta ei optisia harhoja löydy. Jaa, no, valokuvaa on ehkä joku vähän retusoinut. Mutta se on tehty vain yleisen viihtyvyyden vuoksi.

Terveisiä eurovaalikentiltä. Kun aikanaan lupauduin eurovaaliehdokkaaksi, tiesin mihin ryhdyin, ja toisaalta en sitten aivan tarkkaan kuitenkaan. Valtakunnallinen kampanja on nimittäin aivan toista kuin se, mihin olin Uudellamaalla tottunut. Nyt kilometrejä tulee mittariin aivan toisella tavalla sahatessa Suomea ristiin rastiin lentäen, junalla ja kumipyörillä. Tänään Hämeessä, huomenna Kainuussa ja Savossa, viikonloppuna Uudellamaalla ja stadissa. Ihmisissäkin on eroja eri puolilla Suomea.

Satakuntalaista pessimismiä ei kyllä voita mikään. "Tästä mitään tuu". Toisaalta siitä hieman pohjoiseen niin kyllä tulee. Etelä-Pohjanmaalla asiat ovat selkeitä, musta on mustaa ja valkoinen valkoista. Siihen välimaastoon ei paljon mahdu. Mutta ihmiset ovat rehellisiä ja yritteliäitä. Savolaisten kanssa puolestaan pitää välillä vähän miettiä, että mitäköhän keskustelukumppani tarkoitti. Usein itse ajatus löytyy useamman mutkan takaa, mutta se taitaa olla paikallinen kansanhuvi. Mutta se on joka tapauksessa rikkaus, että ihmiset ovat erilaisia. Suomen kiertäminen on hauskaa puuhaa.

Itse olen asunut lähes koko ikäni Uudellamaalla, mutta juuria on sekä idässä että lännessä, myös siellä Satakunnassa. Isoisä taasen oli Karjalan poikii, joten ripaus karjalaista vilkkautta varmaan löytyy luonteesta myös. Mitä ihmisestä tulee, riippuu varmasti osin geeneistä, osin olosuhteista ja ennen kaikkea ihmisestä itsestään. Saa sitten nähdä mitä meikäläisestä isona tulee.

Ajattelen niin, että jos tulisin valittua, niin edustaisin Euroopan parlamentissa koko Suomea, en vain kotikulmiani Etelä-Suomessa. Maastamme valitaan vain 13 meppiä, joten kyllä silloin täytyy olla koko maan asialla, pohjoista myöten.

Ne vaalit ovat muuten jo reilun parin viikon kuluttua. Ehdokkaana olo on kyllä eräänlaista rumbaa, jossa tekemistä on enemmän kuin mitenkään kukaan pystyy tekemään. Monessa paikassa pitäisi olla yhtä aikaa. Vaalien alla itselleni elimistöön tuntuu kehittyvän myös jonkin sortin adrenaliinia, jolla jaksaa painaa tukka putkella aamusta iltaan ja viikosta toiseen. Se aiheuttaa välillä myös tällaisia aikaisia aamuherätyksiä, jolloin singahtaa supervarhain aamulla sängystä ylös ja ryhtyy tekemään erilaisia rästihommia.

Tällä viikolla pidin erityisesti esillä Itämeren asiaa, joka on yksi vaaliteemoistani. Maailman saastunein merialue on keskellä Euroopan unionia ja meidän Suomemme rannoilla. Meri on monilta osin käytännössä kokonaan kuollut, ja vaurioiden korjaaminen on hidasta, osin mahdotonta. Töihin pitää kuitenkin ryhtyä. EU:lla on Välimeri-politiikkansa, mutta Itämeri-politiikka on hakusessa. Tässä asiassa pitää edetä vielä kuluvan vuoden aikana. Itämeri pitää nostaa EU:n asialistalle ja kaikkien rantavaltioiden on sitouduttava meren kunnostukseen. Erityisen hatunnoston tällä viikolla antaisin yritysjohtaja Ilkka Herlinille, joka on koonnut yrityselämän toimijoita Itämeren suojeluun mukaan. Hemmetin hieno juttu. Meri saadaan parempaan kuntoon, kun vastaavanlaista talkoohenkeä alkaa löytyä meren ympäristöön enemmänkin. Näissä talkoissa aion olla mukana.

Laittamalla sanan "seksi" otsikkoon, saa takuuvarmasti ainakin muutaman lukijan purjehtimaan sisään. Seksikkyys ei ole aivan yhtä hyvä, mutta sinnepäin kuitenkin. Niin että tervetuloa vaan. Ja minä olen turvallista seuraa, vaikka joku muuta väittäisi.

Intouduin lähtemään tästä liikkeelle, kun luin päivän Hesarista, että eurovaalit eivät juuri nuoria aikuisia nappaa, eikä paljon kyllä vanhempiakaan. EU-asiat eivät ole seksikkäitä. Who cares?

No joku porukkahan sinne Brysseliin valitaan joka tapauksessa 7. kesäkuuta. Suomesta valitaan onnea lupaavasti tasan 13 meppiä, eli Euroopan parlamentin jäsentä. Onko sillä mitään väliä, keitä ne on?

No on, sanon minä. Euroopan parlamentin valta on kasvanut ja kasvaa edelleen. Yhä enemmän arjessakin tulee näkymään se, miten järkeviä tai järjettömiä säädöksiä EU-tasolla päätetään.

Seksiä tai seksikkyyttä EU:ssa ei taida olla, mutta ei sitä ehkä tarvitakaan. Mutta tarvitaanko Euroopan unionia?

Rauhan takaaminen Euroopassa on ollut mielestäni EU:n paras saavutus. Vaikka se meille tuntuu ehkä itsestäänselvyydeltä, ei se sitä ole. Kautta vuosisatojen sapeleita on kalisteltu paitsi Keski-Euroopassa, myös täällä meidän leveyksillämme. Minä uskon ihmiseen ja ihmisen kehittymiseen ja jopa siihen, että sodat joskus loppuvat. Mutta taitaa tässä ihmisen viisastumisessa vielä aikaa mennä. Kaikin keinoin on kuitenkin siihen pyrittävä, että sotiminen ja väkivalta ongelmien ratkaisukeinona loppuvat. EU:sta on siinä hyötyä.

Globalisaatio on luonut uusia mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. Terrorismi, energian tarve, ilmastonmuutos ja kiristyvä kilpailu vaikuttavat EU:n toimintaan ja arkeemme. Ruoka-, energia- ja talouskriisi aiheuttavat haasteita kaikille maailman ihmisille. Euroopan omana haasteena on myös ikääntyminen. Mitään näistä ongelmista ei yksittäinen valtio pysty ratkomaan, mutta EU on parhaimmillaan käyttökelpoinen väline siihen. EU:n pitää toimia aktiivisesti ja vastuullisesti paitsi omalla alueellaan, myös globaalisti.

En itse ole koskaan ollut mikään EU-intoilija, mutta kyllä sitä yhteistyötä tarvitaan, ilman muuta. Eurooppalaisella yhteistyöllä on merkittävät saavutukset ja vielä enemmän tehtävää edessä. On siinä sitten seksiä tai ei.

2000 kilometriä Suomea

Poliitikkona olon yksi kurjimmista puolista on se, että vappuna ei juhlita muun kansan tavoin. Vapun aluspäivät aattoa myöten menevät puhetta tai puheita kirjoittaen. Vappupäivänä ja ehkä sitä seuraavana sitten kierretään vapputapahtumia ja pidetään puheita kuulijoille, joista osa on krapulassa ja osa humalassa. Niin kävi tänäkin vuonna. Kiersin reilut 2000 kilometria Suomea ristiin rastiin, ja sain taas yhden kuvan siitä, kuinka vappua juhlitaan.

Yleensä oma vappuni menee puheissa Helsingissä ja Hyvinkäällä, mutta tämän vuoden kierros oli sattuneesta syystä laajempi. Oulu, Savonlinna, Mikkeli ja Pori olivat suurimmat kaupungit, pienempiä kyliä siihen sitten vielä päälle.

Haalaripukuiset opiskelijat ovat hauskinta porukkaa. Jengi on hövelillä päällä ja ehdottelee ihme hommia. Joku halusi nimmarin käteen. Toivottavasti se lähti pesemällä pois. Huikkaakin tarjottiin, mutta ne nyt jäi. Eivätkä kaikki kännissä olleet, vappupäivänäkin suurin osa porukasta oli varmaan ihan suht raittiina. Sekin rouva, joka halusi tanssia Savonlinnan torilla. No, enhän minä oikein osaa. Luulin, että se oli jo tiedossa Savonlinnassakin.

Porissa kahvilatilaisuuteen punki alan mies aika vahvassa laitamyötäisessä. Oli kova kommentoimaan puhettani, aika kuuluvalla äänellä. Oli eri mieltä asioista ja sitä mieltä, että Euroopan unioni on aivan ahterista. No, voihan sen niinkin nähdä. Kaveri oli sellaisessa humalatilassa, että päättelin väittelemisen turhaksi. Neonvihreä lippis päässä kruunasi kokonaisuuden. Annoin tyypin olla.

Radiosta kuulin jossain matkan varrella, että puolueeni puheenjohtaja ja puoluesihteeri haluavat Keskustalle naisehdokkaan presidentinvaaleihin vuonna 2012. Puoluesihteeri tarjosi nimeäkin, Anneli Jäätteenmäkeä. Kyllähän minä Annelin tunnen, vanha avustajansa kun olen 2000-luvun alusta, joten eipä siinä mitään. Anneli on sisukas ja topakka nainen, olisi varmaan hyvä presidenttiehdokaskin.

Sitä silti vierastan, että tässä vaiheessa naulittaisiin ehdokkaan sukupuoli kiinni. Ei se ole todellista tasa-arvoa. Todellista tasa-arvoa on se, että valitaan paras ehdokas sukupuolesta riippumatta. Se voi aivan hyvin olla Anneli tai joku muu nainen. Mutta ei hyviä miehiäkään, kuten Olli Rehniä, ei kannattaisi heivata heti kättelyssä pois pelistä. Tässä voisi aivan hyvin laittaa jäitä hattuun, ja palata asiaan vuonna 2011. Ne presidentinvaalit ovat nimittäin vasta vuonna 2012. Siihen saakka mennään Tarjan tahtiin...

Ja on tässä vaaleja aikaisemminkin, kuten eurovaalit. Nepä ovat 7. kesäkuuta, eli aika pian. Ja ehdokkaana ollaan, ja kampanjakin lähtee kohta liikkeelle. Kokemuksesta tiedän, että vaalikampanjassa tulee kyllä kaikkea kummallista vastaan. Ja jotenkin tässä on sellainen fiilis, että tästä tulee heti alkuun aika kivinen viikko... mutta katsotaan...