1299
Christian Woman
”Kirkkoammuskelija ”vihasi kristittyjä””, noin sanoopi Iltasanomat. No kukapa noita ei vihaisi? Itse kristinusko jo sinällään on aika helposti vihattava kohde. Mutta mikä helevetin pakko sitä on mennä ihmisiä ammuskelemaan? Mitä…
Uudet tukat
Sain vihdoin tänään hakea tullista uudet pidennyshiukset. Alkoi jo aikamoisesti ahistaa, kun sitä saapumisilmoitusta ei vaan kuulunut, vaikka yleensä tuo kyseinen pulju toimittaa hyvinkin nopeasti. No, tulivathan ne sieltä kuitenkin,…
Saigon
Täytyy kyllä sanoa, että huvittaa hitusen nämä huumepoliisit, jotka yksi toisensa jälkeen tippuvat sairaslomille…Ei sillä, toki tuollainen julkisuudessa käyty loanheitto on raskasta, ei siinä mitään…Mutta jotenkin, kun on itse kasvanut…
Tappajatomaatin paluu
Inhoan silmätulehduksia ja tappajatomaatteja. Nih!
Pårnåraati
Pårnåraadin ensimmäinen kokoontuminen on takana päin, ja paljon riitti hauskaa, vaikkakin eräällä raadin edustajalla oli hieman muut aatokset mielessä…Hyihyi… 😉 Oli ihanaa nähdä parhaita ystäviä pitkästä aikaa, ja tutustua myös…
Road Trip takana
Road Tripistä selvitty hengissä. Vaikka se kaiken aikaa ei ihan itsestäänselvää ollutkin, vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli matkassa mukana…Mutta selvittiin hengissä takaisin pääkaupunkiseudulle, se on pääasia. 🙂 Vaikka ajomatka oli…
Road Trip
Kyllä, lähden tänään Road Tripille. 😀 Ystäväni pyysi illalla mukaansa, ja totta mooses sitä lähdetään. Lähtö tunnin päästä. 🙂 Illalla tosin jo pitäisi olla takaisin, kyseessä kun on kuitenkin vain…
Suomi
Suomi on kyllä mukava maa, muuta ei voi sanoa… 🙂
Itsepäisyyspäivä
Hyvää itsepäisyyspäivää vaan kaikillens! Itse aion kerrankin viettää itsenäisyyspäivän rennosti. Niin monena vuonna olen joutunut olemaan töissä (vieläpä saamarin paskassa paikassa), joten tänään vedetään lonkkaa, ja syödään sinivalkoista suklaatia. 😉
Aaargh!!!
”Moi! Mitä sulle kuuluu?” Onko se niin helvetin vaikeaa? Joskus, edes joskus, ennen kuin kuuntelen tunnin pituisen luentonne seksielämänne tämänhetkisestä tilasta, söpöstä kundista/kimmasta duunipaikalla, uudesta valloituksestasi, aivan ihanasta uudesta laukustasi,…