Säästyin ylinopeussakoilta täpärästi kun tuossa aamulla ajellessani huomasin ajavani ylinopeutta ja hiljensin vauhtia, mutkan takana olikin sitten poliisit passissa ja nopeuksia mittaamassa. Liekö ollut etiäinen tai jotain? Ajokorttiakaan ei olisi ollut mukana jos olisivat pysäyttäneen.
Ovat viime päivinä pojat olleet ahkerasti nopeuksia kyttäämässä (mikä on kyllä hyvä asia) mutteivat ole minua vastaan tulleet vielä.
Säästin siis hyvän summan rahaa tänään.
Tuossa pari viikkoa sitten otin toisen tatuointini. Nyt on lohikärmeksillä parinsa. Melko paljon kivuliaampi paikka tuo alaselkä oli kuin mitä olkapää, mutta Aku Ankkoja lukien aika kului kohtuullisesti. Tekemiseen kului n. 3h.
Jännä fiilis oli kun radiosta tuli muutama Apulannan kappale, sanat sopivat niin tuohon hetkeen:
"Kipu kuolee huutamalla...miten kauan sitä kestää, ei, sitä ei voi tietää. Keneen sattuu ja kuinka paljon, siitä kysymys elämässä kai on... Maailman pisimmät tunnit, niiden otteeseen jää kiinni..."
Ja
"Silmistäs huomaa kun sun on vaikee häivyttää
Palaa sun kurkussas jota et tahdo näyttää..
...Savuna ilmaan ei voi estää
Verenä hiekkaan ei voi kestää
Kivusta nautintoon on matkaa
Pelottavan vähän..
...Teet niinkuin sun täytyy tehdä..."
Samalla otin myös se lävistyksen nänniin. Luultavasti tuo kolmen tunnin kuvan hakkaaminen turrutti jo kipukeskusta niin ettei sen laittaminen tuntunut juurikaan miltään.
Vaan nyt on ihoa neulottu niin että taas hetken kelpaa olla. Ei sitä tiedä milloin taas himo iskee. Outo tämä kehonsa muokkaamisen aikaansaama riippuvuus. Mutta nyt toistaiseksi keskityn muokkaamaan sitä vain itse ja sisältä päin, tiukka kuntokuuri edessä.
