Homoille ei avioliittoa, mutta alttarilla tapaavalla random-parille kyllä

Metahdomme.fi kerää yrityksistä ja julkkiksista tukijoita tasa-arvoiselle avioliitolle. Niitä riittää.

Kuva: © 2jenn / Fotolia.com

Eduskunnan valmistautuessa äänestämään tasa-arvoisesta avioliittolaista MTV tuo tv-ruutuihin Ensitreffit alttarilla -ohjelman, joka pistää koetukselle sekä avioliiton pyhyyden että tasavertaisen avioliittolain puolesta taistelevien hermot. Samuel Harjanne tiivistää asian erinomaisesti Facebook-seinällään.

“Kyllä. Samaan aikaan kun tasavertaista avioliittolakia puidaan ja homot taistelevat ihmisoikeuksistaan, maikkari julkaisee tällaisen ohjelman missä ensitreffit tapahtuvat alttarilla ja parit menevät virallisesti naimisiin samantien. Kyseiset parit eivät rakasta toisiaan ja ovat lähteneet kisaan julkisuus ja raha silmissä, mutta silti he nauttivat valtion ja seurakunnan siunauksen "pyhästä" avioliitosta. Nämä narrit saavat itsestäänselvästi kaikki ne oikeudet, mistä me taistelemme jatkuvasti meidän "hyvinvointivaltiossamme". Tämä on surullista ja kuvottavaa”, Harjanne kirjoittaa.

Taistelu muinaisiin ennakkoluuloihin perustuvan systeemin muuttamiseksi on käynnissä parhaillaan. Tänään lanseerattiin Metahdomme.fi-sivusto, jonka kautta suomalaiset yritykset ja julkisuuden henkilöt voivat osoittaa tukensa tasa-arvoiselle avioliitolle. Mukaan lähteneet sitoutuvat edistämään yhdenvertaisuutta ja kannattamaan tasa-arvoista avioliittolaki.

“Kun avioliitto-oikeutta on jo rajoitettu, eikö homoille voisi vaaleissakin järjestää erilliset äänestyskopit? Äänioikeus voisi olla melkein sama kuin heteroilla, mutta ei ihan. Äänioikeuden sijaan kannattaisi ehkä puhua “rekisteröidystä osallistumisesta”, ja äänen painoarvon voisi rajata esimerkiksi kolmeen neljäsosaan heteroäänestä. Tai sitten voisimme vihdoin lopettaa tämän naurettavan pelleilyn ja taata kaikille kansalaisille yhtäläiset oikeudet lain edessä. Heti”, kirjoittaa Tommy Lindgren omassa tukiviestissään.

30 kommenttia

licence27

14.11.2014 17:38

En meinaa yhtään jaksoa katsoa. Silti mietityttää kuka suostuu vihkimään kaksi toisilleen täysin tuntematonta ihmistä ja miten esteettömyys varmistetaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

roskaa ja paskaa

15.11.2014 12:18

Ei niitä kirkossa vihitä. Tää on markkinointifuulaa. Kai se maistraatin pöytä on jollekin alttari.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nimim.onjokäytös.

15.11.2014 17:24

Oli ohjelmassa kirkkovihkimistä tai ei (kuvauksesesta kyllä saa sen kuvan, että kirkossa ollaan, mikä kyseenalaistaa koko 'avioliiton pyhyys' -käsitteen), maistraatin pöytä on nimenomaan se asia, jonka vuoksi koko lakialoitetta käsitellään. Tässä ohjelmassa kaksi toisilleen ventovierasta heteroa saa (mikäli ohjelman kuvaukseen on uskominen) sormia napsauttamalla ne lailliset oikeudet, jotka "avioliitossa" status takaa (ja joka viiden viikon päästä noin vain puretaan, jos pari ei ole tyytyväinen) ja jota toisiaan rakastava homopari ei voi saada. Aika monelta tuntuu menevän koko lakialoitteen pointti täysin sivusuun. Lakialoitteessa EI olla hakemassa nimenomaan kirkkovihkimistä (kirkot saavat edelleen itse päättää, suostuvatko ne vihkimään homopareja vai ei) vaan samoja laillisia oikeuksia kuin heteropareille.

Tosiasiatkärjessä

15.11.2014 16:11

Ja kuka pystyy puolustamaan epätasa-arvoista avioliittolakia tämän jälkeen? Herätteleepähän urpoimpiakin...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pässi narussa?

15.11.2014 16:48

Harhaanjohtava nimi ohjelmalla. Ennakkotietojen mukaan parit vihitään maistraatissa, eikä kirkossa. Maistraatissa ei taida alttareita olla. Ohjelmassa on mukana asiantuntijana yksi pappi - mutta hänen mukanaolonsa ei merkitse sitä, että kirkko hyväksyisi tällaiset liitot. Sooloilijoita löytyy aina - ehkäpä tämä mukana oleva pappi on perheneuvoja, jolla on nimenomaan parisuhdeasioiden asiantuntemusta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rautalangasta...

15.11.2014 19:37

Uskokaa jo, juuri tuota maistraattivihkimistä ja sen tuomaa tasa-arvoa lain edessä homoliittoihin haetaan. Kirkolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vanha parta

15.11.2014 22:24

Jos kirkolla ei ole mitään tekemistä avioliiton kanssa, niin miksi tämän uutisen postauksessa argumentoidaan vihkimisen pyhyydestä?

Onko tällainen ihmissuhdesoopa-avioliitto pikemmin osoitus siitä että avioliiton kriteereitä tulisi tiukentaa eikä laajentaa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Macho Alpha

16.11.2014 06:51

Voisin kannattaa lakia jos meidät polyamoristitkin huomioitaisi mutta tuntuu monelle (varsinkin heteronaiselle) olevan täysin ylikäymätön paikka hyväksyä erilailla tuntevat ja rakastavat ihmiset.

Tässä suvaitsevaisuudessakin on oma nimby-ilmiönsä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rokesy

18.11.2014 15:54

Suosittelen silti kannattamaan tasa-arvoista lakia! Ehkä tulevaisuudessa käydään samanlaista kiistaa moniavioisuudesta. Varmasti toivottaisit silloin tervetuleeksi kaiken mahdollisen tuen, jota myös nämä tasa-arvoista avioliittoa tarvitsevat ja kannattavat voisivat antaa. Mutta en itse kannattaisi mitään, mikä ei ole vartavasti omaa asiaani kannattanut, joten suosittelen tukemaan tätä! ;) Lakia moniavioisuudesta odottaessa voinet kuitenkin mennä naimisiin ainakin yhden partnerin kanssa, joka on se jo parempi kuin homoseksuaaleilla.

höh

16.11.2014 09:53

Kyllä kahden ihmisen rakkauden sinetöiminen avioliitolla on aina pyhä asia. Ilman kirkkoa tai kirkon kanssa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

12jepulis

16.11.2014 17:27

Mikä on sen tasa-arvoisempaa kuin perheessä elävällä lapsella on isä ja äiti

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Juuh elikkäs

18.11.2014 15:56

Ottakaamme siis yksinhuoltajilta lapset pois ja laitetaan adoptioon!

Kjähkjäh

18.11.2014 23:05

Tai sitten pakotetaan ne yksinhuoltajat naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa!

ameround

21.11.2014 13:04

yksinhuoltajaisiltä ja -äideiltä lapset pois, lastenkoteihin sijoitetut lapset pois, isovanhemmilta/muilta sukulaisilta joilla on huoltajuus ni lapset pois...

änkyrä

16.11.2014 23:09

Itselle ei ole avautunut miksi homot haluavat avioitua, kun se ei kiinnosta enää ketään muita. Onhan jo lailliseksi julistaminen tai mikä se taas oli.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tasa-arvo kunniaan

17.11.2014 23:18

Kyse on siitä, että tasavertainen avioliittolaki takaa homopareille samat lailliset oikeudet kuin nykyisille heteropareille. Esimerkiksi, tasavertaisen avioliittolain hyväksyminen tekee avioliitossa olevan homopariskunnan osapuolet toistensa lähimmäisiksi omaisiksi. Nykyisessä tilanteessa jos esim toinen pariskunnasta joutuu onnettomuuteen, oma aviomies ei ole hänen lähin omaisensa ja siten hänellä ei ole oikeutta perhe-vierailuille. Myös jos toisella osapuolella on lapsi ja pariskunta yhdessä kasvattaa lasta ja biologinen isä menehtyy onnettomuudessa, lapsi ei lain silmissä pysy kasvatti-isänsä lapsena vaan joutuu joko adoptioon tai kuolleen isän sisarille ottolapseksi. Tämä tilanne on hirveä ja ei aja kenenkään etuja. Tämä kaikki heijastuu myös perhetukiin ja yhteiseen sukunimeen. Kyse on tasavertaisuudesta, ei kirkkohäistä. Kirkolla ei ole lain kanssa mitään tekemistä eikä pidäkään. Toinen iso käsiteltävä asia tulisi olla kirkon ja valtion lopullinen erottaminen toisistaan. Minkään hyvinvointivaltion lakeja ei tulisi perustaa uskomuksiin vaan oikeudenmukaisuuteen ja tasavertaisuuteen.

Heikki123456

17.11.2014 14:13

Hyvä havainto... Kuinkahan moni vastaa rehellisesti myöntävästi, kun heiltä kysytään kannattavatko he ennemmin huonoa (=pettämistä, väkivaltaa, yms) heteroliittoa kuin hyvää (rakastamista, toisen kunnioittamista, sitoutumista, yms) homoliittoa... Jotenkin tästä tulee sellainen vastakkainasettelu mieleen :-/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vihkijä

17.11.2014 15:43

Valheeseen perustuu koko ohjelman markkinointi. Juuri tapaamansa ihmisen kanssa naimisiinmeno ei ole mahdollista Suomen lain mukaan, koska vihkimisen edellytyksenä on avioliiton esteiden tutkinta. Sitä taas täytyy pyytää viimeistään viikkoa ennen vihkipäivää ja molempien pitää olla paikalla. Jos toinen puolisoista on ulkomaalainen, esteiden selvittely voi kestää viikkoja, joten liikkeellä kannattaa olla hyvissä ajoin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vääväävää

17.11.2014 18:40

Huoh, kuinka vaikea asia on käsittää..; Avioliitto on eri asia kuin rekisteröity parisuhde.
Avioliitossa on eri oikeudet kuin jälkimmäisessa.
Rekisteröidyssä parisuhteessa ei mm. ole adoptio-oikeutta.
Jokainen lapsi ansaitsee rakastavan kodin. Sillä ei ole merkitystä, onko kodissa äiti ja isä, pelkkä äiti, pelkkä isä, äiti ja äiti vai isä ja isä.
- Tähän asiaan on mielestäni totaalisen turha lähteä heittelemään mitään "on epänormaalia jos lapsella ei ole perinteistä äiti+isä -parivaljakkoa tukemassa kasvatusta"
.. Onhan se jo nähty niiiiin monesti, ettei nämä ns. perinteiset perhekuviot takaa yhtikäs mitään.
On hyviä kokonaisia perheitä, on hyviä eroperheitä, on hyviä perheitä jossa on samaa sukupuolta olevat vanhemmat. Ehkä meidän pitäisi päästä tässä asiassa yli ja eteenpäin ja keskittyä oleellisempiin ongelmiin, kuten vaikka koulukiusaamiseen, jonka uhreja ovat myös ihan "normiperheidenkin" mukulat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ChrisHeino

17.11.2014 19:04

Mitä se kenenkään muun persettä kutittaa, jos kaksi samaa sukupuolta olevaa hekilöä haluaa avioliiton solmia? Naurettavaa, että näin yksinkertaiseen asiaan käytetään vieläkin niin paljon aikaa ja rahaa. Kaikille ihmisille samat oikeudet.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ninabu

19.11.2014 11:12

Suomessa on aina toimittu kateuden pohjalta: en halua että jollain toisella on mahdollisuus onneen koska se voi olla minulta pois. Ja vaikka ei olisikaan ni en silti halua. Antaa kaikkien kukkien kärsiä, mehän ollaan Suomessa, meidän kuuluu olla masentuneita.
Tää on sellanen kaksinaismoralismin ja kateuden kehto ettei toista löydy!

Fariseus

17.11.2014 23:55

Raamatun kirjoitusten on kristikunnassa tulkittu tuomitsevan homoseksuaalisuuden kokonaisuudessaan syntinä. Erityisesti tässä yhteydessä on viitattu Vanhan testamentin Mooseksen kirjoihin sekä apostoli Paavalin kirjeisiin.

Eihän tuossa ole mitä epäselvää: Johan sen jo kirjat ja kirjeetkin kertovat. Ennen "se" oli rikos, sitten sairaus, sitten ei juuri mitään, sitten mukamas fiiniä ja nyt pitäisi vielä naimisiinkin päästä.

Lopun aika on lähellä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

110%Hetero

18.11.2014 00:09

Koska raamatussa sanotaan että kuuluu olla mies ja nainen niin hintit voi lopettaa ton piipittämisen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hesse

18.11.2014 00:11

Katson ihan vittuillakseni joka jakson vähintään kahteen otteeseen, vaikka muuten ei ohjelma kiinnostakkaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JETT

18.11.2014 08:44

licence27:
Kyllä papit suostuu! Kirkkohan on muutenkin 'Event Organiser' (Tuomasmessut ja muut), miksei sitten viedä ihan perille asti tätä - mässätään oikein olan takaa!
Olin vähän aikaa sitten häissä, missä kyynelsilmissä vihittiin pariskunta, jonka suhde oli alkanut Raamatun mukaan huorintekemisellä. Eli silloin edelliseen vaimoonsa naimisissa ollut esimies oli alkanut höylätä sihteeriään (klassinen). Entinen vaimo istuu nyt entisessä yhteisessä kodissaan rauhoittavia napostellen. Kaikki tämä kaikkivaltiaan Jumalan silmien alla. Kirkossa höpistiin kaikki ne tavalliset 'rakkaus on lahja', jne.
Koko seurakunta kyynelehti rakkauden onnesta, kun kysäistiin ohimennen, josko kellään olisi tiedossa, mitään, mikä voisi estää tämän liiton.
Eikös se ollut niin, ettei Jumalan yhdistämä saa ihminen erottaa. Näin oli kuitenkin oli käynyt - ja syy siihen oli aviorikos, huorintekeminen jne - muttei se mitään!
Siinä teille sakramenttia!
Toinen kaverini alkoi höylätä kirkkokuorokaveriaan ja eron jälkeen mentiin ihan kirkon lehteen muikeana kertomaan, kuinka Jumala oli heille tämän lahjan antanut harrastuksen piiristä.
Entinen vaimo istuu nyt entisessä yhteisessä kodissaan rauhoittavia napostellen.
Kaikkia uskontoja määrittää kaksinaismoraalisuus.
Kummatkin tarinoista on tosi. En ole pappi, ei tarvitse valehdella.
Pointti on siina, ettei edes seurakuntalaiset näe avioliittoa pyhana instituutiona vaan ihan kylmästi maallisena kontrahtina, jonka voi purkaa ja käydä siihen liittyvät lailliset rutiinit sitten asiajärjestyksessä läpi.
Jumalata saa uudet häät ja siunaukset kirkkoherranvirastosta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tosi on

25.11.2014 15:49

"Koko seurakunta kyynelehti rakkauden onnesta, kun kysäistiin ohimennen, josko kellään olisi tiedossa, mitään, mikä voisi estää tämän liiton."
"Kummatkin tarinoista on tosi."

Ja mistähän maasta tai kirkosta tarina sitten on? Ei ainakaan Suomen luterilaisesta kirkosta, sillä tuota kysymystä ei Suomen ev.lut. kirkon vihkikaavassa ole. Jenkkileffoista moni tuon kysymyksen kyllä tuntee.

Naurettavaa..

18.11.2014 21:06

Siis maailmassa, myös Suomessa on paljon suurempiakin asioita mitä pitäisi vatvoa ja mihin pitäisi keksittyä. Esimerkiksi naiseen ja lapsiin kohdistuva väkivalta ja seksuaalirikokset. Mutta ehei.. Ihmiset osoittavat vihaa seksuaalivähemmistöille ja valtio joutuu vatvoa näin yksinkertaista asiaa kun on vakavampiakin. Tasa-arvo voimaan sanon minä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AnttiKoo

25.11.2014 13:51

"Naiseen ja lapsiin kohdistuva väkivalta ja seksuaalirikokset"? Miehiin kohdistuvalla ei väliä sitten olekaan? "Tasa-arvo voimaan sanon minä"... jep

Äh.

9.1.2015 18:56

Anteeksi mutta kenet sellaisen ihmisen, joka ei hyväksy homojen avioliittoa mutta hyväksyy tällasen ohjelman kauttta solmitun avioliiton, sä tiedät?

Aivan.

Tietoa minulle ei ole, mutta mielipide kyllä. Tai jos onkin tietoa ja tiedän sen olevan sellaista, ettei se puolla mielipidettäni, niin voin silti sanoa jotain mielipidettäni puoltavaa. Ei haittaa, vaikka tiedän, että se ei ole totta.

Äh tätä keskustelun tasoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Homousviha

14.1.2015 05:25

Miksi eläimet ei ole homoja, koska ne ei ole sairaita. Homous on sairaus!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi