Mäkisen ja Kallion matkassa

Eräänä päivänä tein kirjalöydön työpaikan roskakorista. Mukaan tarttui muun muassa Antti Tuurin Vuodenajat maaseutukaupungissa. Olin ennakkoluuloinen löydöistäni, mutta päätin silti olla reilu ja kahlata kirjoista ainakin muutaman sivun läpi. Myöhemmin iltapäivällä istuin hiljaisessa bussissa, siellä oli vain muutama ihminen lisäkseni, ja ihailin puiden läpi siivilöityvää auringonpaistetta. Kaivoin laukustani pienen valkoisen pokkarin, se oli hieman kuluneen oloinen ja kahvi oli värjännyt osan sivuista. Tunnustelin kahvin aiheuttamia ryppyisiä sivuja. Kanteen oli isketty kaksi jo aikaa sitten keski-iän ohittanutta miestä, lukivat sanomalehteä ja joivat, toinen teetä ja toinen olutta. Pidin kirjan ulkonäöstä ja siitä miltä se tuntui, kun sitä piteli kädessä. Täytyy myöntää etten ole koskaan vielä lukenut yhtään Antti Tuurin kirjaa, joten en tiennyt mitä odottaa, toisaalta on hyvä olla ilman odotuksia ja ennakkuluuloja. Käänsin ohuen kannen niin, että pystyin lukemaan ensimmäistä sivua, mutta kuitenkin ajatellen kirjan kuntoa. Bussissa oli mukava tunnelma, lähes hiljaista, lukuunottamatta pientä puheensorinaa, mutta sekin tuntui vain tilanteeseen sopivalta. Aloitin lukemisen. Käänsin luettuja sivuja, yksi toisensa jälkeen, ja pian huomasinkin olevani koukuttunut kyseiseen kirjaan. Kirja syötti minua nopealla tahdilla ja minä söin ahnaasti kaiken tarjotun. Se sai minut hetkittäin haaveilemaan siitä, että matkustaisin ympäri Suomea ilman rajoitteita ja tiukkoja aikatauluja. Pystyin kuvittelemaan itseni istumaan pohjoiseen menevässä junassa, ihaillen maisemia ja odottaen sitä jotain. Hätkähdin, ja huomasin bussin olevan pian päätepysäkillään Tikkurilassa. Laitoin kirjan vastentahtoani takaisin laukkuun ja nousin ulos bussista. Odotin Martinlaakson ohi ajavaa bussia numero 55 ja kipusin sisään. Etsin itselleni istumapaikan ja kaivoin innokkaana kirjan esiin ja paneuduin sen maailmaan. Tässä bussissa oli jo enemmän ihmisiä kuin aiemmassa, mutta se ei minun lukemistani haitannut. Kirjan parissa en edes kuullut iloista puheensorinaa. Jäin pois Martinlaaksossa ja kävelin pientä mäkeä ylös kohti kotia. Avasin oven ja laitoin tavarat hutiloiden syrjään. Keitin itselleni teetä ja rojahdin nojatuoliin. Niin se päivä ja ilta kului Antti tuurin parissa. Tuntui kuin Mäkinen ja Kallio olisivat olleet läsnä, siinä aivan vieressä, mutta se olikin vain harhakuva.