30.6.2015 Contour

English please

Eilisen päivän jälkeen mikä tahansa päivä tuntui helpolta. Niinhän se tietysti olikin vaikka lastauskoneen kuski ei sen tunnin aikana kun yksi kone oli ojan pohjalla kiinni ja neljä muuta sen…

29.6.2015 Contour

Lattia

Tiukka päivä takana. Siitä olikin jo jotain 17 vuotta kun olen edellisen kerran Lammilla katsellut nousevaa aurinkoa, silloin tosin katseluasento vaakatasossa. Auringon noususta siis lattiakeikalle ja olisin varmaan jäänyt sinne…

28.6.2015 Contour

Savea ja silmänruuaksi se jota karhu löi mailalla päähän

Ruoka oli hyvää ja sitä oli yltäkylläisesti. Vielä paremmin oli silmillä syömisen laita, koskapa erään tietyn salibändyjoukkueen pitkä vaalea kaunotar oli ehtinyt ennen meitä nälkäisiä työn raskaan raatajia tilauksensa tekemään…

26.6.2015 Contour

Näinkö jatketaan

Aika synkkiä uutisia on vuorokauden sisään tullut maailmalta. On ammuskeltu aurinkorannalla, hyökätty kaasutehtaaseen ja jotain muinaismuistojen tuhoamistakin taas menossa. Mitä tarvitaan noiden järjettömyyksien lopettamiseksi? Suomessa saa seinään laittaa julisteen jossa…

26.6.2015 Contour

Loputtoman seinän ilta

Eilinen kaatosade pisti aikataulua uusiksi ja eilisen töitä tehtiin siis tänään. Nyt on sepelit kylvetty ympäri taloa ja pääsee hetkeksi muihin hommiin. Kaatosateessa oli se hyvä puoli että ehti tehdä…

25.6.2015 Contour

Iltavuoroa odotellessa

Eilen oli remontoinnista johtuen varsin löysä päivä. Toki sitten taas kun iltapäivällä kävi seuraavaa työmaata katsomassa ja kiikutti koneen luo polttoainetta niin taas se viisari läheni puolta yötä. Remontoinnista tuli…

25.6.2015 Contour

Seikkailu kaupassa

Tänään en millään löytänyt rekisterikilven valoa. Se oli jossain ostettuna, mutta niin kauan siitä oli aikaa että varmaan jotain on sen päällä. Kun ei työmaalta kuulunut mitään niin pöristelin sitten…

24.6.2015 Contour

Liian jäykköö betonii

Tönkköä oli tavara kun pumpulla muottiin levisi ja kolme tuntia myöhemmin ei enää tarttunut hanskoihin. Oli muutama iso kivi siirtoa odottomassa ja päivän päätteeksi myös isompi kone oli työnsä tehnyt….

23.6.2015 Contour

KIviaitaa

Aamupäivällä ehdin työmaalle samaan aikaan kuin asiakaskin. Siellä sitten nosteltiin loputtoman tuntuisesti luonnonkiviä ja toki tietysti asennushiekkaakin. Huomiselle jäi vielä kaksi maakasan takaa löytynyttä järkälettä ja noin kymmenen neliömetrin patteri…

22.6.2015 Contour

Välimerellinen tuoksu

Päivän aluksi jäi puutarhajyrsin siirtämättä. Jostain kumman syystä perävaunusta on taas yksi laakeri rikkoutunut, joten todennäköisesti myöhäisperunoiden kasvuennuste on varsin heikko. Samoin heikko oli ulkoverhoilun etenemä, mutta lattian outojen koteloiden…