Blogi

Voi että kuinka innolla ja kärsimättömänä odotankaan niitä kesäpäiviä, kun aurinko paahtaa sopivan lämpöisesti hivellen säikeillään vartaloa ja kasvoja tehden olosta niin kovin mukavan ja raukean, ja kun tuuli puhaltaa sopivan vilpoisasti, ettei aurinko vain liikaa polttaisi herkkää ihoa, ottaen jokaisen pienen sielun hellään ja rakastavaan syleilyyn. Heinäsirkat sirittävät sulosointujaan ja linnut sirkuttelevat heleästi salaisuuksiaan ympäriinsä tehden maailmasta kauniin kuuloisen rauhan ja mietteiden tyyssijan. Kukat, puut ja pensaat taas värittävät värikkäillä olemuksillaan koko maailmaa saaden mielikuvituksekkaat olennot vaipumaan taianomaisiin kuvitelmiinsa. Ja voi kuinka niitä kuvitelmia onkaan ihastuttava saada mielen syövereihin lämpöisinä kesäpäivinä!

Itse tiedän jo tarkasti mitä noina suloisina päivinä teen, jos työ suo vapaata ja mieli on virkeä. Pyöräilen Malminkartanon täyttömäelle, istahdan penkille tai ruohikolle, kaivan repustani termoskannun täynnä teetä, muutaman viipaleen mureaa leipää juustoviipaleella ja tietenkään ei saa unohtaa sitä tärkeintä asiaa – kirjaa – minkä vuoksi sinne ylös poljenkin! Se paikka on oma pieni paratiisini mihin mielelläni juoksen tai pyöräilen nauttimaan rauhasta, katselemaan upeita maisemia ja siellä voi vaipua omiin aatoksiinsa kenenkään keskeyttämättä. Jos olisin taiteilija, niin sinne menisin aina maalaamaan mitä upeimpia ja hassuimpia tauluja. Siellä ei synkät aatokset kertakaikkiaan voi tulla vastaan, ja jos niin pääsisikin jostain syystä käymään, olisi se lähinnä outoa ja merkillistä. Kuinka niin kaunis ja hiljainen paikka voi saada kenenkään päähän synkkämielisiä aatoksia? Paikka on hyvin suosittu lenkkeilijöiden ja pyöräilijöiden keskuudessa. En yhtään ihmettele asian laitaa.

Tulipa tästä nyt niin kovin imelä ja hupsu teksti!

Ainiin, olen vihdoinkin laatinut listan niistä kirjoista mitkä itselleni haluaisin saada. Anssi sanoi, että saan ostaa yhden kirjan kuukaudessa. Ei enempää. Katalaa. :-) Myönnän, myönnän! Olen katala olento ja niin kovin hullaantunut kirjoihin, että voisin tuhlata suurimman osan palkastani noihin teoksiin!

Niin siinä sitten pääsi käymään; erehdyin astumaan kirjakaupan lumottuun maailmaan. Olin tohkeissani nähdessäni ympärilläni useita kirjahyllyjä täynnä upeita ja erilaisia teoksia. Mistä syystä kirjat voikaan saada kehon kihelmöimään niin kovin paljon? Sitä en tiedä. Olen kuin lapsi karkkikaupassa. Haluan vain katsella niitä. Jos kirjakaupoissa olisi mukavia ja pehmeitä sohvia ja siellä saisi rauhassa lukea kirjoja, en luultavasti koskaan poistuisi sieltä.

Käteeni tarttui yhteensä kuusi kirjaa. Olisin toki ostanut enemmänkin, mutta rahaa ei ollut käyttää liiaksi ja muutenkin on hyvä hallita itseään. Itsehillintä tuntuu puuttuvan monilta ihmisiltä! Mutta voi miltä se tuntuikaan saada pitkästä aikaa ostaa itselleen jotain pientä ylimääräistä. Toki olen ostanut asioita, mutta vain koska ne ovat olleet varsin tarpeellisia. Rikkinäiset vaatteet korvataan uusilla. Harvoin tosiaan ostan itselleni ylimääräisiä asioita. Mutta silloin kun sen teen tuntuu se aina niin upealta! Tällä tavalla säästyy rahaa, tärkeysjärjestys säilyy ja itsehillintä kehittyy jatkuvasti.

Ostin:

Lewis Carroll - Alicen seikkailut ihmemaassa
Vicki Myron & Bret Witter - Kirjastokissa
Antti Tuuri - Joki virtaa läpi kaupungin
Torey Hayden - Lapsi muiden joukossa
Ana Menéndez - Kerran Kuubassa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tänään se kirja vihdoin tipahti postiluukusta alas kynnysmatolle. Siinä se lojui; valkoisen kirjekuoren sisällä, paksuna ja mystisenä. Nostin kirjeet syliin, mutta ajatuksissani oli vain tuo paksu kirjekuori. Laskin postit pöydälle ja istahdin sohvalle. Annoin hetken aikaa katseeni vain kulkea kirjekuoren pinnalla. Sitten revin sen auki ja vedin kirjan sen sisuksista esiin. Katsoin sitä haltioituneena, ja jos silmäni olisivat smaragdit olisivat ne varmasti kimmeltäneet ja säihkyneet. Nyt en malttaisi odottaa pääseväni lukemaan sitä! Mutta enhän minä voi sitä lukea, koska olen tällä hetkellä mukautunut kotiopettajattaren romaanin maailmaan. Sitä on vielä monta sivua jäljellä! Ehkä täytyy vain murjottaa henkisesti muutaman minuutin verran ja pistää kirja syrjään. Sittenhän sen lukeminen tuntuu upealta kokemukselta, kun viimein pääsen siihen käsiksi. Tuosta kirjasta en luovu!
Marcela Serrano - Näkemiin, pikku naiset

Kyllä väsyttää. Nyt oli kuitenki sellanen olo, että pittää kirjottaa. Ensinnäkin David Choe on varastanut mun sydämen teoksillaan. En oikeen osaa vielä kuvailla tätä utopista tunnetta minkä tässä eräänä päivänä sain löydettyäni Choen. Ehkä se on juuri se: utopinen.

Oon saanut jostain kummallista energiaa. Ehkä se on siitä kun vihdoin pääsee tekee sellasta mistä tykkää. Eli meikäläisen tittelihän nyt sitten on media- ja elämänhallintapajan ohjaajaharjoittelija. Oon aika innoissani tästä uudesta työstä. Jännittää kyllä miten se sujuu. Mua kysyttiin vetämään sellasta videokurssia. Ke pajalla on kuntosali/liikuntapäivä. To ilmaisutaitoa. Sitä vetää ihan oikee näyttelijä. Pajalaiset tekee näytelmän Pikku Prinssi. Mäki saan osallistua tohon jos haluun. Kuitenki pittää vahtia että he pysyvät siellä. Ne sano että ehkä oppisopimuskin olis mahdollista suorittaa siellä ton jälkeen. Se olis aika näpsäkkää ja kivaa. Ne oli jostain syystä meikäläisestä aika innoissaan.

Hirvee hinku ostaa lisää kirjoja luettavaksi! Myös pittäs käyä ostamassa huovutusneulat, niin pääsen tekee luovaa työtä. On vähän sellanen tympääntynyt olo sen takia.

Jännityksestä huolimatta olo on kiva ja sopivan pirtsakka.

Joulu oli huikee. Lämmin ja mukava. Hauska. Syötiin hyvin ja juotiin punaviiniä. Kivoja lahjoja. Iso kasa.

Sain elämäni ensimmäisen ja OMAN matkalaukun. Se oli aika huikee lahja. Oon ihan fiiliksissä siitä. Nyt täytyy katella jotain upeaa kaupunkilomaa.
Anssi osti mulle mustan Wiin. Se oli ehkä.. Aivan uskomaton lahja! Se perkule ostaa mulle niin kalliita lahjoja, että hävettää. Saatettiin eilen vähän hutkii sillä pelejä.

Nyt mulla on myös uusi ja upea punainen kattila. Oon aina halunnu tollasen. Meijän keittiö on nyt niin häikäisevän hillitön ja värikäs.

Budapest kiinnostaa. Oliskohan sinne pakko lähtee hiihtämään? Ei kirjaimellisesti. Vaikka olishan seki kiva kokemus.
Tää kiittää ja kuittaa!

Kahvia nekkuun ja hyvä olo. Lumisadetta ja kynttilöitä. Mikä sen parempaa.
Ps. Mulla on hillitön määrä teetä.

Pian kaksi vuotta lempeää yhdessäoloa tulee täyteen. Kyllä tämä rakkaus vaan on niin upeaa ja ihanaa. Päivääkään en pois jättäisi. En edes pientä hetkeä pois luovuttaisi. Kuten Martha & The Vandellas eräässä kappaleessa laulaa ”Whenever I'm with you
Something inside starts burning And my hearts filled with fire”. On vain ihanaa aamulla mennä herättämään toista, keittää kahvia ja olla vaan keittiönpöydän ääressä, vaikka ihan hiljaakin. Pelkästään toisen läsnäolo asunnossa saa aikaan sellaisia tuntemuksia, että miettii itse nukunko vielä. Ei tätä tunnetta voi sanoin oikein kuvailla. Se on vain jotain sellaista mikä poistaa tyhjyyden sisältä ja pitää kylläisenä jatkuvasti. Toista kun ymmärtää, kuuntelee ja rakastaa sellaisena kuin hän on, niin kyllä luulisi kaiken sujuvan. Ainakin meillä on sujunut oikein rattoisissa merkeissä. Päivittäistä läheisyyttä, huumoria ja rakkautta. Näillä eväillä lähestymme tunnelmallista joulua.

Ps. Isänpäivä tuli ja meni. Omassa perheessämme ei koskaan vietetty mitään. Onneksi kumppanin suku on aivan ihana ja rakastava, niin ei jäänyt siitä pahaa mieltä.

Tulipa tästä ällöttävän makea.

Oikein mukavaa päivänjatkoa kaikille!

Olen tänään 25 euroa rikkaampi. Kiitos Vartille! Nyt voin tanssia itsekseni. :)

Eräänä päivänä tein kirjalöydön työpaikan roskakorista. Mukaan tarttui muun muassa Antti Tuurin Vuodenajat maaseutukaupungissa. Olin ennakkoluuloinen löydöistäni, mutta päätin silti olla reilu ja kahlata kirjoista ainakin muutaman sivun läpi. Myöhemmin iltapäivällä istuin hiljaisessa bussissa, siellä oli vain muutama ihminen lisäkseni, ja ihailin puiden läpi siivilöityvää auringonpaistetta. Kaivoin laukustani pienen valkoisen pokkarin, se oli hieman kuluneen oloinen ja kahvi oli värjännyt osan sivuista. Tunnustelin kahvin aiheuttamia ryppyisiä sivuja. Kanteen oli isketty kaksi jo aikaa sitten keski-iän ohittanutta miestä, lukivat sanomalehteä ja joivat, toinen teetä ja toinen olutta. Pidin kirjan ulkonäöstä ja siitä miltä se tuntui, kun sitä piteli kädessä. Täytyy myöntää etten ole koskaan vielä lukenut yhtään Antti Tuurin kirjaa, joten en tiennyt mitä odottaa, toisaalta on hyvä olla ilman odotuksia ja ennakkuluuloja. Käänsin ohuen kannen niin, että pystyin lukemaan ensimmäistä sivua, mutta kuitenkin ajatellen kirjan kuntoa. Bussissa oli mukava tunnelma, lähes hiljaista, lukuunottamatta pientä puheensorinaa, mutta sekin tuntui vain tilanteeseen sopivalta. Aloitin lukemisen. Käänsin luettuja sivuja, yksi toisensa jälkeen, ja pian huomasinkin olevani koukuttunut kyseiseen kirjaan. Kirja syötti minua nopealla tahdilla ja minä söin ahnaasti kaiken tarjotun. Se sai minut hetkittäin haaveilemaan siitä, että matkustaisin ympäri Suomea ilman rajoitteita ja tiukkoja aikatauluja. Pystyin kuvittelemaan itseni istumaan pohjoiseen menevässä junassa, ihaillen maisemia ja odottaen sitä jotain. Hätkähdin, ja huomasin bussin olevan pian päätepysäkillään Tikkurilassa. Laitoin kirjan vastentahtoani takaisin laukkuun ja nousin ulos bussista. Odotin Martinlaakson ohi ajavaa bussia numero 55 ja kipusin sisään. Etsin itselleni istumapaikan ja kaivoin innokkaana kirjan esiin ja paneuduin sen maailmaan. Tässä bussissa oli jo enemmän ihmisiä kuin aiemmassa, mutta se ei minun lukemistani haitannut. Kirjan parissa en edes kuullut iloista puheensorinaa. Jäin pois Martinlaaksossa ja kävelin pientä mäkeä ylös kohti kotia. Avasin oven ja laitoin tavarat hutiloiden syrjään. Keitin itselleni teetä ja rojahdin nojatuoliin. Niin se päivä ja ilta kului Antti tuurin parissa. Tuntui kuin Mäkinen ja Kallio olisivat olleet läsnä, siinä aivan vieressä, mutta se olikin vain harhakuva.

Sunnuntaina odotin jo malttamattomana seuraavaa päivää, sillä silloin aloittaisin työni uudessa työpaikassani, Vantaan Antikvariaatissa. Sinä yönä nukuin erittäin huonosti, mutta en suinkaan jännittämisen vuoksi. Anssilla oli ollut töissä iltaviikko viime viikolla, joten paluu aamurytmiin on minullakin aina vaikeaa. Nukuin noin muutaman tunnin ja meinasin nukkua viimeisen herätyksen ohi. Nousin ylös kutakuinkin väsyneenä ja tein pakolliset aamutoimet. Minun oli pakko juoda kahvia, vaikka olenkin lopettanut sen litkimisen. Aamu kului silti hitaasti, sillä odotin työpäivääni niin kovasti. Puoli kymmeneltä kipusin polkupyöräni selkään ja ajoin rivakkaa vauhtia kohti myymälää. Nautin aamun viileydestä ja raittiista ilmasta. Tuntui mukavalta, kun vihdoinkin oli syytä herätä aikasin aamulla. Astuin sisään takaovesta ja pian myymälän puolelta työhönopastajani pyyhälsi paikalle tervehtimään minua. Hän näytti minulle työntekijöiden tiloja ja mihin voisin jättää henkilökohtaiset tavarani. Myös varakengät olisi suotavaa olla mukana, sillä talvella varsinkin on ikävää tehdä töitä paksuilla kengillä. Jätin laukun pukuhuoneeseen ja eväät pistin jääkaappiin. Seurasin työhönopastajaani varastossa ja hän kertoi ja näytti missä kaikki tarpeelliset tavarat säilytetään. Sitten astuimme myymälään. Haimme kassan ja hän näytti, kuinka kassakone toimii. Onneksi tämä kassakone on yksinkertaisempi kuin ruokakaupoissa. Mutta asiakkaita on kuitenkin huomattavasti vähemmän. Tunsin oloni helpottuneeksi, sillä tutustuminen kassatyöhön aina hieman jännittää. Sitten oli aika aloittaa myymälän aamurutiinit. Tämän viikon aikana tulen perehtymään perusrutiineihin, ylläpitojärjestelmään ja tallentamiseen, kassakoneeseen ja korttimaksuihin, pakkaamiseen ja postimaksujen määrittämiseen, tilauksiin vastaamiseen, infotilauksiin sekä muihin myymälään kuuluviin tehtäviin. Aluksi tiedon määrä tuntui järjettömältä, mutta onneksi pian huomasin asioiden olevan hyvin yksinkertaisia. Muutaman viikon päästä minun on suunniteltu olevan yksin myymälässä muutamia tunteja. Saa nähdä saanko potkut heti silloin!

Ensi viikolla myymälässä aloittaa työnsä myös toinen henkilö. Itsehän olen jo varsinainen konkari silloin! Oli harmissani työpäivän päättyessä. En olisi halunnut lähteä kotiin. Sain kuitenkin tämän viikon työvuorolistan. Torstaina olen vapaalla ja lauantaina teen viiden tunnin työpäivän tutustuen lähinnä kirjojen tallentamiseen. Muutama iltavuorokin on tulossa. Olen jo nyt rakastunut työpaikkaani. Työkaverit ovat mukavia ja viihdyn heidän seurassaan. Odotan innolla sitä hetkeä kun osaan jo asiat paremmin ja pääsen höpöttelemään asiakkaiden kanssa! Ja voi sitä ihanaa vanhojen kirjojen tuoksua! Kirjatoukka-Piia kuittaa tältä erää! Oikein hyvää huomenta ja mukavaa päivänjatkoa kaikille!

Nyt on työsopimus allekirjoitettu ja tulevat työkaverit nähty. Maanantaina käynnistyy ensimmäinen työpäivä Vantaan Antikvariaatissa. Ei vain malttaisi millään odottaa!

Kyllä nyt taas tuntuu siltä, että kaikki sujuu hyvin. Syntymäpäiväni vietin mukavasti oman rakkaani kanssa. Söimme hyvin ja juotiin pitkästä aikaa punaviiniä. Katsottiin elokuvia ja oltiin vain yhdessä. Menin jopa häviämään taas kertaalleen lautapelissä. Kävimme myös syömässä Anssin mummolla. Hänen mummoltaan sain lahjaksi hienon mustan olkalaukun, 20€ sekä hansikkaat. Rakkaani oli taas tuhlannut minuun hirveästi rahaa ostamalla laadukkaat Sonyn nappikuulokkeet. Edelliset kuulokkeeni olivat menneet rikki. Nyt voin sitten nauttia musiikista testivoittajilla. Viimeksi hän osti minulle Sonyn kalliin mp3-soittimen. Voi sitä hassua. Viikonloppu tuntui niin pitkältä ja ihanalta. Tuntui hieman ikävältä palata taas arkeen! Mutta nähtävästi kuitenkin iloiten tämäkin sujuu. Nukuin viime yönä erittäin huonosti ja vähän, mutta tämän päivän tieto korvaa kaiken. Kävin siis jatkohaastattelussa Vantaan Antikvariaatissa. Siellä oli jäljellä vielä viisi haastateltavaa ja kaksi vain valittaisiin. Kotona yritin saada ajan kulumaan. Lopulta sain puhelun ja minua onniteltiin uudesta työpaikastani. En ollut uskoa korviani! Olen niin pitkään halunnut työskennellä antikvariaatissa ja vihdoin pääsen oman intohimoni pariin. Ensi viikolla aloitan työt. Lauantaina menen kirjoittamaan työsopimuksen ja tapaan mahdollisesti tämän toisen työntekijän myös. Kyllä nyt tuntuu siltä, että joku rakastaa minua tuolla jossain. Onneksi en luopunut toivosta ja uskoin itseeni. Olen soittanut monen monta puhelua kertoen uutiseni. Tänään voin nukahtaa onnellisena.