Cityparin elämää
Irrallisuus
Sade on paras unilääke. Tiesin tämän kyllä ennalta, mutta viime yönä se tuli taas todistettua. Sateen ääneen on helppo nukahtaa ja silloin myös nukkuu hyvin. Avaan aina ikkunan jos sataa,…
Juhannusvammat
Miten voi juhannuksena onnistua saamaan oikean puolen kitalaestaan tuntuvasti turvoksiin ja mielettömän kipeäksi?! Aika hyvä suoritus jopa minulta. Muut vammat ovat ihan perussettiä; mustelmia, piiitkiä naarmuja, haavoja ja massiivista lihaskipua…
Listausta
Aihetta iloon: – Uudet tuttavuudet. Olen viime aikoina tutustunut moniin uusiin, ihaniin ihmisiin (ihan Cityn ulkopuolellakin, ja etenkin siellä ulkopuolella). Mä en ehkä ole kaikkein paras tutustuja, ja siksi onkin…
Pikkulauantai
Keskiviikko on töissä niin turha päivä. Lehti ilmestyi tänään ja seuraavan kerran lauantaina, joten tässä on kolme päivää aikaa tehdä juttuja, kun alkuviikosta päiviä on vain kaksi. Eikä enempää tarvittaisi,…
Pätkiä, töissä ja muussa elämässä
Tämä on töissä totaalinen pätkäpäivä. Isoja juttuja ei ole ollut yhtään, aamulla ainoastaan viimeistelin yhden kiinteistöjen energiatodistusta koskevan. Sittemmin olen tehnyt pelkkiä pätkiä, pienuutisia. Yksi- ja kaksipalstaisia, taloudesta, kulttuurista ja…
Kun mieli järkkyy
Ahdistiko yöllä? No juu, mutta ei se kyllä ollut mitään tähän olotilaan verrattuna. On aivan käsittämättömän paska olo, ja todellakin syystä. Tuntuu niin järjettömän epäreilulta että jouduin tällaiseen tilanteeseen missä…
Yö, pitkä ja pimeä
Väsyttää. Juhannuksena ei juurikaan tullut nukuttua, ja viime yö oli melko lailla samaa sarjaa. Yritin kahden maissa saada unta, mutta unen sijaan sain aivan järjettömän ahdistuksen. Itketti ja pelotti –…
Sanalla sanoen: IHANAA
Juhannus tuli, oli ja meni. Olin Himos-festareilla, vuokramökissä yhdentoista muun ihmisen kanssa joista vain yhden tunsin ennalta. Enkä valita. Oli aivan loistavaa tutustua niin moneen uuteen, mahtavaan tyyppiin. Porukka oli…
Juoksemisen valloittavuus
Yksi syy, miksi mä rakastan juoksemista on se, että juokseminen saa aina pään tyhjenemään sekavista ajatuksista ja tunteista. Mitenkään muuten en pysty saavuttamaan sellaista totaalista sisäistä tyhjyyttä ja ajatuksettomuutta. Juostessa…
Miessukupuoli = mysteeri
Karmiva sukupuoleen kohdistuva yleistys: Tutkimattomia ovat miesten tiet. Mä en ymmärrä niitä.