8.5.2016 Contour

Maalikaupan kautta

Eilen oli ohjelmassa pihakivien latomista. Tänäänkin niitä meni paikalleen jokunen. Rautakaupan maaliosasto sai kuitenkin sitä ennen omansa eli vaajaan satasen ostokset. Järvestä nousi kuulemma sorva jos toinenkin, mutta lopputuloksena siima…

7.5.2016 Contour

Ei se kokokaan aina auta

Katselin tänään kuinka reilut satakiloinen miehen järkäle yritti saada täryä vetonarusta nykimällä käymään. Neljään otteeseen päivän mittaan sitä yritti. Yhtä monta kertaa sanoin että laittaisi molemmat kädet siihen vetonarun kahvalle…

6.5.2016 Contour

Kun taipuu rauta

Auroiksi miekat taotaan, mutta kun ei ole ollut aikoinaan kylvökoneen tekijällä sitä miekkaa vaan mitä lie patarautaa niin tapahtuu hassuja asiaoita. Viime vuonna siis vajastin n 35 vuotta käyttämättömänä olleen…

5.5.2016 Contour

Perhosvaikutus

Se siis alkoi bakteerista tai viruksesta. Sen pienen perhosen siiven lepautuksen verran sitä pääsi 1 pienen ihmisen järjestelmään. 2 Pieni ihminen sai sen seurauksena kuumeen, joten sairasta lasta ei viedä…

3.5.2016 Contour

Rypemistä

Päivä oli pitkä. Sai ollakin ja paluukuorman saaminen vaati pienen erityisjärjestelyn. Ohejelmassa oli salaojan esiin kaivaminen. Se oli pikku pakko kun viime vuonna tehty kastelukaivo kasteli vähän liian hyvin. Siis…

29.4.2016 Contour

Valeita

Nykyään kun lapsia ei saa ruumiinnisesti kurittaa niin jossain vaiheessa koittaa hetki kun lapsi alkaa valehtelemaan. Joillain se nauha jää päälle ja aikuisenakaan ei ole kykyä erottaa omista puheistaan valetta…

28.4.2016 Contour

Märkää

Aamulla sade oli viimein lakannut. Se tarkoitti kuitenkin että töihin joutui menemään hytittömällä traktorilla vuosimalliltaan kaiketi kymmenen vuotta vanhemmalla kuin minä. Lähti käymään että napsahti, vei hyvin perille ja poiskin,…

27.4.2016 Contour

Puolen kilon puserrus

Aamupäivällä oli todella ikävä keli kantaa työkaluja työmaalle. Vielä pahempaa oli luvassa. Kumisaappaat tietysti väärässa ajoneuvossa 25 kilometrin päässä, vettä sataa ja kuntta oli todella märkää. Siitä sitten vaan pumppaamaan…

26.4.2016 Contour

Metsäruokaa

Tänään ei jaksanut lähteä kaupunkiin syömään. Päädyin hieman poikkeavaan ratkaisuun eväiden suhteen. Pakkasin folioon esikeitettyä maissia, leikkelemakkaraa, suolaa, pari rieskaa, chilikastiketta ja pinaattiuhukaisia. Se paketti oli sit konetilassa ensin imusarjan…

25.4.2016 Contour

Veneen ja laiturin alla

En ole kokeillut veneen alla nykkumista. Siitäkin on monta vuotta kun olen kahlanut laiturin ali. En silti uskonut näkeväni kuinka laiturista sujahdetaan veneellä ali. Venettä nostaessa oli taas hyvä juttu…