Seisova blondivitsi

Kristiina Salminen kertoo minkälaista on olla stand-up-koomikko.

"Tapasin ihanan miehen, mutta hänen perheensä ei pitänyt minusta. Enkä minä pitänyt hänen perheestään. Varsinkin miehen vaimo oli todella ärsyttävä."

Lahdesta kotoisin oleva 26-vuotias stand-up-koomikko Kristiina Salminen leikkii lavalla tyhmää.

"Lavapersoonani on yksinkertainen tyttö, joka kertoo mokistaan, eikä yleensä ymmärrä mitä typerää on tehnyt."

Suomessa stand-up-komiikka on ollut suosittua vasta muutaman vuoden. Ruotsissa stand-up-klubit ovat olleet täynnä jo 15 vuotta.

"Lontoossa ja New Yorkissa stand-up-koomikoiksi haluavia on niin paljon, että jos haluaa esiintymään joutuu jonottamaan puoli vuotta!", kertoo Rose-Marie Backström Suomen stand up clubista.

Ilmiö ei ole Yhdysvalloissa uusi: stand-up-koomikkoja on ollut jo 100 vuotta, muun muassa Jerry Lewisin ura alkoi stand-up-koomikkona.

Kristiinan stand-up-koomikon ura käynnistyi vasta viime marraskuussa.

"Kävin viime kesänä kurssin, joka innosti harjoittelemaan. Olen käynyt katsomassa stand up -esityksiä Dublinissa ja New Yorkissa. Siellä stand up –esitykset ovat interaktiivisia ja on aivan tavallista mennä seuraamaan niitä illan aluksi."

Nyt Salminen tekee muutaman keikan kuussa. Yhdysvalloissa aloitteleva stand-up-koomikko ansaitsee 670 euroa keikalta.

Mutta miten stand-up-koomikoksi kouliintuu? Vitsejä kertomalla?

"Olen sarkastinen ihminen. En kerro vitsejä, enkä osaa yhtään vitsiä. Parhaimmat jutut syntyvät arkielämän tilannekomiikasta. Kirjoitan hauskat tapahtumat aina muistilapuille ylös."

Salminen on ennen koomikon uraansa juontanut televisiossa nuortenohjelmaa.

"Stand-up-koomikon pitää olla valmis häpäisemään itsensä ja pitää olla tilannetajua. Rytmi on komiikassa tärkeintä: asiat pitää sanoa juuri oikealla hetkellä."

Entä seisooko stand-up-koomikolla?

"Usein."

Ilmoittaudu stand-up-koomikko-kurssille: www.suomenstandupclub.fi

Hekin aloittivat stand upilla

Tim Allen. Koti kuntoon -sarjan koomikko ja autourheilun ystävä.
Jerry Seinfeld. Seinfeld tv-show’n tähti hauskuutti sarjassaankin stand upisti.
Jim Carrey. Ace Ventura -Carrey lopetti koulunsa yhdeksännellä luokalla.
Andy Kaufman. Kaufmanin elämästä tehtiin elokuva Man on the Moon, jossa Kaufmania näytteli toinen stand-up-koomikko Jim Carrey.
Bill Cosby. Lavalta sit-comiin Cosby Show’n tähdeksi.
Jerry Lewis. 1950-luvullakin osattiin.
Steve Martin. Loi oman tyyliinsä: käytti paljon välineitä.
Ben Elton. BBC:n käsikirjoittaja ja kirjailija.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi