Kävimme eilen Anjalla syömässä. Hän oli laittanut meille perunoita ja jauhelihakastiketta. En erityisemmin ole jauhelihan ystävä, mutta Anjan tekemänä voisin ahmia sitä ison kattilallisen. Lisukkeena oli piimää, maitoa, tuoretta ja ihanalta tuoksuvaa ruisleipää, salaattia ja tomaattisilliä. Jälkiruoaksi saimme kahvia sekä mustikka- ja omenapiirakkaa. Sain vatsani täyteen. Anjalla on aina niin mukava käydä. Hän on niin avoin ja lämmin. Rakastan jutella hänen kanssaan kaikesta. Hän näytti meille vanhoja valokuvia ja olisin voinut katsella niitä kauemminkin, mutta kello oli jo aika paljon. Kun olimme lähdössä Anja pakkasi meille mukaan muutaman palan kumpaakin piirakkaa, lakupussin sekä monta rasiallista vastapoimittuja vadelmia. Nyt meillä on sitten pakastimessa mansikoita sekä vadelmia, mustikat puuttuvat vielä. Eilen oli kaiken kaikkiaan ihastuttava päivä. Niin hyvä, että teki mieli oikein laulaa.
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 10:46
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin